Keikkarytmi alkaa olla jo sellanen että pitää pyrähtää tekemään keikka ja jatkaa taas normaalia arkea. Ainakin sille se tuntu. Saavuin siis Joensuuhun keikkapäivänä klo 17.45. Keikka oli alkava klo 20.30. Joten ei siinä kummia kerenny vispata ennen kun oltiin lauteilla, ja sunnuntaina klo 9.10 junalla takas himaan. Reissu kesti yhteensä 25 tuntia, joista yhteensä 10 tuntia meni junassa istumiseen, ja 4 yöllä nukumiseen.
Aamupäivällä vietin normaalin perheisän arkea, edellisenä yönä olin töistä tullut, luin pojalle kirjoja ja leikin. Syötiin aamupalaa yms.
Sit eikun kledjut niskaan, soittokamat kantoon ja kohti Helsingin rautatieasemaa. Kaupasta kävin pari matkalehteä ja jotain syötävää. Junaan päästyä, jossain Lahden ja Helsingin välillä alkoi jo silmäluppasemaan. Totutusti ajattelin että ei onnistu nukkuminen kun ei koskaan onnistu. Olin edellisenä iltana päässyt klo 02.00 töistä, ehkä kolmelta kotona, ja aamulla nousin klo 9.00. Samanlaista rataa mennyt pidemmän aikaa, joten univelkaa saattaa olla jonkinverran.
Ajattelin kokeilla mitä tapahtuu. Napit korviin, unimusiikiksi valitsin Raised Fistiä. En tiedä johtuiko se juuri siitä mutta yhtäkkiä havahduin kun joku hinttari vatkasi jalkojani, levy oli loppunut ja jalkopäässä jonotti joku hemmo ulos, junasta siis! Katoin ikkunasta ja totesin että Lappeenranta siellä lukee. Jumalauta! Silmiä painoi edelleen joten pistin uutta levyä putkeen, jatkoin samaa linjaa Meshuggahin Obzen jyrähti korviin. Menin taas siihen vaaka- ja sikiöasennon risteytykseen penkeille ja totesin tuskin mie enää nukah...... Heräsin taas kun jokin hinttari vispasi jalkaa, levy oli taas loppunut. Tällä kertaa se oli konnari joka totesi vain että ihan just ollaan Joensuussa, toivon mukaan olit tänne asti tulossa. Kyllähän mie. Nousin istumaan ja odottelin sitä "Pim, hyvät matkustajat, saavumme Joensuuhun" naisääntä. Sitä ei kuulunut vaan samassa tajusin et juna lipuu suvantosillan ali ja on asemalla. Eiku vauhilla takkiniskaan ja kamat kantoon.
Heikki syöksyi Carinalla luu ulkona ja kumit ulvoen vastaan Pyryn ja Jennin kanssa. Tästä suunnattiin Jasun hakuun. Jasulla nautittiin kahvit ja puhuttiin paskaa. Sit otettiinkin suunnaksi Areena.
Tapahtuma olikin siellä ylhäällä, missä yleisö yleensä hengaa ja itse areena oli suljettu. Kumma kun ei jotkut koripallo treenit ollu vielä menossa. Meillä oli ihan oma bäkkäri,eli yksi pukukoppi. Vissiin kaikilla bändeillä oli oma sellainen.
Ei siinä paljoa keretty ihmetellä kun pitikin roijata kamat lavalle. Vaatteet vaihtoon ja lauteille. Ja sitä porukkaa!! Sitä ei ollut sitten miksikään! Varmaan 30 hassua ihmistä tojotti paikalla. Siellä ne istuskeli pitkin katsomoa ja lattioita, pari taisi ihan vähän lavan läheisyydessä ollakkin. Ei jaksa kuin ihmetellä! Missä kaikki?!?!? Rapulassa?!? En ymmärrä.
No ei voi mitn. Läskiä lauteille ja niskit pyörimään. Ja sitähän taas pyöritettiinkin ihan urakalla Kiskottiin pikkasta päälle puol tuntia. Perkeleen kivaa tuo kyllä on! Harmi vain että Joensuulaisia nuoria ei kiinnosta!
Syötiin vähän makaronimössöä, mie tsekkasin Snow White Poison Biteä. Sovittiin myöhemmin Teman kanssa et soitellaan. Heikki lähti heittämään Jasun kotiin ja mie suuntasin Pyryn kanssa kävellen panikselle (Kynis huom.!). Pyry lähti siitä samantien teatteriravintolalle jossa oli vielä Terssin kanssa treenit jonne sai mennä kolmella eurolla kattomaan. Jotkut kuttu sitä jatkoklubiks. Se kiinnosti vielä vähemmän ihmisiä. Terssin vikojen biisien ajan mie istuin tuolilla lavalla ja Heikki seisoi n.5 sentin päässä Pyryn naamasta. Muuta "yleisöä" siellä ei sit ollutkaan.
Mutta. Siis. Mie kävin suihkussa, otettiin muutama olut ja suunnattiin sinne teatterille. Tsekkailtiin Terssi. Heikki lähti miekka ojossa pelastamaan neitoa p(h)u(ma)lasta. Mie suuntasin Amarilloon jossa melken koko Snow White Poison Bite olikin jo. Perus halailua, oli kaikki, Tema, Tuomo, Jake, Juuso ja vielä muita tuttuja ja niiden tuttuja ja paaljon paaljon tuttuja. Ilta sujui rauhallisesti. Jauhettiin paskaa, ja Teman kanssa yllättäen rumpujuttuja. Muutama juoma siinä ja pilkun jälkeen suuntasin panikselle nukkumaan. Heikkiä ei näkynyt. (Huom, kyllä. Mulla on omat avaimet panikselle).
Otin muutaman tunnin unta, ja klo 8.15 kello soi. Ei muuta kuin ylös, kamat päälle, olin sen verran hidas että piti ottaa Joensuun torilta taksi alle että kerkeän varmasti junaan joka lähti 9.10. Kerkesin parahiksi (9.05 perillä, ja Taksilla, kävellen olis käyny kusisesti).
Sellanen pikareissu. Samalla myös vähä mitään sanomaton. Päiväkirjastakin tuli aika vitun tylsä koska oikeestaan mitään ei tapahtunut.. Mutta menköön saatana. Ens kerralla on kuitenkin On The Rocks, ja sieltä luulis tarinaa tulevan! Taidampa vielä nakittaa jonkin muun raportoimaan sitä reissua. Mullahan on hurja matka jopa keikkapaikalle, mutta tuo Joensun remmi saa kertoa ensi kerralla matkasta! HAHAA! Sitä siis odotellessa.
-N-
Olipa kerran Sickda, Lieksassa 17.4.2009.
Kuten Facebook keikan syyn paljastikin, joskus on käytävä myös Lieksassa. Näin oli siis tehtävä. Tehtävä alkoi torstai 16 päivä reeneillä. Nehän menivät tutulla kaavalla, huorattiin BB:ltä (Backstabbing Bastards) ja SWPB:ltä (Snow white poison bite) avaimet niiden treenikselle jotta päästiin treenaamaan. Temaa alkaa varmaan kohta vituttamaan. Pitänee sanoa sille et sanoo sit kun on pinna täynnä. Jos mie oisin Tema, ja meidän tason hemmot olis kokoajan kyselemässä, olisin laittanu stopin aikoja sit. Seuraavaks myö siirrytään siihen et kun haetaan avaimia kysytään samalla oisko pariakymppiä lainata, saat varmasti ens kerralla takas...
Reenit meni kuten piti. Setti samoin. Yks biisi tippui lopullisesti unholaan Sickdan ohjelmistosta. Hole in One R.i.p. (kyynel)
Reenien jälkeen Pyry ja Janne himaan. Heikin kanssa käytiin teatteriravintolassa olleessa mehudiskossa kattoo Snow White Poison Biten loppusetti. Toimii!
Mie luonnollisesti Heikin kaa panikselle.
Muutama olut naamaan, ja Joensuun baarikierros on tosiasia.
5 baaria (Gloria, Palaveri, Fever, Bepop, Corner).
MUTTA!!
Paniksella kolmen aikaan kebabin ja terminator kakkosen kanssa unille. Heikki tosin tippu siinä vaiheessa kun T1000 syntyy, eli suht aikasessa vaiheessa. Mut kävihän se raukka aamulla hammaslääkärissäkin. Enemmän minuu kävi vaan sääliks sitä lääkäriä joka sinne suuhun joutu operoimaan.
Mie heräilin kahen aikaan. Olin vanhasta tottumuksesta jo valmius asennossa syöksymään sapelle vessaan, mutta toisin kävi. Oireet rapelosta olivat minimaaliset. Olin yllättynyt, samalla myös vähän pettynyt. Tosin sovittiin Heikin kanssa edellisenä iltana että pysytään ihan oluen maailmassa ja jätetään snapsit ja shotit seuraavaan kertaan. Kai siinä vähän oli selkärankaa mukana kun tiesi että seuraavana päivänä on Lieksassa näytettävä mistä se Eno pissii. Käytiin kaupassa ja tapettiin aikaa kunnes noukittiin muut matkaan ja suunnattiin kohti Lieksaa. Keikkadösänä toimi luonnollisesti Pitkäsen Carina II. Takakontti oli suht täynnä, mutta kevyesti mentiin. Matkaan lähti myös Pyryn parempipuolisko, ja nyt ei siis puhuta venäläisestä huorasta, vaan ihan fyysisesti hänen naispuoleisesta kihlatustaan Jennistä. Jenni lähti ottamaan fotoja, vaikka olisi voinut jättää välistä! Silkkaa paskaa ruudun täydeltä.. Eikös se jotenkin näin pitänyt sanoa?
Matka sujui hyvin. Hassuteltiin mm. Ismon-pelisilmät osiolla joista kuvia löytyy Gallerystä. Tasokasta hommaa toisinsanoen. Ahvenisella pysähdyttiin ottamaan pari matkakuvaa, joista tulikin vahingossa ehkä parhaita otoksia meistä koskaan. Näin ollen niistä tulikin Promo-otokset vuodelle 2009. Ja ne löytyvät täältä.
Ennen Lieksaa Heikki varmisti Kulman sijainnin joltain kaveriltaan, ei uskallettu ottaa riskiä että lähetään surfaillen etsimään. Ei muuten mutta Lieksassa pätee kuulema sääntö että se kenellä on hienoin auto menee ensin, ja carina ei ehkä ole siinä skabassa ihan kärkisijoilla, ja kun se on pakattu täyteen soittorompetta kukaan meistä tuskin haluaisi esim Paisteen symbaaleiden katkomaksi, tai kitaraa berberiin jos joku tulee kylkeen. Perille päästyä tsekattiin paikka. Paikka oli hieno, ja sopi bändi-iltoihin erinomaisesti. Tiedossa oli kuitenkin et täällä tulee olemaan mehukestit. Ei siis alkoholia, eli yleisö ei liikaa riehaantunut. Käytiin läheisellä St1:llä kaffella ja puhuttiin syntejä syviä. Sieltä siirryimme kauppaan. Suurin hauskuut oli miun kengät. Vittu! Miun toisessa kengässä on pohjassa reikä joka kerää ilmaa, ja joka askeleella se ilma poistuu sieltä reiästä. Kun on märkää sehän ääni on sellainen märkä_ilma_poistuu ääni. Eli kuullosti sille kuin olisin kävellyt kusi sukassa. Hieno hetki tallustella Lieksassa kuin maailman omistaja ja muut nauraa rivissä perässä. Terveisiä adidakselle, uudet kengät ei olisi pahasta!
Kaupasta siirryttiin takasin Kulmalle. Katottiin kaks ekaa bändiä. Jätän sanomatta näistä yhtään mitään, niin ei voi tulla sanomista, eikä pettymyksiä tai väärinkäsityksiä, joten korvaan kommentini tähtimerkeillä. ***********************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************
Sit tuli meidän vuoro. Soitettiin kolmantena. Eli eikun kamat lauteille ja kytkemään. Alkuun toisesta kitarakamoista ei kuulunut pihahdustakaan. Sit toisesta jysähti sulake. Saatin odottaa että omistajat saapuivat ja avot. Puolituntia meni säätöä, kun vaihtoon oli varattu ruhtinaalliset 5 minuuttia, onneksi se oli liukuva aikataulu. Tavallaan hyvä niin, ehkä n.10 ihmistä oli tullut paikalla lisää. Sit hypättiin lauteille ja roiskittiin menemään. Paikalla ollut kanssa valtasi salin takaseinän kiitettävästi. Siis että porukkaa oli paikalla siellä takaseinällä tyyliin 50 henkeä. Eihän siinä. Otettiin kaikki hauskuus irti mikä keikkailussa kuuluu tehdä. Tukka pyörimään ja lavahaltuun. Oltiin ehkä semisti energisempiä kuin esim aikaisempi bändi. Ainakin omasta mielestä. Saa korjata jos olen väärässä!
Päälle puolituntia rytyytettiin, kamat kasaan ja Carinaan ja Joensuuhun. Matkalla Pyry aloitti muuntautumisen venäläiseen muotoonsa. Joensuussa kokoonnuttiin Panikselle jossa puhuttiin aikamme paskaa, ja sit suunnattiin Amarilloon.
Amarollissa sattui kyllä vallan erinomainen tilanne. Vasta myöhemmin muistin sen tyypin, kyseessä oli Blackout Order yhtyeen Ville, joka yltiömäisessä soossissa halusi keskustella. Hetki me siinä yritettiin jotain fiksua keskustelua saada aikaan. Heikki poikkesi blackjack pöydässä ja tämä Ville istahti Heikin paikalle siksi aikaa. Kun Heikki palasi ja pyysi Villeä poistumaan, kesti hetken ennen kuin hän tämän ymmärsi. Sen jälkeen teki moust miehekkäimpiä tekoja aikoihin liikkeen, siirtyi takavasemmalle, ja veti avokkaalle Heikki naamaan, ja loikki tiehensä. Siis kyllä!
Takaapäin, avokkaalla naamalle, ja karkuun!!
Oltiin hetki ihan että mitä vittua, mutta sit revettiin nauramaan! Siinäpä vasta miehekäs, ylipäätänsä reilu ja fiksu teko. Terveisiä vaan, et ei me kaunaa kanneta. Päinvastoin! Huumoria saatiin urakalla. Eiköhän tästä muodostu kuolematon sketsi, joka tilanteen huumoripläjäys pitkälle tulevaisuuteen, mut kuitenkin hemmo hei, ehkä pikkasen, ihan pikkasen niin tuota, NOLOA!
Keikka ja äskeinen huumoriteon naurumetakka vaati kuitenkin veronsa ja meikäläinen oli rättiväsynyt. Pyry uhkasi vaihtaa Venikselle (venäläinen huora-muoto), joten sekin söi vähän haluja olla paikalla loppuun asti, joten suuntasin panikselle nukkumaan. Ei vain jaksanut... Fakta oli myös se että juna helsinkiin lähti 9.10 paikallista-aikaa.
Reissu oli kyllä hauska. Päästiin näyttämään Lieksassakin karvamme, ja todettua että on se keikkailu niin ykköstä! Näillä vähilläkin keikoilla ollaan kokoajan saatu naulattua pakettia paremmin kasaan, ja Areenalla päästään näyttämään taas Joensuulaisille erittäin tiukkaa metallirokki settiä! Tulkaa paikalle jos haluatte viihtyä!
-N-
SICKDA, LABARRE 19-20.3.2009
Jaahas. Olisi se taas se aika kuusta. Maha on sekaisin, suoli on tukossa ja maksa huutaa armoa. Naisilla on noita kuukautisia, meillä on keikat. En osaa sanoa kummat on pahempia, mutta ainakin keikan jälkeisenä aamuna olisin antanu vaikka pallini siitä että olis ollu kuukautiset sen olon sijasta. Toisaalta, kuukautiset ei ole itseaiheutettuja. Se olo oli. Ellei tarjottuja juomia lasketa, mut ite mie nekin, osan ainakin, kaadoin kurkusta alas. Mut söihän se Eevakin sitä omppua ihan omasta alotteesta.. Ei vittu, nyt menee turhan syvälliseks. Yhteenvetona, kiinteätä ruokaa mitä suusta meni alas oli joko roiskari tai kebabbi, nestetasapaino pidettiin aikalailla yllä alkoholi tuotteilla. Torstain treeneissä Euroshopper Colalla (kyllä sellastakin on), joka varmaan teki kropassa pahempaa tuhoa kun viina. Sellasta tärpättiä se nimittäin oli.
Mutta siis. Keikkaa puskee, ja tätä kirjottaessa on tullut kolme lisää. 17.4.2009 Lieksassa, Kulma-nimisessä paikassa, ja 2.5.2009 Joensuun Areenalla "Ulos Kellareista"-tapahtumassa, jossa mukana mm. Snow White Poison Bite. Lisää infoa löytyy karjalanrokkarit.comista. Ja Helsingin Henry's Pub sit syssymmällä. Mut mut, put put. Palataas Barren aikaisiin tunnelmiin (nyt laitamme silmät kiinni ja tulee se elokuva efekti missä kuva lähtee hyytelönä leijumaan ja Tunnelmiin sana toistaa itteensä koko ajan vaieten samalla "tunnelmiin, tunnelmiin, tunnelmiin, tunnelmiin, tunnelmiin.."
TORSTAI 19.3.2009
Pakkauduin junaan perheen pään, eli poikani Rasmuksen kanssa ja otimme suunnaksi Joensuun. Koko perhe vietti siis rilluttelu viikonloppua. Olimme varmasti hieno näky rautatieasemalla. Kamaa oli niin helvetisti. Mulla oli selässä peltireppu, ja rattaista tursu Rasmuksen kamat ja miun omat kamat + vähän vielä lisää miun rumpukamaa kuten pedaalilaukkua sun muuta. Samalla mie pidin sellasta hiljasta "Äh, noh.. Prkl.. Liikku nyt.. Oi oi.. Elä tipaha.. Melkeen.. Vielä vähän matkaa.. Vittu mene jo siitä.. No.... VÄISTÄKÄÄ NYT SAATANA" Junaan päästyämme taakka helpotti ja otimme paikat leikkivaunusta. Matka sujui mukavissa merkeissä, luettiin kirjoja, katottiin ikkunasta ja leikittiin Cars-autoilla. Ja oltiinkin jo Joensuussa.
Perillä Rasmusta oli vastassa mummo, anoppi sukua minulle. Hän otti pojan ja juosta viiletti tiehensä. Mie jäin seisomaan juna-aseman pihalle, sepallus oli auki, oli nälkä ja tavaraa niin helvetisti, eikä Heikkiä näy missään. Alahuuli alko jo väpättää kunnes tajusin et voinhan mie soittaa ja kysyy missä se on. Sehän oli parturissa jossain vitun niskis-hoidossa, niskis voideltiin etelä-etiopilaisen mursuhärän sisälmys rasvalla jotta se kiiltää vaikka maan alta, ja on niin tuuhea että kaukaa näyttää et Heikillä olis viitta. Sieltä ne kuitenkin saapu nopeesti Pyryn kanssa miut noukkimaan kyytiin. Kopattiin vielä Jasu kyytiin ja suunnattiin treenaamaan. Treenattiin taasen Snow White Poison Biten ja Backstabbing Bastardsin reeniksellä. Tema ja hemmot (ei siis erillinen bändi, vain molempien edellämainittujen yhtyeidein rumpali+muut jäsenet) olivat käyneet louhimassa just ennen meitä ja jättivät oven auki koska oltiin ihan juuri siellä. Eikun sisuksiin, kamat kasaan ja koottiin setti kuosiin, joka keikalla koko vähän muutoksia. Mutta paukutettiin sitten menemään. Vedettiin setti ja todettiin et kyllä se tarttee vielä kerran vetää. Pidettiin taukoa ulkosalla. Tämän jälkeen kävi kyllä helvetin nolo tempaus. Kyseisen treeniksen ovi toimii siis niin että se tarttee avaimen niin sisään-, kuin ulos tullessa. Viimeksi meillä oli avain hallussa, nyt ovi vain jätettiin auki meitä varten. Siirryttiin sisälle kun kuului "PAM, NAKS". Ovi meni kiinni ja muistin samassa hetkessä, tai oikeastaan näin jälleen elokuvamaisen kuvan jossa Tema ilmestyy sellaseen pilveen pääni viereen ja sanoo "Se ovi tarttee sit avaimen myös ulos tullessa, älkää laittako sitä lukkoon.. Älkää laittako sitä lukkoon.. ÄLKÄÄ LAITTAKO SITÄ LUKKOON.. LUKKOON.. LUKKOON"
Ja sehän oli lukossa. Lukittiin siis ittemme sisälle. Ikkunoissa on kaiken turvallisuuden kannalta kalterit, nyt niiden tarkotusta mietti uudestaan. Vittu tännehän voi unohtua jos ei oo avaimia. Eikun puhelua Temalle. Tema oli töissä mutta SWPB:n Jake kävi avaamassa oven. Vedettiin setti pari kertaa läpi ja todettiin, tällä mennään. Kamat kasaan, Janne ja Pyry himaan, minä ja Heikki panikselle. Kamat sisään, Carina parkkiin ja keskustan syleilyyn. Kävästiin Gloriassa ottamassa pari unta antavaa, sen jälkeen todettiin että ompa nälkä, eikun grillin kautta panikselle syömään ja nukkumaan.. Vai juotiinko myö vaan nälkä pois ja jonotettiin Gigglin Marliniin eikä grillille.. Väliäkös tuolla enää on..
PERJANTAI 20.3.2009.
Herään ekan kerran siihen kun Heikin kello laulaa joskus klo 7.00 aamulla. Heikki nousee ja lähtee töihin. Touhusi vissiin vielä jotain, mutta mie nukahin uudestaan. Vedin kevyet n.12 tunnin tirstat. Hieman taisi univelan poikasta olla. Tein aamutoimet, eli meikkasin n.4 tuntia peilin edessä ja toistin omaa nimeäni... Ainakin melkeen. Pesin hampaat, vedin vaatteet niskaan ja suuntasin noljakkaan. Hyvä ystäväni Jyrki sai kesällä vauvan ja sitähän oli mentävä ihastelemaan. Etenkin kun kahdella edellisellä Joensuun reissulla en oo kerenny (lukekaa kyennyt, syy selviää edellisiä päiväkirjoja lukien) käymään.
Noljakassa hujahti hetkessä muutama tunti ja kello näytti jo puoli neljää. Neljältä "piti" olla Barressa. No, bussilla keskustaan, Citymarketin kautta Panikselle jossa Heikki ja Pyry jo odotti, kello oli tyyliin vartin yli neljä. Heikki kävi vielä suihkussa työpäivän jälkeen. Korkailtiin parit juomat (paitsi Pyry, joka säästi ekan vasta keikan jälkeen, erittäin, ERITTÄIN fiksu veto. Joka toteutunee myös minulta jatkossa). Mentiin Barreen viideksi. Janne oli ollut jo paikalle. Meille kerrottiin et soundchekit on klo15-17 välillä. Mentiin sisään ja siellä ei ollut ensimmäinenkään bändi käynyt tsekkaamassa. Siellä kytkettiin vielä PA-kamoja kiinni, ja kello oli klo17. Klo18 alkoi jotkut yksityispirskeet. Oltiin että jaahas. Onneks ei tultu kolmelta paikalle. Päästiin tsekkaamaan 17.50. Heikki näki jo tässä vaiheessa tärkeämmäksi olla alhaalla vetämässä keittoa, ja nyt ei puhuta hernekeitosta.
Tästä jatkettiin takasin panikselle. Tosin Janne meni kaverinsa luo kattomaan Jokipo peliä. Myö suunnaattiin virheenä panikselle. Heikki pyysi että vedäppä höylällä siltä letistä ne sivut sileiksi. Näinhän mie tein. Heikkihän vaan veti samalla, olikohan se konjakkia. Ja se veti sitä kuin sieni. Homma oli ohi n. 15 minuutissa ja tämän jälkeen Heikki halusi painia. Että jaahas. Tässä vaiheessa aattelin et tuota ei voi yksin jättää. Lähettiin käymään Palaverissa ja jätettiin konu-pullo panikselle. Palaverissa Heikille suositeltiin vettä/limua. Se onneksi totteli. Mie puhuin paskaa illan ekan bändin, lieksalaisen Groke's Clanin kanssa. Heidän ansiostaan vielä se Lieksan keikkakin saatiin. Kiitos vain hemmoille! Siellä nähään. Palaverista suunnattiin Gloriaan, Heikki halusi jäädä Palaveriin. Mie vain totesin että jos et oo keikalle soittokunnossa niin myö katkotaan sulta sormet. Eka Heikki nauro et joo joo, sit kun vähän kovensin ääntä että vittu oikeesti, tuli nöyrä "jooo".
Mentiin Pyryn ja hänen hemmottaren Jennin, joka myös otti kuvia keikasta, Gloriaan. Siellähän näkyi Jokipo peli joten sain lohtua. Puhuttiin paskaa ja seurattiin peliä. Seuraan liitty myöhemmin SWPB:n Tema, Tuomo ja Jake. Heikkin saapui, Feverin kautta ja nolasi ittensä heti saapuessaan aika hyvin. SWPB:n hemmot vähän ihmetteli, mutta nauroivat että viime kesänen kanavarantarock ei tietty niiltäkään ihan näytönpaikka ollut. Heikki lähti onneksi syömään. En tiedä kylläkään mitä se söi, varmaan sieniä.
Siirryttiin kymmenen maissa Barreen. Meidän vedon oli alkava klo 23.00. Fiilis ei ollut mulla ainakaan oikein kohallaan. Vielä kun laitoin peltejä paikalleen oli sellanen, semi hohhoijjaa, mitähän tästä tulee olo. Mut siitä hetken päästä hypättiin lauteille ja rykästiin "portrait of insanity" ilmoille, pyöräytin pari kertaa tukkaa ja kun intro riffin toka kierto lähti tuli olo että vittu nyt muuten lähtee. Vedinkin sellasella apinan raivolla että oksat, ja paksummatkin risut vittuun siitä alta. Paiskoin niin saatanasti. Ihmettelen että Paisteet on vielä ehjänä. Kuviakin kattoo niin kyytiä saivat. Virhe tietysti oli että joi ennen keikkaa alkoholia, joten biisien välissä iski heti se hyytyminen joka tuli samantien ranteisiin. Ei muuta kun yritin vispata sitä pois, vedin vettä ja uus biisi päälle. Ja hyvin meni ja jaksoi! Muutkin veti kyllä asenteella, Heikki oli luojan kiitos saanut sitä päätään selväksi sen verran että soitto(vissiin)jotenkin kulki. Muutkin piti kyllä suht hyvää vimmaa lavalla, joka ei koolla ole pilattu, mutta just hyvä. Ehkä puolmetriä-metri suuntaansa lisää niin olis meille unelmalava. Tiivis tunnelma on just hyvä! Jannekin liikkui vanhassa kunnon kyyryssä entistä alemmas, jopa kumaraan asti. Pyry vispasi lettiä myös aina paikan tullen ja piti muutenkin hyvää liikettä. Heikki otti myös kukkoilun haltuun. Heikki ja Janne myös kuvista päätellen vetivät taustalauluja. Harmi vain ettei heillä ollut mikkejä. Olisivat saatana kertoneet että niillä on jotain taustastemmoja.
Keikan lopussa Heikiltä katkesi kitarasta kieli ja jostain syystä oli jättänyt varakitaran backstagelle. Vika biisi meni vituiksi sen sähläyksen takia, mutta ei se niin haitannut. Meininki oli nyt nimittäin erittäin kohillaan! Ja se on helvetin tärkeetä.
Heikki pyyteli mokaansa anteeks, mutta Pyryn sanoin se oli sellasta emootio-paskaa. Janne vain ihmetteli miks se varakitara on bäkkärillä eikä lauteilla. Ite jaksoin ihmetellä että jos on kuukaudessa 30-päivää aikaa vetää perseet, ja yhtenä päivänä pitäis siitä vetää keikka ja olla skarppina, pitää ne perseet ottaa keikkapäivänä, ja ennen keikkaa. Mutta ei tule tapahtumaan enää!
Mutta. Keikan jälkeen. Kamat panikselle, Barresta keikkaliksa taskuun, sieltä torin poikki Amarilloon, sieltä grillin kautta panikselle, jossa viisana vielä parit yömyssyt (klo5-6 aikana) sit unta olevinaan palloon, eli sammuneena viitisen tuntia, sit ylös. Vielä kännissä, känni laskee nopeasti, alkaa heikottaa, pötkötän vielä, ei auta, sylki kerääntyy suuhun, voi vittu, eikun kettuna ylös ja vessaan. Pään ollessa pöntössä mietin "kahden tunnin päästä lähtee juna takas helsinkiin.." Matka oli mitä mainoin. Olin isänmallia parhaillaan.
-Niko-
SICKDA, KELLARI JOENSUU. 13-14.2.2009
Nyt oli siis sen erittäin odotetun keikan aika. Joensuussa, kotikentällä. Ja vittu Entwinen kanssa!
Hyvät bileet oli siis ainakin tiedossa suoraan. Sitä ennen piti kuitenkin vetää oikeestaan elämänsä keikka. Aikaa meille annettiin puoli tuntia. Onnistuu!!
Mie tulin koko perheen kanssa Joensuuhun perjantain 13 päivänä, kaverin ja Sickdan hovikuvaajan asemaan päässeen Heidin kyydillä. Lähettiin aamusta klo 8 matkaan autolla. Matka sujukin oikeen lepposasti ja meidän perheen pieninkin jakso istua kokomatkan hyvinkin kiltisti.
Oltiin Joensuussa klo 16 maissa ja mie suuntasin suoraan Oi-Fm:n studiolle tekemään radiohaastista. Heikkikin pamahti parahiksi paikalle, raksavaatteet vielä niskassa. Eihän tuo haittaa, eihän tässä näköradiossa olla. Samahan se on vaikka oltais munasillaan. Tosin siellä oli aika "kylmä", jyy nou!
Tehtiin nopea radiohaastis tulevasta keikasta ja vähän kerrottiin vähän kuulumisia. Mie käväsin syömässä ja moikkaamassa äitiä anopin tykönä, ja sit suunnattiin treenaamaan.
Tällä kertaa treenattiin ainakin Backstapping Bastards nimisen lauluyhtyeen tiloissa. Taitaa se Snow White Poison Bitekin siellä louhia. ISO ISO KIITOS TÄSTÄ LEIKAKSEN TEMALLE JA JUUTI ANTILLE. Jaksoivat paapoa urpoja niiden avaimien ja reittien kanssa ja antoivat ylipäätänsä käydä treenaamassa.
Mie kiskasin Teman Pearleilla. Omat pellit, pedaalit ja snare vain kiinni ja homma tulille. Treenattiin uutta introa oikeen läppärin kanssa. Oltiin niin vitun isobändi että ei mitään järkee. Ei meinattu ovista mahtua. Tosin tähän voi vaikuttaa se maalinhaju joka siellä oli. Seinän takana oli just maalattu jotain auton peltejä, ja vaikka kokeneita tossa imppaamisessa ollaan niin nyt oli kunnon käry. Kyllä katkusi kovalle. Sovittiin et jos soiton aikana on lähdössä taju pitää nostaa käsi ylös ennen kun tippuu niin muut osaa lähteä avaamaan ovia ja roudaamaan sitä yhtä pihalle. Näin ei onneks käyny. Kiskottiin settiä läpi joka oli seuraava:
1. Portrait of insanity
2. Seal and other ugly faces of nature
3. Exhale Libido
4. Sickda a.k.a Tumppu
5. Evermore
6. Illusion
7. The End
Setti oli pirun toimiva! Rytäkkää mättöä ja loppuun vähän remurokkia. Samalla todettiin että remurokki on historiaa meidän kohdalla. E-Virettä ei enää tulevissa biiseissä nähdä ja kyytiä saavat Hole In One ja Illusion- heti ensimmäisinä. Voi olla että LaBarressa ne vielä kuullaan mut sen jälkeen epäilen rajusti ettei enää koskaan.
Hakattiin settiä siis joku 4 kertaa läpi taukojen kera. Ja intron lähtöäkin treenattiin. Intro oli helvetin siisti! Mutta tottakai se sitten keikalla ei toiminut. Barressa sit! Siinä vaiheessa kun nelisilmäinen,vihreä simpanssi elefantin vartalolla ilmoitti että heillä alkaa jooganäytelmän treenit päätimme poistua. Kukaan ei muista millä ja miten on tullut kotiin. Sieltä kuitenkin herättiin. Mystistä.. Mistä lie johtui...
No ei ihan. Heitettiin Heikin kanssa muut hemmot himaansa. Miehän olin luonnollisesti paniksen sohvalla yöpymässä. Tehtiin jopa historiaa. Yleensä ensimmäinen yö paniksen sohvalla alkaa klo 5 jälkeen aamusta, hyvinkin päihtyneessä tilassa. Tällä kertaa tehtiin poikkeus. Oltiin menossa yksille, jotka myös jäivät yksiin. Ollaan tottakai käyty terapeutin kanssa läpi kaikki seksuaalisesta suuntautumisesta lähtien että mistä se johtui että yhdet pysyivät yksinä ja sit nukkumaan, mutta siihen taitaa olla yksi hyvä syy, selkäranka! Se piti! Kerrankin perkele!!
Palaverin ovella kohdattiin kuitenkin elämämme este. Poke kysy henkkareita, samantien näin sieluni silmin kuinka se passi lepää repun taskussa. Ajokorttiahan mulla siis ei oo. Vittu. Ei oo! Miten noloo se on. Se poke varmaan vieläkin nauraa et vitun pennut menkää himaanne. No Fever onneksi pelasti. Otettiin yhdet, käytiin grilliltä vähän kedappia ja katottiin Van Dammen vuonna 2006 tekemä leffa joka meni suoraan top3:een. Gategoriahan on "Vittu mitä paskaa". Eikä vain elokuvissa, ylipäätänsä vittu mitä paskaa. Oli nimittäin pikkasen paska leffa!
Lauantaina valkeni yhdentoista aikaan. Siinä aikamme heräiltiin ja lähettiin shoppailemaan. Perus lauantaiaamunshoppailua. Karjalan Musaan, tukku kapuloita ja kalvoja. Edellisen illan treeneissä meni snarekalvo. Onneksi vedin treenitkin omalla snarella alkuun, muuten olis keikalla saattanu semisti vituttaa kun olis kalvo menny paskaks ekan biisin aikana. Ihailtiin samalla muuta Karjalan Musiikin antia. Mie rakastuin ESP:n Viperin 7-kieliseen kitaraan. Meinasin jo laittaa visan vinkumaan ja ostaa ite sen Heikille et se saatana tajuis!! Ehkä se pikkuhiljaa.. Mut Heikki! Mie en jaksa ikuisuuksia odottaa. Joskus on saatava. Se on ihmisluonto!
Tästä suunnattiin takas Panikselle, huom isolla P:llä. Nautittiin talonantimista (roiskareita ja colajuomaa) ja emäntäkin poikkesi. Katottiin töllöä. Otettiin siis todella relasti. Siinä sit kolmeks suunnattiin Kellarille. Vähän turhaan kylläkin. Istuttiin ja katottiin kun Entwine roudaa ja säätää. Soundchekit piti olla tehtyinä klo 18 mennessä, myö ei keretty ennen tätä joten meidän chekki siirty alkamaan klo 20.30, koska klo 18 karjalantalon yläkerrassa alkoi jotkut haistapaska juhlat, jossa kansa oli samaa luokkaa. Iltapukua päällä ja nokka niin pystyssä et kattoon kateltiin.
Me saatiin sit tehdä chekki klo 20.30-21.00. Käytiin Palaverissa ottamassa muutamat "promo" tyyppiset Fotot. Ja hyviähän niistä kyllä tulikin. Siitä suunnattiin sit takas Kellarille ja illan isäntiin kuuluva Santaniemen Jaakko ohjasti meijät syömään. Safka oli kyllä hyvää! Syönnin jälkeen mentiin Kellarille ja kielihemmot vaihtoi ja viritti kamojaan. Mie hain huomiota ja pädin. Puol ysin aikaan mentiin lauteille, kamat kasaan ja chekki tulille. Kerettiin onneks just saada kaikki hyvin kun kesken biisin meni PA-pimeeks. Mie olin et mitä vittua, mut siellähän miksaajalle joku akka selitti että nyt loppuu tämä saatanallinen musiikki, meillä on tuolla yläkerrassa oikeita ihmisiä joilla on siellä sivistyneet juhlat joissa ei suvaita minkäänlaisia saatanallisia säveliä. Onneks kerettiin chekit tehdä ja kaikki oli hyvin. Paitsi siellä yläkerrassa. Taisivat ottaa kaviaaria väärällä haarukalla, syntiä perkele.
Ovet aukesi klo 21. Otettiin vielä panorama kuva meistä, Saarikorven Rami kävi sen ottamassa, ja sitä voi ihailla täällä. Pirun komiaa! Kuva siis.
Tapettiin aikaa ja juteltiin tuttujen kanssa. Soittoaika oli klo 22.30. Kympin aikaa meikä suuntasi pynttäytymään. Siinä samalla ne muutkin valui paikalle. Siinä lämmiteltiin ja yritettiin pitää jännitys aisoissa.. Ei onnistunut multa.. Jännitti ihan vitusti!! Kävin kusella vajaa kymmenen minuutin välein.. Janotti.. Kylmi.. Oli kuuma.. Hullu jännistys!! Siirryttiin 25 yli saliin menevän oven taaksen sellaselle tasanteelle venaamaan. Siitä meni portaat myös sinne ylös jossa oli hienosto juhlat oli edelleen käynnissä. Sieltä tuli vähän erikoisia katseita portaiden yläpäästä kun meikäläiset oli niskatukkien, kajaloitujen silmien ja tatskattujen käsien kanssa venaamassa ja kävelemässä ympyrää. Vähän huvitti. Yhdessä vaiheessa siinä jumitti tuijottamassa joku vanhempimies ja joku pariskunta jotka katto ihan niinkuin olisivat eläintarhassa johonkin häkkiin kattoneet. Suu auki silmät ammosen auki, koskaan olleet varmaan nähneet ihmistä, jolla ei oo pukua, ja mies puolisella pitkätukka, ja noita tatuointeja, linnakundi selkeesti. Meinasin et pysähdyn, käännyn kattomaan niitä ja huudan vittuun siitä tai tuun ja tapan. Mut ne olis varmaan paskahalvauksen saanet joten jätin väliin. En halunnu riskeerata keikkaa sillä et kytät roudais (taas) miut matkaansa.
Kello löi puoli ja lauteille!! Intro nyt ei siis toiminut, mutta ei haitannut. Paiskattiin perseemme lavalle ja lähettiin louhimaan. Ja vittu että sujui!!! Edellisen illan treenit selvästi korosti sitä. Tempot pysyi hallussa, biisit meni kuin juna ja homma kulki loistavasti. Mulla oli hirveä energialataus, pää pyöri koko helvetin ajan. Kapula pyöri ja rummut sai saatana kyytiä ihan ilman mitään sääliä. Heikki otti monitorin haltuun ja kukkoili kympillä. Niskatukka vain lepatti vaikka ei edes tuullut. Pyry otti myös homman haltuun. Moshaus päälle kun ei laulaa tartte ja välispiikeissä jo pientä perusvittuilun makua. Japa piti vanhaa kunnon edestakas liikettä mutta isommalla akselilla taas!
Keikka hujahti hetkessä. Puoli tuntia on vähän!! Olisin voinut jatkaa vaikka juoksemalla 10 km, hirveä latinki jäi päälle. Mut bäkkärille kun päästiin, olin hengästynyt kun olisin juossut sen 10 km. Mut jumalauta että oli siistiä!!!!! Meikän paras Sickda keikka ihan ylivoimasesti. Jengiä oli ja ne diggasi, me vedettiin koneena ja vittu meininki oli lavalla kohallaan.
Sit eikun kamat kasaan, nopeesti panikselle, bäkkärin jääkaapin ovi auki ja..........................................................................
Sickda, Lahti 9.1.2009
Holaa!! Näin katkaistiin pitkä keikkatauko Lahdessa. Heti alkuun pitää sanoa että loppujen lopuks lähtisin koska vain uudestaan :).. Mutta valaistaan asiaa ihan alusta asti.
Tarinoin taas omasta näkökulmastani.
Mulla on edellisenä iltana ollut töitä klo 03.00 asti, ja heräsin aamulla kun Terssin Janne "Riffsi" Turunen soittaa ja kysyy Pyrystä, ihmettelen tätä kysymystä aluks et ei oo ihan äsken tullu käytyä kun on tätä matkaa välissä. Puhelun jälkeen tajuun vasta et niin joo, toivottavasti meijän jannut saa sen kiinni et ovat illalla kaikki Lahdessa. Tapoin aikaa kotona. Miun matka kävi siis Tuoni-yhtyeen laulajan Teittisen Jaakon ja liverumpali Heikki Saaren kanssa Helsingistä. Lähtö aika oli klo 16.00 On The Rocksin pihasta. Kävin ennen tätä ostamassa Helsingin DLX-musiikista tukun kapuloita ja moikkaamassa Koodien OM:ää. Siitä menin Alkon kautta Rocksiinö. Alkosta mukaan tarttu pullo Jallua, joka ei kuitenkaan ollut mulle.. Älkää nyt kuitenkaan hätääntykö! Kyllä sitä juotiin, mutta pullo annettiin lahjaksi Hantun Aksulle joka uljaasti jaksoi käyttää omaa aikaansa meidän studiosessioissa ja Tuskassa siitä vähän viinapäissään mainitsi mulle et Steven Seagalin vitun paska leffa ei ylitä hänen kynnystään, juuri juuri meni huumorista. Näin ollen päätin et Aksua pitää palkita kuitenkin, ja koska alkoholi toimii aina, ja Aksukin pitää siitä, oli yhtälö suht selkeä!
Olin Rocksin edessä neljältä ja Saari saapui parahiksi paikalle. Juotiin limua ja roudattiin Tuonen kamat ylös valmiiksi. Tuoni oli edellisenä iltana ollut Rocksissa keikalle. Teittinen oli vaivaiset 50 minuuttia myöhässä mutta eipä tuntunut missään. Pistettiin kamat pakuun ja punkkarit kyytiin. Teittinen ajoi ja hänen puolisonsa Jana oli etupenkillä, minä ja Saari pakkauduttiin taakse jossa oli dvd-soitin ja etupenkkien selkään pistetty näytöt. Juhlaa!! Katottiin ainoita vaihtoehtoja, Whitesnaken liveä ja Nalle puh & Möhköfanttia.
Oltiin n. tunti myöhässä sovitusta aikataulusta. klo 18.00 piti alkaa hommat, vitut! Myös oltiin vasta seiskalta Lahdessa ja samalla tuli muutkin Tuonen jannut. Kamoja kasaan sun muuta kivaa. Paikalle saapui meidän hovikuvaaja Heidi joka halusi välttämättä tulla paikalle. Nyt luulen että jälkiviisaana miettii kotona aivan jotain muuta. Meidän loput hemmot saapui paikalle varttia vaille kasi, ja Tuonen soundchek ei ollut aluillaankaan. Vähän siis liukuva aikataulu.
Saari, joka vaikuttaa myös Norther- nimisessä pikkudemobändissä toi oman rumpusettinsä paikalle. Pearlin Master Custom MMX-sarjaa, tuplabassari setti ja peltejäkin kiva määrä. Ja sanoi mulle "Vedä vaan tällä jos et jaksa omia vitkuttimia laittaa", meikäläinen oli muutenkin muna pystyssä jos tiedosta et sillä setillä vedetään. Oli mulla omat pellit mukana, mut keikan aikana ne oli bäkkärillä pussissa :).. Eli vedin Heikin kamoilla. Nyt epäilen sitä etten koskaan pysty omalla setillä soittamaan ku vituttaa kun se ei oo samanlainen!! Myös Cathi Brie-nimisestä Lahtelaisesta rokkiyhtyeestä tuttu Ville lainasi Heikille kitaranuppia, ja majoitti meidät niiden treeniksellä. Ja tästä vieläkin helvetillinen kiitos Villelle koko bändin puolesta!!
Mutta, chekit saatiin tehtyä jonka jälkeen minä ja Heidi lähdettiin syömään, muut käväisivät yöpaikkatreeniksellä. Käytiin Hesburgerissa, ja meikäläinen rupesi varastamaan homonleimaa Pyryltä ottamalla kanasalaatin, ja jälkiruuaksi maito-Latten. Tästä suunnattiin takas Torveen jossa muu ryhmä odotti, ja seuraan oli saapunut meidän kakkoskentän vakioon kuuluva Pitkäs Anssi ja hänen parempipuolisonsa Minna. Käytiin tää salaatti keskustelu altapois josta intouduttiin kunnolla, koska miunhan olis pitänyt salaatin ja Latten jälkeen suunnatta salibandy treeneihin eikä rokkikeikalle, meidän bändi sai uuden nimen, SBS-Sickda. Otin urani sen verran tosissani ja tilasen siiderin, ja kuten jo Hynynen on sen sanonut, hurjimmat ottaa kaks!
Istuttiin siinä ja puolituntia ennen keikka siirryttiin takahuonetiloihin. Keikka oli alkava puoli kaksitoista ja vielä yhdeltätoista näytti jengin suhteen aika heikolle. Vedettiin kuitenkin rytkyt niskaan, viritettiin kamoja ja mie naputtelin vähän pädiä. Ja kyllähän se vain puski jännittämään!
Eikun lauteille, porukkaa olikin ilmestynyt ihan kivasti paikalle ja Tuonenkin porukka vaivautui tulemaan jo meidän keikaksi paikalle. Louhittiin menemään minkä nahoista lähti. Pyry oli krapulassa ja selitti jotain pääsärkyä ettei moshaus-lähteny, petyin. Mutta osasin hyväksyä asian koettuani seuraavanpäin oloni!
Kiskottiin 9-biisin setti joka näytti tältä:
1. Portrait Of Insanity
2. Evermore
3. Seal and other ugly faces of nature
4. Exhale in Libido
5. The Sickda
6. Hole in One
7. Halo (uus biisi, työnimi)
8. Illusion
9. The End
Alkupainottui vähän raskaampaan sarjaan ja loppuun pistettiin Remurokkia. Keikka meni kyllä hyvin! Pari kapulan pudotusta, muuten erityisen tiukkaa settiä laitettiin. Pittiä ei saatu aikaiseksi mutta kyllä se porukka siihen lavan tuntumaan osittain tuli! Erityis kiitos kaikille paikalla olijoille! Anssia ja Minnaa lukuunottamatta kaikki oli meille uusia kuulujoita ja helvetin kivaa oli!!
Keikan jälkeen siirryimme sitten baarin ja takahuoneen puolelle. Tuonen keikan jälkeen seuraan liittyi vielä Entwine yhtyeestä Tauriaisen Mika, eli Tane, ja Mikkolan Tom. Myös Tuonen Leiskan kavereita oli mukana ja porukka alkoi olla aika mukava! Tästä siirryttiin Love-Hotellin Vip-Loungeen, sieltä osa kautta jos toista Aksun luo jatkoille ja klo 06.15 katoin yöpaikkatreeniksellä viimesen kerran kelloa ennen kuin taju lähti!
Pakko sanoa et oli aivan helvetin mukavaa!! Keikka oli hyvä ja Torvi paikkana ihan mahtava. Meidän bändin terror-twins (myös sama jakauma kuin Mötley Cruessa, basisti-rumpali) jäi vähän miinukselle reissusta mutta eiköhän se pippeli tästä edes pysy ruodussa! Keulahahmo muuttui kuin muuttuikin venäläiseen muotoonsa ja heräsi aamulla eilinen rynteillä. Kitarasankari, a.k.a Jore Marjaranta (Tanelle terveisiä) veti elämänsä vedon jota jokainen saa todistaa Joensuussa 14.2.2009, mukana Tane, Aksu ja kumppanit! Nähkäämme sitten siellä :)
 
SICKDA, Rokumentin vierailu, yleistä pätemistä ja treenitkin vedettiin.
Näinhän mie pakkasin kamani jälleen (eli vetäsin edellisestä reissussa olleen matkalaukun vetskarin kiinni) ja suuntasin jälleen kohti Joensuuta. Menneen viikonlopun tarkoitus oli alunperin et Heikin kanssa luoda uutta materiaalia (jotain on emännälle pakko keksiä), koska Pyryä piti kiireisenä TRS, jonka piti treenata studiota varten, treenata livekeikkaa varten joka niiden on tarkoitus nauhoittaa, ja ettei Pyryn tartte kokoajan poistua ulkoilmaan. Se tais kuitenkin saada raititiista ilmasta noilla terssin treeneillä liikaa ja sai jonkun myrkytyksen tai vetää ilmaa keuhkoihin koska tiistaina tuli viesti että treenit Sickdalla onnistuukin lauantaina. Ja sehän sopi myös meille, koska nyt oli suht oikea syykin olla Joensuussa. Rokumentti oli myös yks, ehkä paras niistä ;D
TO 13.11.2008
Lähin Joensuuhun siis jo torstai iltana viimesellä junalla, koska Rokumentin seminaarit alko jo perjantaina klo 12.00, enkä helvetissä halunnut lähteä klo 6.00 perjantai aamuna. Torstaina töiden jälkeen käytiin vielä koko perheen voimin syömässä ennen kun suuntasin junaan. Tällä kertaa matkasin ihan yksin, joten ajantappona hankin Nikki Sixxin Heroiini Päiväkirjat-kirjan, joka oli kyllä loistavaa matkalukemista. Porcupine Treen sekoilu kohdat yltiömäiseen herska sekoilutekstiin upposi kun veitsi voihin ja välillä luulin ite olevani jo sekasin,, tai toivon, luulin.. Anyhow! Matka meni hujauksessa tällä tavalla ja kirja oli aika tasan puolivälissä, joten tiesin jo mitä menomatkallakin teen :) Juna oli perillä klo 22.50 paikallista aikaa. Joensuuhunkin oli saapunut Helsinkiläinen talvi, eli aivan helvetin pimeää, märkää ja koleaa. Koska Heikillä oli aikainen herätys vielä perjantaina aamuna töihin, sovittiin et hän heittää avaimet olohuoneen pöydälle mistä mie käyn ne hakemassa et pääsen sisään. Näin ollen mie suun.... Niin! Siis. Suomennetaan! Heikki heitti avaimet siis Palaverin tiskille josta miun oli tarkotus noutaa ne et pääsen sisälle. Sori! Eihän sitä aina tajua et kaikki ei välttämättä ymmärrä meille itsestään selvää tekstiä ja muotoja.. Niin. Mie siis suuntasin Palaveriin hakemaan avaimet. Vettä ei onneks satanut joten matka meni kävellenkin aika mukavasti vaikka kamaa olikin vähän enemmän taas kannossa. Kun hain avaimet ja kävelin torin vierestä mietin et pitäsköhän... Ja sit havahduin LaBarresta tuoppi kourassa. Totesin et no jos mie tään otan ja lähen sit nuk.. kunnes havahduin jallu snapsi ja kuivaomppu siideri kourassa. Sit oli pakko soittaa poliisille ja ilmottaa et täällä on pommi, sit miun on pakko lähtee. Se toimi ja huomasin olevanikin matkalla Heikin kämpille. Pari kiljua teki tehtävänsä ja väsymys otti nopeesti vallan. Heikin heräsi kuitenkin kun mie rymistelin sisään ja siinä sängyssä sit juteltiin niitä näitä... Toinen asia johti toiseen ja..! AARHG! Herään aamulla omaan huutooni. Nukun luojan kiitos sohvalla ja Heikki sängyssä... Joo. Siis jutskattiin siinä siis vähän aikaa ja ruvettiin nukkumaan, ERI SÄNKYIHIN.. Vai ruvettiinko....
PE 14.12.2008
Aamun suunnitelmiin aluks kuului et herään klo 10.00 ja käyn hoitamassa pari juttua ja sit klo 12.00 Seminaareihin, mut kun kello soi, päätin siirtää sitä puolella tunnilla, kun se taas soi päätin siirtää taas puolella tunnilla ja jättää hommat seminaarien jälkeiseksi tehtäväksi ja syödä vain aamupalan ja lähteä. Siirsin kelloa kuitenkin vielä puolella tunnilla kun se seuraavan kerran soi. Viimesen kerran se siis soi klo.11.30 jolloin oli pakko nousta, vetää kledjut niskaan ja suunnata juoksulla Tapioon et kerkeän niihin Seminaareihin. Eli ihan hyvinhän se meni. Pitkäisköhän harkita jonkinsortin niskasta itteensä kiinni- kampanja.
Seminaarit oli silkkaa asiaa! Poistuin kolmentunnin jälkeen viisaampana ja paljon muistiinpanoja laukussa, isoja suunnitelmia mielessä :) Käväsin Kerubilla syömässä salaatin, jossa havahduin kädessäni Crowmoor tuoppi, siinä vaiheessa huusin jo ääneen et "perkele mitä vittua tämä nyt on", onneks sain myös sen salaatin pian eteeni! Sain syötyä ja samalla vaihdoin kuulumisia tuttujen kanssa. Sit Heikki soittikin et nyt on lähtö. Oltiin sovittu et nyt käydään siellä Enossa ihan onnistuneesti, ja tällä kertaa jopa näin oman äitini. Selvinpäin.. Ainakin melkeen, jos ei yhtä Crowmooria lasketa! Kotosalla oli kyllä taas niin juhlaa pyörähtää. Välillä kun tuntuu et mikään ei onnistu ja kaikki kusee tulee mieleen et vittu kun olis vielä 13-vuotias rääpäle ja asuis kotona äitin tykönä ei tartteis miettiä mitään vakavaa. Monelta oli bänditreenit ja mitä on ruokana oli sen ajan vakavimmat huolen aiheet! Mut ei enää. Aikuisuus on välillä perseestä, mut senkin kumoaa kun oma poika juoksee syliin Isiä huutaen, pää osuu muniin ja taju meinaa lähteä, se on kuitenkin sit KAIKISTA parasta! Mut kotona on aina juhlaa käydä. Isosiskokin pääsi poikansa kanssa käymään. Yleistä kuulumisien vaihtelua ja joulusuunnitemien kyselyä. Sit kävin saunassa. Ja ai että teki gutaa. Olisin voinu olla kokoillan siellä. Kaikki stressi ja tiukkuus tuntu lähtevän hien mukana. Sit käytiin vielä kyläilemässä nuoren enolaisen rokkilupauksen luona (kaikki tulevana vkl, 22.11.2008 Enon Urheiluhallille Visufestareille, siellä jytisee) ja sit olikin lähdön aika Joensuuhun... Näin jälkeenpäin kun miettii, ihan kaikelta kannalta sen olis voinu jättää tekemättä. Sitä olevinaan ihan vitun viisana mietti et sit kun aamulla herää Joensuusta saa nukkua pidempään kun e ei tartte erikseen Enosta lähteä vielä ajamaan Rokumentin näytöksiin. Mut juuri niin OLIS pitäny tehdä!.. Ennen lähtöä käytiin vielä pudottamassa (vähän myöhässä) Enon Osuuspankille ja Enon Kunnalle demot postiluukuista kiitoksena! Edelleen iso, ISO kiitos niihin suuntiin!! Ei olis Evermorea ilman näitä paikkoja. KIITOS! Ollaan ikuisessa kiitollisuuden velassa näihin paikkoihin.
Joensuun matkalla esiin astui (Louhiojan kohdalla :D..) CKKC, eli Carinassa Kuukauden Käynyt Crowmoor. Viime reisullahan mie ostin puol Alkoa mietoja alkoholijuomia, ja niitä sit oli vähän jääny Heikin autoon ja kämpillekkin. Crowmoor oli siis edelleen autossa ja ei tarvinnu kysellä korkkaisko tämän. Kuukauden se siis oli siellä autossa hautunut ja kyllä oli hyvää, siitä jopa pienen Carinan sivumaun tunnistu. Mietittiin laittaa pikkubisnes pystyyn, tehtäis GM:n (gigglin marlinin) kanssa diili et ne tois Heikin Carinaan Crowmoor tynnyrit kuukauden ajaks käymään ja mainostaisivat sitä ideaa! Ja sit kun olisivat kuukauden olleet, nehän Penat ja Piket olis ihan pähkinöinä siellä, " Carina Crowmoor, perkele miulla kun Carina jossa 85/0982%+93 kaasari rotannahka istuimilla, ruostumattomilla alumiinivanteilla joka kulkee ainakin kahtasataa katollaan polvijärven tiellä". Ainut huono tässä bisneksessä olis et hinta ei vois olla paria euroa korkeempi koska jostain pitää tinkiä et saa bensaa.
Mutta. Kun päästiiin takas Joensuuhun tehtiin vanha kunnon baarikierros. Kerubi, Palaveri, LaBarre. Barressa soitti siis Backstabbing Bastards (ja joitain muuta). BB:tä kuitenkiin oltiin menossa kattomaan. BB:n Tema (ei siis mikään vitun BigBrother Tema, vaan Backstabbing Bastardsin Tema, jos käytän tässä päiväkirjassa yhdistelmää BB, se ei tarkoita Big Brotheria, Jos haluan puhua heistä puhun yksinkertaisesti idiooteista) tulikin noutamaan meidät sisään kun aluks näytti et homma on loppuunmyyty. Sisällä bongailinkin muutamia tuttuja, ja Snow White Poison Biten Jarkolle terveisiä ;) BB hyppäs lauteille ja pisti kyllä timanttisen hevisetin. Heikki lähti käymään vielä olohuonees.. Palaverissa, mie jäin Barreen ja iskeydyin backstagelle juttelemaan BB:n hemmojen kanssa joka ei onneks näyttäny heitä haittaavan, sitä ei pikkusievässä aina mieti et haluiskohan ne olla vaikka rauhassa ja keskenään. Pääasiassa rumpalin Teman kanssa puhuttiin ylläripyllärinä rumpuhommia. Siitä jatkettiin vielä viisaina Amarilloon. Sieltä pilkun jälkeen matkasin luojan kiitos Heikin kämpille, matkalla soiton Heikille:
H: Mmmm... Moro (huoooh)
N: MOROOO!!!! Hei, haluut sie jotain ruokaa!!!!???!?!?
H: Emmie, mie söin Enossa jo pitsaa.
N: Noku mie aattelin et kävisin tuosta pitsan
H: Käy vaan, mut emmie ainakaan syö
N: Aijaa, no emmiekää sit
Näin sitä fiksu toimii! Jos ei toinen, selväpäinen nukkumassa oleva henkilö halua syödä, tuskin sitä känninen, viimeks 12 tuntia sitten syönytkään tarvitsee. Loppu yö on sumeaa....
LA 15.11.2008:
Aamuhan valkeni ihan tutulla kaavalla
Edistystä viime kertaan oli et nyt olin saanut vaatteet pois, viime kerralla homma näytti tältä
Tämän kauhuskenaarion kruunaa ääni "NIIIIIKOOOOO" ja kun avaan silmäni, edessäni on tämä
Alunperin miun tarkotus oli mennä klo 13.15 alkavaan "Pure fucking Mayhem" Rokumentti- elokuvaan. Kello soi klo 12.30, hoipertelin vessaan. Matkalla kerkesin tajuta et nyt ei todellakaan lähdetä kattomaan leffaa, kävin siis kusella ja painuin takas nukkumaan. Sit kello laulaa klo 14.30. Tämän tarkoitus oli et klo 16.00 alkaa "Blackmetal satanica" näytös johon on pakko mennä, leffa kertoi blackmetal synnystä ja siitä norjan skenestä sillon kun kirkot paloi ja kaikilla oli kivaa. Heikkikin nukkui edelleen. Herättiin siis klo 14.30. Päivä vähän hujahti ohi. Nyt jaksoin nousta ylös. Laitettiin töllö päälle ja jumitettiin. Mie vähän kuullostelin et mikähän kroppani meininki on. N. puolen tunnin päästä kokeilin kävelyä. Menee ihan hyvin, juhllaa! Nälkä oli kyllä tappava mutta en vain uskaltanu syödä vielä koska tunsin et vähän tässä heikottaa. Siitä meni hetki ja aalto vain pyyhälsi yli, vessaan ja perus lima-sappi satsi. Nyt ei kylläkään tarvinnu paljoa ponnistella, pöntön päälle kun pääsin niin vähän päätä käänsi alaviistoon ja aukasin suus, valu kun hanasta olis tullu. Sappi vaati pienen pyräytyksen mut homma oli sillä selkee. Olo oli kuin uudestaan syntynyt(jos krapulaa ja heikkoa oloa ei lasketa). Nyt tiesin et voin syödä. Vetäsin kinkku-ananas roiskarin ja lähdin sit matkaan. Leffassa meni muuten hyvin mut jossain vaiheessa piti nostaa paitaa ja kattoa sulaako multa ruumis, hieman tuo närästys polttelu mahassa. Yritin parantaa sitä Bayleisillä, vähän se autto.
Treenit pääs alkamaan vasta klo 21.30. tai näin oltiin sovittu koska vika leffa/dokkari alko klo 20.15 ja oletin et puol kymppiin kerkee. Vitut. Kello oli kymmenen kun poistuin kesken näytöksen, siis kesken! Melkeen kaks tuntia oli jo kestäny ja vaikutti siltä oli vasta puolessa välin menossa. Aihe oli hyvä mutta pikkasen turhan pitkäksi vedetty. Luulin et äijät venaa siellä nyrkit pystyssä, enkä nyt niin väärässä ollu, kun käännyin vikalta nurkalta treeniksen ovelle heilahti, ja jysähti, sit seuraava kuva on tämä
Äijät ei oikeesti ollu just moksiskaan miun myöhästymisestä, kai. Eivät ainakaan myöntäneet. Treenattiin siis TRS:n tiloissa missä viimeksin. Mie kasailin vielä omat juttuni ja päästin alottamaan.
Nyt treenattiin siis ihan vain keikkasettiä läpi. Torven keikka lähenee ja tässä on pientä säätöä mahdolliselle vielä tämän vuoden keikalle, mut en nyt puhu siitä sen enempää, toivotaan vain parasta et hommat natsaa! Saatiin lopullinen setti kasaan joka on seuraavanlainen:
1. Portrait Of Insanity
2. Evermore
3. Seal And Other Ugly Faces Of Nature
4. Exhale from Libido
5. Sickda
6. Hole In One
7. Halo (uusin, työnimi)
8. Virgin Fiction
9. Illusion
10. The End
Setissä on siis edelleen vielä muutama vanha ralli. Ja pari nauhoittamatonta veisua, mutta keikoilla käyneet tunnistanee ne. Ne kuitenkin saa tulevaisuudessa väistyä uusien biisien tieltä. Vahvasti uskon esimerkiksi että Hole In One putoaa seuraavana heti vain kun mahdollista on, mutta nyt se pysyy joukossa vielä. On kuitenkin turhan kevyttä jo muuhun settiin verrattuna... Ja oikeestaan myös aika vitun paska biisikin. 45. min timanttisen-tykki-setti on kasassa ja tällä pitäisi sitten lähteä etenemään. Torven kansa ainakin kuule kyseisen setin! Homma luisu erittäin hyvin ja biisit kulki. Happi vain meinasi loppua soittotilasta kesken. Mutta pirun tiukasti soitettiin. Ainakin miun mielestä.. Tai mie soitin omasta mielestä ainakin! Mut ei muut tuntuneet ainakaan miusta valittavan.
Illan parhautta oli kyllä kaikkien suunnaton himo Bandaanaan. Eli sellaseen huivityyppiseen rättiin mikä vetästään päähän. Samantyyppinen kun Nightwishin rumpalilla on päässä. Janne etenkin ei meinannu pysy housuissaan kun se himos kokeilla mut ei sit kuitenkaan uskaltanu. Pelättiin samalla et niissä on jotkut varashälyttimet jotka lähtee kotona soimaan ku joku koskee kamoihin.. "Koskiko joku Bandaanaan.. Sanoko joku kalja"... Voin kun tietäsitte. Menee vähän insideen. Mutta kuten sanoin. Nyt on säätöä Joensuun suuntaan, jota nyt kaikki iltasin rukoillaan et se onnistuu! Samoin kohta pitänee alottaa kattelemaan jo ens kesän pienempiä ja isompiakin festareita mikä on skene. Niihin olis parhautta päästä! Heikin kanssa ollaan uudesta materiaalista puhuttu myös ja Heikillä, ja jopa miulla on jotain juttuja takataskussa. Ja nyt en puhu taskumatista vain ihan riffeistä ja biisi-ideoista. Niitä kuitenkin uskon et tarkemmin katotaan sit keväämmällä vasta, tammi- ja helmikuussa on Lahden valtausta ja sit tulee näillä näkymin pieni väli ennen On The Rocksia. Mutta kokoajan sitä puljaa ja kyselee keikkoja lisää. Joten toivon mukaan siis sitäkään väliä keväällä keikkoijen suhteen ei tulis :) Ja jos joku muu artisti lukee tätä, saa aina, ja pitääkin soittaa ja kysyä meitä kelkkaan keikoille!! Tullaan ehdottomasti! Matkat kun saadaan ja pari roiskaria per nenä niin ollaan mukana!! Ollaan jopa ihan ok sakkia.
Mut tulkaa ihmiset keikoille, saa tulla repimään hihasta, keikoilla tai muutenkin. Nähkäämme taas!
ROCK ON!
-Niko-
SICKDA, Treenaamista ja "treenaamista", 17-19.10.2008
Eräänä sateisena, syksyisenä päivänä (etelässä voidaan luokitella ihan normaalina talvipäivänä), juna hipui hitaasti ja myöhässä kohti Joensuun asemaa. Junasta kuului kummallinen tasainen napse. Tätä ihmettelivät niin junassa olleet ihmiset kuin myös asemalla vastassa olleet. Junan pysähdyttyä ääni jatkoi liikerataa, joka suuntasi Joensuun keskustaanpäin, kunnes tajuttiin sen tulevan tuosta ponnaripäisestä, kuola suussa Palaveriin päin juoksevasta nuoresta miehestä.. Eikä siinä vielä kaikki!!.. Mut palaillaanhan siihen mistä kaikki lähti.
Oltiin siis sovittu että pistetään treeniviikonloppu pystyyn. Heikin kanssa ollaan käyty jopa keskutelua uusista biiseistä, Pyrystä välistä saatoin lukea että sitä saatto kuitenkin kiinnostaa,, siitä en mee takuseen et mikä, Jannelta varmistin torstai iltana et se on tietonen et meillä on lauantaina treenit. Kaikki siis normaalisti!
PERJANTAI
Saavuin perjantai iltana Joensuuhun. Koska omasta mielestäni junamatkat on parasta mitä tiiän, siis istua nyt kuus tuntia paikallaan ja kattoa ikkunasta liikkuvaa metsää, päätin mukavoittaa matkaa ottamalla perheen pienimmän mukaan ja ottamalla meille paikat leikkivaunusta. AH! Vaunu täynnä huutavia lapsia, kuusi tuntia tätä lottopottia jälellä ajattelin kun noustiin Helsingissä kyytiin... Ei olis miusta lastentarhan hoitajaks. Yhdessä on jo tarpeeks. Ja siitäkin pitää välillä nollautua. Jo ennen reissua oltiin sovittu että perille päästyä mummot ottaa pojan vastaan kun isi lähtee unohtamaan että hällä edes on sellainen. Homma toimi täydellisesti. Mummot yritti repiä ovia auki jo suvantosillan kohdalla.
Heikki oli lupautunut minuu vastaan, mut hetken pyörittyäni aseman parkkipaikalla totesin et ei muuten Pitkänen ole paikalla, soittoa perään ja vastaus "...Mmmmmm..." Heikki oli perinteisillä päiväunilla,,, klo 18.00 aikaan. Lopetin puhelun ja kuulin asemalle asti kun ensin alko hirvee renkaiden ulina, sit tööttäyksiä ja sit hirvee rysäys. Ja sit carina lipuukin tyynen rauhallisesti aseman pihaan. Olin tehnyt tarkan ennakkosuunnitelman illan kuvioista, joka meni jotakuinkin näin:
1. Palaveri
2. Alko
3. Ruoka/olutkauppa
4. Ystäväni Jyrkin vauvan ihaileminen
5. Ystäväni Maken luona vierailu
6. Kerubin visiitti
7. Yökerho
8. .......
9. zzzzzz
Eikun suunnitelma käytäntöön!
Palaverissa keskiolut alle ja vaihdettiin kuulumisia, mulla oli ihan tapponälkä koska viimeisin ateria oli ollut junassa nautittu pasteija, sitä ennen aamupala. Joten yks olut teki jo tehtävänsä, ja nälkäkin lähti! Juhlaa! Ei tarttekkaan syödä.. Eli siitä alkoon josta ronkelopäkin kanssa kauppaan ja sieltä Casa De Heikkiin. Kerettiin paikalle parahiksi Salkkareille. Innostuttiin kattomaan vähän myös uusia riffejä ja aika ja juoma vierähtikin siihen malliin että vauvaa olisi nyt turha lähteä ihailemaan. Ihan ajan ja kunnon puolesta. Todettiin kuitenkin et liikkeelle on lähdettävä. Otettiin matkaan ystäväni Make, ja mentiin Golfaamaan ja keilaamaan. Tällä välin mukaan liitty myös hovikuvaajamme Heidi, ja hänen ystävänsä Paula. Sit meillä tuli Heidin kanssa pientä kränää joka tietysti ylty nyrkkitappeluks, ensin Heidi tyrmäs miut, sit Maken, mie kuitenkin näytin miten se tosimies toimii ja hakkasin Heidin tajuttomana lattiaan.. Nintendo Wii on juhlaa!! Maken luona nautittiin virvokkeita ja pelattiin siis Nintendo Wiitä. Aika kuitenkin riensi, totesimme että Kerubi saa jäädä ja suunnataan kuumimpien yökerhojen maailmaan (ilmaislipuilla tottakai)
Yö sujuu oikein mallikaasti. Käytös on hyvää, äänenkäyttö normaalia ja hyvissä rajoin, olen hauska, hyvännäköinen, sivistynyt....

Kaikilla on hauskaa
LAUANTAI

Aamu valkenee myös perusasioiden äärellä

Onneksi osattiin valmistautua lähes 100 varmalla tavalla
Mutta ei auttanut edes Mac markkinoilla, vaan kovan luokan darra oli tosiasia. Yritän lievittää asiaa Lonkerolla, auttaa muutaman hörpyn jälkeen muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen tulee järkyttävä paineella takasin mistä mahaan meni. Päivällä otettiin suunta Heikin ja Jannen kanssa Enoon, matkalla kuitenkin puhallus alko olla tiuhaa, sit,, kaikki tietää sen tunteen kun sitä sylkeä alkaa kerääntyä suuhun... Ollaan Kajaanintiellä noin Prisman kohalla, ei voi pysähty... Ei auta.. Ikkuna auki, pää ulos ja go for it Watson.. Onneks mahassa ei oo muuta kun limaa ja sylkeä, joten operaatio on suht kivuton ja helppo. Toisaalta vieressä ajannut auto ja sen matkustajat voi olla erimieltä.
Mietin jo matkalla että on äiti pojastaan ylpee kun se pitkästä aikaa tulee käymään. Mutta kuin taikaiskusta ferrarin punainen Toyota lipuu ohi Joensuun suuntaan. Pääseen siis rauhassa omaan kotiin ja omaan sänkyyn! Parhautta pitkään pitkään aikaan. Enossa päädyn ottamaan pienet päiväunet. Uneni keskeyttää kuitenkin ikkunan läpi hyökkäävä isoeläin. Havahdun omaan huutoni.. Saatanan liskot!!... Unien jälkeen ryynään vielä sapet pönttöön ja päätän ottaa riskin ja syödä jotakin. Ruoka helpottaa kummasti ja olo alkaa parantua. Vielä nopea, kirjaimellisesti nopea saunareissu. Hapenottokyky ei ole parhaimmillaan ja saunominen jää n. 5:n minuuttiin sessioon.
Kello alkaa olla sen verran että lähtö treeneihin on tosiasia. Poiketaan vielä kaupan kautta ja luonnnollisesti myös jätetiskin(eines) kautta, ja suuntana Joensuu. Meno matka meni hiljaisesti mutta nyt juttu luistaa, pääpuheenaiheena taitaa olla Macgyver ja Simpsonit.. Yleensä äijät puhuu tisseistä ja Mötörheadista, meillä nössöillä se on muuta. Haettiin vielä Pyry kyytiin.. Kukaan meistä ei ollu nähny sitä sit Popkadun keikan, lieneekö käyny ulkonakaan sen jälkeen, siihen malliin silmät haritti auton ikkunasta, valitti sitä kummaa hajua joka ulkona oli, todettiin et se taitaa olla raitisilma.
Tällä kertaa treenattiin Bändikoulun tiloissa. Opettajat olivat kylläkin tehneet meille oharit, joten jouduttiin soittamaan keskenämme.
Paikka on kyllä hyvä. Soittotila on iso ja kunnolla tehty, koska tila toimii myös studion soittotilana. Tai on ainakin toiminu. On taukotilaa jossa on mikro ja sohva sun muuta mukavaa.

Alkuks kaikki teki itestään kirjallisen esitelmän, jossa kertoi kuka on ja mistä ja laitto seinälle. Tässä muut tutustuu miun profiiliin
Kun oltiin esittäydytty, ja vähän tutustu taas uudelleen ruvettiin hommiin.
Tämän jälkeen laadittiin porukalla biisilista kuntoon. Pudotettiin pari biisiä kokonaan keikkasetistä pois. Kovaa kädenvääntöä käytiin mm. Hole in one- nimisestä kappaleesta, mutta se säilytti paikansa setissä. 11, biisiä ja n. 40 minuuttia on tosiasia. Eikun louhimaan!




Biisit rullas oikeen mallikaasti vaikka aikaa on ties kuinka paljon kun niitä on kunnolla porukassa oikein ajatuksen kanssa soitettu. Tauoilla suunnitellaan bändille uutta luukkia ja nimeä. PyndeX on vahvin näistä, yhtyeeseen kuuluu siis:
- keulakuva PyndeX, söpö, ja vähän ujo ja naisten suosikki. ("vastaa" lyriikoista)
- H31gg1, etnisen vähemmistön edustaja joka suosii muotia (mm. valkeita vöitä, takatukkia ja uimalaseja)
- Y@zu, rauhallinen ja maanläheinen, viisas (käynyt "gollegen")
-NiCoH, kovanaama/pahis, suosii stubamaisia koruja ja ketjuja, ("päihdeongelma").

Tässä PyndeX "tekee" juuri uutta materiaalia (Asikainen on hakemassa NiCoHia putkasta)
Tällasta meillä siis! Vaikutteena, aika suurenakin voidaan luokitella Studio Julmahuveista tuttu JoysBoys dokkari. Jos ette tiedä! Olette syntisiä, hankkikaa välittömästi käsiinne! Jos tiedätte, voinette vain kuvitella :)
Kello alko lähentyä jo yhtätoista yöllä ja oli aika todeta että eiköhän 5 tuntia riittä tällä kertaa. Heitettiin Pyry takas rajalle, halattiin ja toivottiin parasta. Tais siinä pari kyyneltäkin tirahtaa... Viskattiin myös Janne kotiin ja Heikin kanssa käytiin nopeesti vielä Palaverissa...
...............................................
...............................................
...............................................
...............................................
...............................................
...............................................
...............................................
PS: Mutta. Oma setti saatiin kasaan, ja suht napakkaan kuntoon. Tiukka rokkisetti siis kasattiin jolla on tarkotus sitten tulevilla keikoilla jyrätä. Keikkoja parhaan mukaan kokoajan yritetään saada lisää. Ja treenejäkin!!
(Teksti ja kuvat; Niko)
Sickda, Kanavarantarock 13.6.2008.
Tulossa olevan keikkarupeaman, etten sanois jopa kiertuun avaa tältä kesältä Kanavarantarock. Pyryn kanssa tätä joskus mesessä naurettiin että pidettiin lähes vuoden keikkatauko, mutta veri vaan veti lavoille eikä vuosi päässyt ihan täyteen. En tiiä oliko sillä mitään merkitystä sen kanssa mut unohdettu meijät ainakin oltiin jos kattoo siltä pohjalta kuinka paljon sitä yleisöö sit loppupelissä oli.. Tai sit ketään ei kiinnostanu. Ymmärrän kyllä senkin ihan täysin! No muttaxi.. Hommahan alkoi oikeestaan torstaista. Kun mie reippaana poikana koko perheen voimin pakkauduin junaan ja otin suunnaksi Joensuun. Emäntä oli menossa ystävänsä luo joka oli ostanu koulun, sinne vetämään viikon lopuks pään täyteen ja eroon perheen muista miehistä. Poika viskattiin heti Joensuun juna-asemalla mummolle, joka kerkes sanoa "Terve" ja näki vaan kahen Taksin takavalot, toisessa mie ja toisessa emäntä.
Ei nyt ehkä ihan mut melkeen. Suunta Joensuusta eteenpäin oli kaikilla siis eri. Heikki ilmaantui hakemaan minuu joskus kuuden maissa illalla Samulin luolta. Meillä ei ollu mitään kesken.... Right! Käytiin hakemassa Ikuisen Kaamoksen treeniksen avaimet ja roijattiin carinan takakonttiin vähän miun soittotarpeita. Tämän jälkeen käytiin Joensuun uudessa K-marketissa, siinä toivossa et robotti olis ollu töissä. Ei ollu mut mukaan tarttu kyllä yllättävääkin yllättävämpää. Roiskareita ja kaljaa!! Tittididiididii! Suunnattin ca'sa de Heikkii nauttimaan talon antimista. Eli lattialta käsin katottua töllöä, ja Ismo taitolla vedettyä roiskaria joka huuhdottiin alas puolihaaleella kaljalla. Tää kuitenkin innosti meitä käymään Kerubissa ja Palaverissa. Nukkumassa kuitenkin oltiin jo kahentoista jälkeen.... Vai oliko se neljän.... Lienee ihan sama tässä vaiheessa..
Pe, 13.6.2008:
Kello laulaa 8.30. Ja vittu se kans laulaa! Heikki käyttää tätä elisan vitun ärsyttävää tunnaria herätyskellon äänenä, siihen on pakko nousta! Eikun kamat kasaan ja menoks. Käydään maksamassa studiolasku ja viedään tositteet Popmuusikoiden toimistolle jotta saadaan omamme takas. Empähän oo ihan äsken maksanu 1000€ laskua, tiliotteessa se näyttää hyvälle :)
Sit hakemaan Pyry. Heikki vissiin ajo pidemmän kautta Pyryn luo koska mie luulin että kohta ollaan venäjän puolella. Päästiin kuitenkin pihaan ja nostettiin Pyry siitä samasta ojasta kyytiin mihin se viimekskin dumpattiin. Vielä matkalla heitettiin uunituore "Evermore" Levy Eskoille ja eikun Enoa kohti. Meillähän oli siis matka Uimaharjuun treenaamaan, ja sieltä Enoon.
Janne oli jo Enossa. Matka sujui lepposasti alapään juttuja puhuessa. Rimaa ei oo meidän jutuissa ollu pitkään aikaan. Poimittiin Janne ja Pölösen salin avaimet kyytiin ja lähettiin Uimaharjuun. Kaikki valitteli nälkää mutta Enossa oleva Dolly ei ollu vielä auki.. Mie veikkaa että tähän saadaan tottua kohta 24/7. Ajeltiin Uimaharjuun keskinopeutena n.130km/h. Mie istuin etupenkillä mut en nähny koko Eno-Uimaharju matkalle nenääni pidemmälle. Perillä käytiin ottamassa kevyet aamupalat, parit kebabit ja burgerit. Ihan oc. Sit eikun pölösen salin treenitilaan ja kamikset kasaan. Rummut oli oikein mainiot joten tyrkkäsin vain pedaalit kiinni ja yhden pellin taisin tuoda, muuten varsin soittovalmiit. Vahvistimet oli myös valmiina. Lauluakin saatiin vaikka ensin vähän epäiltiin. Oli nimittäin miksaus pöydässä vielä Jeesuksen hautajaisista olevat säädöt ja muistiteipit, "Mooses mikki", "Lucas langaton".
Vedettiin setti kahesti läpi. Tuloksena, tällä mennään, koska on pakko :) Kamat kasaan ja Enoon. Kiirre oli olevinaan ihan helvetinmoinen koska haluttiin tehä soundchek. Ajettiin Enoon sellasta vauhtia että nyt Heikikkään ei nähny eteensä, ja se sentäs ajo! Päästiin perille niin backline ei edes ollu vielä paikalla... Sit kun se vähän ajan päästä tuli, mie kasailin rummut, omat peltiräkit ja teippailin paikat ja olin että nyt! Chekkaillaan. Vitut. Kamat sivuun ja ekan bändin lava-asetus paikalleen... Näin. Oltiin vähän et mitähän tässä tulevan pitää. Muut venytteli esaria ja korkkasi päin 4:ttä röökiaskia.
Sit Heikin luo ja Sickdan painokoneet käyntiin. Heikki istuu tietokoneella, tulostaa kansia ja polttaa levyjä. Mie leikkaan saksilla kansia, ja ihan päin vittua! Pyry ottaa tyhjistä levyistä niitä paskapapereita pois ja taittelee miun leikkaamat kannet, vittuilee samalla mulle miten paskaa jälkeä ja laittaa ne paikalleen. Janne on käymässä kotonaan. Näin vietettiin pari tuntinen Pitkäsessä. Etten sanoin huisia! Pyry ja Janne nautti myös roiskarit jossain välissä!
Väsymys alko vähän painaa. Mie ja Pyry pötköteltiin. Anssi tuli paikalle ja kerto Kotkan kuumimmat jutut. Kuten ikkunan joka hajosi itsestään. Myö ei oltu uskoa korviamme kunnes Anssi näytti lehtijutun. Vittu totta se oli... Itestään hajos... Kateltiin youtubesta Ismo-juttuja ja naurettiin raivona. Sit Pyryn piti siirtyä Kanavarantaan ku sillä alko terssin kanssa keikka. Mie menin kanssa koska paikallinen media kävi kuumana meidän tulevasta keikasta ja julkasusta.
Annoin radiohaastattelun Oi-Fm:lle, lehtihaastiksen Pielisjokiseudulle. Ja Heikin kanssa töttöröitiin telkkariin asti, nimittäin K5- oli kamerat ojossa perässämme.
Muuten myö vaan oleiltiin ja juteltiin tuttujen kanssa. Ja seurattiin tosi tv:tä nimeltä "Snow white poison bite". Siinä oli tapahtumia kerrakseen ;)
Kanavarantarockin tän vuotinen tuottaja Pasi sano et paikalle oli myyty vähän päälle 200 lippua. Mutta ketään ei oikein näkyny missään.. Ei muuta kun kamat kasaan ja lavalle. Vähän valmistautumista. Introna käytettiin vähän ironisesti "happy birthday" veisua. Pyry ei ollu tainnu kuulla introa tai oli muuten vain jumissa, mutta ei ihan ollu mukana kun eka biisi lähti.
Setti oli seuraavanlainen:
Intro
Illusion
Not the one (todella uusi, putosi viime hetkellä uudelta lätyltä pois)
Seal and other ugly faces in nature
The Sickda a.k.a Tumppu
Exhale in Libido
Virgin
Needle
Hole in one
Evermore (uusin lätty # 1)
Portrait of insanity (uusin lätty # 2)
The End
Olis meillä ollu vielä yllätys encore mutta ei paljoo taputettu takasin. Ihmetytti tosiaan et vaikka lippuja oli mukamas myyty yli 200, missään vaiheessa en nähny et olis ollu sillai selkeesti porukkaa. Meidänkin keikan aikana oli tyyliin kaikki kaverit, miun porukat ja muutama paikallinen. Sit tietty kesken keikan tilattu fanijoukko Joona, Timo, Samuli. Joista kuitenkin Joona ja Samuli poistu muutaman biisin jälkeen janon yllättäessä. Ja nyt ei puhuta vedestä. Kuten ei myöskään myöhemmin tässä päiväkirjassa. Timo päivysti kuitenkin uskollisesti eturivissä.
Keikka sujui kuitenkin soitannollisesti hyvin. Lavasoundi oli mulle ainakin hyvä, eikä Pyrykään tainnu valittaa. Se yleensä mussuttaa keikan jälkeen et ei kuullu mitään. Soitto meni hyvin mut muutamia muunlaisia mokia tuli. Pyry tallo Heikin piuhan pois, veti Needlen väliosan kaksinkertasena, mulla ei pysyny napit korvissa ja kapulat käsissä, vaikka välillä innostuin sitä kapulan pyöritys showta pitämään liikaakin. Moshaus oli mulla kovaa, Heikki liikku kokoajan ja Jannekin murtuneesta sormesta huolimatta veti todella hyvin. Keikka kuvattiin myös videolle ja mie sen kerran jo katoin. Ihan mainittavaa. Pyry vetää välillä vaan todella nuotin vierestä, mutta kahet aamutreenit ja terssin keikka jo takana.. Mut lisää treeniä saatana! Kyllä se joskus kestää koko päivän huutamista.
Keikan jälkeen mie kerkesin nousta rumpujakkaralta kun Pyry tuli sanomaan et moro. Venäläinen huora oli siis tiedossa, onneks se ei ollu meijän mukana. Pyry lähti Joensuuhun ja mie jäin läjäämään kamojani. Heidin kyydillä sain ne porukoiden luokse säilöön. Ja sit!!!! Sit lähti!!
Pitkäsessä sauna oli jo lämmin. Laitettiin makkarat tulille, oluet auki ja saunaan. Olut ei paljoo kyselly. Saunaki maitto. Olis maittanu pidempään. Mut Enonvene kutsuu. Siellä ns. "viralliset" jatkot. Eli ilmaseks sisään ja vähän ilmasta viinaa. Pyry kun ei ollu paikalla niin ei paljoo kyselty saako senkin viinat juoda.
Veneessä oli sitten kavereita laumoittain ja muutenkin oikein mukavasti porukkaa! Silkkaa juhlaa. Välillä soi meidän biisit. Jengi bailasi villisti, jopa Heikki pyörähti salongin puolella laittamassa muutamat kierteet. Ilta loppu veneessä kesken, eikun tilataksi veneen eteen ja Pitkäseen jatkoille. Paikalla oli minä, Heikki, Heidi, Sanna, Samuli, Jani+Milla, Jarno+Päivi, Bure ja Anssi.. Ainakin muistaakseni....
Heikin luona soi Agents ja porukka tanssi villisti.. Kaikista kummalisin pari valinta ilmeni sillon, kun tulin vessasta ja parit oli seuraavat:
Heikki+Samuli
Milla+Päivi
Jarno+Jani
Siinä oli aika homoseksuaalinen lataus. Porukka kävi vielä saunassa, mie en onneks lähteny siihen.. Pyrylle olin kylläkin jonkun "mie välitän siusta" viestin laittanu, vaikka se vaan jaksaa aina vittuilla mulle. Loppuillasta eräs tempon kanssa taisteleva rumpusankari oli nukkunu tuolilla sillai, et jalat oli normaalisti kuten istuessa, mut yläruumis navasta ylöspäin oli vaaka-asennossa, ja pää oli vieressä istuneen Heidin sylissä. Kun sankarilta oli kysytty haluutko nukkumaan, vastaus oli "Ei ei, minuu vaan niin väsyttää"
Tämän kirjan kirjoitti: Niko
Treenikirja ja vähän kuulumisia.
Nonniin. Ajat ja jutut muuttuneet sitten viime kerran. Meikäläinen asuu nyt isona pamppuna Helsingissä ja loppubändi majaa kohta kaikki muut Joensuussa. Mutta se ei estä kyllä tätä touhua vaikka yks asuis japanissa ja toinen olis linnassa. Treenit olis!
Pidettiin lauantaina kunnon treenit koska meikäpoika varasi studion muilta kysymättä ja ilmotti että nyt pitäis niitä biisejä alkaa tulemaan. Se hyvä tässä on vielä että kun mie hoidan aika paljon tän bändin juttuja niin en onneks oo biisin teko vastuussa, vielä ainakaan. Joten vähän sleebaa mullekkin :).. En kylläkään valita! Päinvastoin! Tunnen itteni omalle tontilleni just näissä "bisnes puolen hommissa". Kaks uutta biisiähän meillä jo olikin valmiina. Työnimet on niinkin omaperäiset kun "uusin" ja "toisiks uusin". Ja biiseistä sen verran että teknisyyttä ja rankkuutta on tullu yllättäen lisää, ja tuleekin vielä. Mie jo yritin ehdotella Pyrylle ja Heikille että eikun karjalan musaan ja 7 kieliset skebat mukaan. Ei ainakaan vielä lähteny. Heikille oon kyllä toitottanu jo sitä monta vuotta, ne vielä taipuu, sanokaa miun sanoneen :).
Treenattiin jälleen Musan Pekan tiloissa, Ikuisen Kaamoksen treeniksellä. Tiistaina vedettiin ihan vaan huvina ja lauantaina keskityttiin luomiseen. Lauantaina oli jälleen jo tutuksi tullut krapulakielto. Eli jos tulee krapulassa, sidotaan kaveri penkkiin kiinni, muut menee ulos ja laittaa PA:sta täysille Sunrise Avenuen kokotuotannon. Pahempaa en nimittäin ihan heti keksi. Mieluummin ottaisin vaikka iskua munille, ja vaikka monta kertaa kun tulisin krapulassa meidän treeneihin. Sääntöhän päti täydellisesti vaikka allekirjottanu oli istunu Kerubissa koko edellisen illan, mutta alkoholia en mennyt kun pari vaivasta lasia joten krapulasta ei ollut tietookaan, päinvastoin. Into oli ihan järkyttävän kova!!
Heikki pisti pari rifiiä kehiin joista lähettiin rakentaa. Jammattiin ja soitettiin hommat ensin kuntoon, jonka jälkeen Pyry sovitti ja keksi ehkä parhaan osion ikinä mitä Sickda on tehny. Todella rankka riffi! Ihan juhlaa koko. Tämä kruunasi biisin. Kirsikkana Pyry vielä ideoi pari hienoa akustista kikkaa ja loppukikan kanssa. Pyry oli siis lauantaina tulessa. Biisi valmistu yllättävänä nopeesti, mulla oli hieman ongelmia kun en oikein meinannu kertsiä tajuta mutta pari avokämmentä naamalle niin johan lähti kompit sujumaan.
Valmiina on nyt siis jälleen 3 uutta rallia, jotka ovat ns. "tuttua" Sickdaa, mutta kuten sanoin teknisyyttä ja rankuutta on lisätty. Mie oon vielä Pyry potkinu vähän miehekkäämpiin laulu suorituksiin jotka alkaa jo jotenkuten sujua. Eli tätä puhaltelu osastoa on vähennetty roimasti ja on otettu ns. kunnolla munista kiinni ja lähdetty potkimaan kunnolla. Teksnisyyttä on lisätty niin soitossa kun rakenteissa, riffeissä ja kompeissa. Pitikin kysyä jo toisiks uusiman biisin jälkeen kun treenattiin että eihän tää teistä kuullosta miltään rumpushöyltä kun alko itelle tulla soittaessa sellanen olo kun on aika kikkailua jo välillä. Mut kuulemma ihan normia miulta tänä päivänä joten se oli jopa mukava kuulla et alkaa osata jotakin.
Tältä pohjalta ollaan siis lähdössä studioon. Kolmella uudella biisillä, ja vähän muitakin suunnitelmia on vielä siihen lisäksi, joita nyt en vielä kerro koska en tiedä toteutuuko ne. Mut jos on miusta kiinni niin kyllä toteutuu! Kerroin muille miun ideoita ja ne oli vähän arvaillen et onkohan järkee, mut vittu on! Seuraavaks tehdään näyttävä paketti kokonaisuudessaan! Vaati se sit mitä vaatii mut se onnistuu!
Tältä pohjalta! Treenejä pidetään vielä muutamat ennen studiota. Raportoimme parhaamme mukaan kun aina tapatuu joten pysykää tutkalla :)

Hyvälle näyttää, ja sehän riittää

Jasu takkaa roos

Pyryn 25 vuoden musta aukko alkaa avautua, se aika meni ihan
"tosta noin"...

Heikki......
Sickda, Popkatu 2007.
Keikkaa pukkaa. Tässä keikka tahdissa ei meinaa pysyy enää perässä, edellisestä on vain kuukaus! Ei voi mitään, pelkkää juhlaahan se on. Lisää ja useimminkin sais olla, kiitos! Wink wink. Keikka päivähän olis tiistai, mikä muuten olisi ollut hassu päivä, mut popkatu menee ilosaarirockin kylkiäisenä ja porukkaa on yleensä kiinnostanut mitä siellä tapahtuu. Ja niin kiinnosti nytkin! Homma alkoi viikkoa aikasemmin kun popmuusikoiden toimistolta soitettiin et tuutteko keikalle, mie siihen et totta vitussa! Sovin homman jo kokonaan ja varmistin sit vasta muilta käykö heille. Onneks kävi. Sovimme treenit lauantaiks, mut Pyry ei päässy, sillä oli joku piilohomojen kokous Outokummussa. Mut myö ymmärrettiin. Onhan se rankkaa olla kohta kolmekymppinen ja vielä kaapissa... No ei ihan... Melkeen kuitenkin...
Lauantaille sovitut treenit oli siis miun , Heikin ja Jagermeisterin kanssa. Sovittiin et klo 12.00. Mie olin just ostanu uudet, ja OMAT RUMMUT!!! Menin niitä virittelemään ja säätämään. Noh, kello tuli kakstoista eikä jätkiä kuulunu.. Paukuttelin jonkun aikaa,, eikä mitään.. Sit otin puhelun Heikille, Heikki vastaa baarin raikkaana.. Juhlaa! Äijät makaa krapuloissaan Jannen luona.. Ei muuta kun käskyä et välein tänne mulla on illalla vielä toiset treenit. Yllättävän äkkiä ne ilmesty kahvikuppien ja limujen kanssa paikalle. Biisilista oli valmiina et eikun louhimaan. Setti oli vain puoltuntia jote biisejä oli 7 listassa. Kahdesti vedettiin läpi ja sit Jasun happi alko olla sen verran heikko niin piti lopettaa,, jäi hieman arvelluttamaan...
Tiistai. Keikkapäivä. Kaikki vaikutti lupaavalta. Heikillä yövuoro viikko ja mie olin menny klo 9.00 poppitoimistolle tekee ilosaarirock juttuja. Sovittu aika torinlavalla oli klo15 et mennään kattomaan kamat läpi. Nähtiin Jannen ja Heikin kanssa kerubilla klo 14. Pyry ei suostunu tulemaan vasta kun suoraan lavalle. Nautittiin kerubilla virvokkeita ja sit suunnattiin torille. Pyrykin jousti ja olikin ilmestyny paikalle kolmeks. Tsekattiin kamat ja käytiin mulle vähän lisää treenikseltä. Meidän soittoaika oli klo 16.45. Kuullostaa todella härskiltä, keikka tiistaina klo 16.45 torinlavalla. Eipähän siinä.. Meitä ennen veteli joku,,, joku,,, oli... Bändi... Vähän ennen keikkaa iski mulle ainakin järkyttävän kova jännitys, koska porukkaa oli aika paljon paikalla. Juontajanahan toimi muuten MC Pöly, joka kävi kysymässä mitä myö halutaan et se sanoo. Se kommentti oli kun bensaa liekkeihin, neljä jätkää huutaa kaikki jotakin "raskasta musiikkia, rokkia, heviä, poppia, sano, huuda, puhu, hyvää, paskaa, anteeks..". Todettiin sit kuitenkin vedä jotakin, improvisaatioi.. Ja spiikki kuulu "Seuraavaksi raskaampaa musiikkia, Sickda". Luulis räppäriltä irtoovan freestylellä jotakin, mut ei tainnu suoni kukkia. Aina ei voi voittaa!.. Sit eiku lavalle. Eturivistö koostu lähes tulkoon kaikkien kavereista, ja sit vielä vitusti lisää muuta jengiä. Siistii. Biisilista oli seuraavanlainen:
1. Seal and the other ugly faces of nature.
2. Exhale
3. The Sickda
4. Reality World (todella uusi biisi)
5. Illusion
6. Hole in one
7. The End
Biisit meni helvetin hyvin ja meno oli kova vaikka treenaus oli todella vähälle jäänyt. Kunnes kolmannen biisin aikana Jasu ottaa basson kouraan ja lähtee vetemään.. Myö oltiin vähä et midä viddua, mut jatkettiin kuitenkin. Ja komee trio oltiinkin. Ollaan itseasiassa suunniteltu et annettais Jasulle kenkää ja bassot tulis taustanauhalta.. Tai sit ei.. Yhtäkkiä se seiso yleisössä ja poltteli röökiä. Vähän oltiin et okei. Jatkettiin kuitenkin. Vikan biisin aikana se tuli taas takas. Siisti jätkä. Selvis kuitenkin et siltä katkes kaks kieltä joten vähän alko mennä vaikeeks, vaikka Janne on kuitenkin aika vitun kova peukkuttaja. Mie louhin menemään aika energialla, siihen päälle aurinko paistaa suoraan lavalle. Kuumuus oli jotakin aivan käsittämätöntä. Setti loppu niin juoksulla "backstagelle" ja rojahdin lattialle. Happi ei kulje ja oksettaa.. Pyry kaataa vettä kurkkuun ja Heikki soittaa ambulanssia. Janne polttaa röökiä.. Hetki menee et pääsee tasaantumaan. Sit eiku kamat pois ja autoon. Pyry olikin jo hävinnyt. Sillä oli TRS:n kanssa illalla keikka joten se meni soundchekkiin. Siisti jätkä. Näin sitä kunnolla viimesen kerran lavalla. Seuraavana kerran varmaan nähään seuraavan keikan aikana lavalla ekan biisin aikana. Ja siihen voi mennä taas tovi. Kai pitää treenejä yrittää pitää. Keikka meni kuitenkin loistavasti (Jannea lukuunottamatta). Porukka on kiitellyt netissä ja livenä baarissakin. Mie sain jakaa nimmareitakin myöhemmin illasta. Juhlaa!.. Mut eipähän siinä. Kiitos kaikille paikalla olleille! Tulkaa joskus uudestaankin.
-Niko-
Sickda, Live in to the Jyrirock 2007 in Liperi Finland 5.5.2007.
Ja näin sitä taas keikkaa pukkaa, ei pysy kohta perässä kun sellasta tahtia on noita keikkoja. Suuntana oli tällä kertaa Liperi. Eli ei juurikaan kaukana. Keikkaa varten treenattiin jopa kerran, viikko ennen keikkaa. Hakattiin meikäläisen toisen bändin tiloissa Joensuussa yks päivä settiä läpi ja sehän riitti vallan mainiosti. Järjestäjänä oli Liperin nuorisotoimi, joten tapahtuma oli 0-promille, tämä siis tietää lähestulkoon järkyttävää katsoja ryntäystä. 0-promille homma koski myös artisteja, jotkut meidänkin orkesterista inisi vastaan, voitte arvailla ketkä (PS: se en ollu mie koska vapun jälkeen alkoi tipaton toukokuu).
Lauantai olikin oikein mukava päivä kun viimeiset päivät puski vettä niin perkeleesti. Nyt paistoi aurinko, päätin sitten tämän kunniaksi ottaa selville meidän soittoajan koska en ollut sitä saanut. Antoi todella ammattimaisen ja hyvän kuvan järjestäjistä että keikkapäivänä bändi ei tiedä vielä soittoaikaansa, mut vika olikin internetin ihmeellisessä maailmassa. Soitin kuitenkin asiasta tietäville ja sieltähän se tuli, klo 20.20. Neljäntenä seitsämästä. Mahtavaa, ensimmäinen ongelma tuli jo siinä koska Suomen lätkäpeli oli just siihen aikaan, prkl! Eikö ne ajattele yhtään!
Ilmoitin tämän muille ja sovimme lähdön klo 18.00 Joensuusta, Ikuisen Kaamoksen treeniksen pihasta. Sain ylipuhuttua itelleni (huom! Itelleni) myös pari roudaria, toinen oli Heidi, joka myös kuvasi, ja toinen oli Samuli. Lähtö tapahtui kahdella autolla, LIPERIIN. Juhlaa! Ollaan myö iso bändi saakeli vie!
Janne, ja Pyry menivät Heikin kyydillä jossa oli myös Penttinen (fani), ja mie hyppäsin Heidin ja Samulin autoon. Niin, Heikki tunnetaan nykysin myös nimellä Juuka_boy86. Matka sujui aika nopeesti jyrinkylään. Toinen posse kävi hakemassa vielä Teron, joka oli Pieksämäeltä asti tullu kattoo meidän keikkaa, samalla reissulla oli poikkeamassa ukkinsa synttäreillä. Ja tärkeys järjestys on juuri noinpäin!
Kamat sisään, backstagena toimi kaikille seittämälle bändille yksi pukukoppi. Tilaa oli siis vaikka kuinka. Sit siellä oli muutama näitä maailman valtiaita jotka ei muuten varmaan väistä kun yrität päästä tyyliin vessaan. Käveltiin sit aina yli. Raideri olikin oikein hyvin toteutettu, paitsi miun kaipaamia energiajuomia ei ollu, noh, raideri jakoon ja kamat reppuun. Näin siinä kävi. Taidettiin myö pari leipäpalaa syödä, loput vain kotia. Pyyhkeetkin oli, mut ei niitä ees tarvittu.
Hengailtiin ja poltetiin tupakkia, käytiin jossakin välissä vähän lavalla kattoo mitä sieltä löytyy ja takas olemaan.Tajuttiinkin et Heikin uudessa, tai ”uudessa” autossa, carina II:ssa on radio, sinne ja suomen peliä kuuntelemaan. Eka erä kerettiin kuunnella sit piti lähtee jo vähä valmistautumaan. Mie vähän jopa lämmittelin punttisalin puolella. Mut en siis todellakaan nostellu mitään puntteja, enhän mie ois semmosta tankookaan mitä siellä on niin jaksanu nostaa. Naputin kapuloilla nahkapenkkiin joka kävi pädistä oikein hyvin.
Sit eiku rojut lavalla ja kasaan. Rummut oli yks painajainen. Aivan paskat, ja ständeissä ei ollut sellasia pehmikkeitä mikä estää peltejä heilumasta. Pari sellasta aivan helvetin ohutta. Ei pellitkään tykkää siitä, ei voinu muuta kun laittaa niihin. Monitorimiksaajakin kävi ennen keikkaa oikein ammattimaisesti kysymässä mitä halutaan monitoreihin, mut eihän sieltä keikan aikana mitään kuulunu, kuulin onneks kitarat sen verran lavalta et ei jaksanu vaivata sitäkään reppanaa.
Keikka oli tuskaa. Rummut luisti ja liikku ja heilu ja kaatuili kokoajan. Vähän väliä piti toisella kädellä pitää jotakin pystyssä ja siirrellä paremmin. Vitutti armottomasti. Sit alkaa kapulat katkeilee ja seinä kaatuu päälle. Toisella kädellä pidin seinää pystyssä ja toisella vedin spaddua. Ei nyt ihan, mut olis voinu vähemmänkin tapahtua, oon sen verran paska tossa rumpaloinnissa et meidän biiseissä on ihan tarpeeks tekemistä, ei siinä kerkee perkele pullaan samalla leipomaan.
Muu bändi näytti kiskovan hyvin. Yleisöäkin oli ns. ihan kivasti, mut urheiluhallissa ne istui seinien vierellä. Sellanen n. viiden tytön lauma oli siinä lavan edessä kuitenkin todella aktiivisesti. Taisivat taputtaakkin välissä.
Keikka oli sellanen ihan ok. Ei paskin mut ei paraskaan. Menihän tuo. Keikan jälkeen kamat kasaan, autoon ja Joensuuhun. Mie kuittasin vielä keikkaliksan et tulee joku päivä tilille ja Moro.
Joensuussa sit Jannen luo ja saunaan. Heikki meni Enoon, samoin Samuli ja Heidi. Minä, Janne, Pyry a.k.a Lokki , Penttinen ja Rote mentiin Jannen luo, saunottiin, katottiin Bondia ja puhuttiin paskaa. Loppuillasta Kerubiin. Ja mie join vain limpparia! Oli aika juhlaa! Etenkin kun Pyry alko humaltuu. ”Siis armeija, pyssyjä,,,,” ja blalalblablablabla. ”Mie oon aina sanonu kaikille sukulaisille, et ei minuu kiinnosta, mut viina mulle maistuu” tämän jälkeen kyselemättä huikka Jannen kaljasta koska oma (jonka Janne oli tarjonnu) oli loppu. Muut meni vielä amarilloon (Jannen rahoilla) ja mie jatkoin kotia. Hauska reissu ja ilta! Ei voi muuta. Toivotaan et kohta saadaan lisää!
-Ninc-
Sickda, studiopäiväkirja. Lahti, Groveland studio 30.11.2006 – 4.12.2006.
Perkules!! Se on studion aika. Pitkästä aikaa. Ja tällä kertaa vieläpä sellasessa paikassa että on aika vitun hyvä kutina siitä että nyt onnistuu 100%. Mie joskus kattelin netistä vähän omien kotimaisten suosikki bändien tarinoita ja haastatteluja uuden levyn tiimoilta. Paritkin kertoivat sellasesta paikasta kun Grooveland, Lahdessa. Tutkin paikkaa tarkemmin ja lähetin tarjous pyynnön. Hinta oli todella kohtuullinen ja paikka aivan mahtavan näköinen. Talon äänittäjänä toimi mulle aika yllätys nimi. Miun yksi suosikki bändin Entwinen rumpali Aksu Hanttu. Olin että jaahas. Saattaa vaikuttaa sellaselta idoliegon pönkitykselle jos tonne mennään ja Aksu on puikoissa. Kaivelin sit netistä lisätietoa mitä Aksu on tehnyt. Löysin joitakin, ja niistä yksi oli Misery Inc niminen bändi. Katsastin bändin ja olin että perkele aika helvetin hyvää räyhyä.
Sit kun saimme Joensuun Popmuusikoilta apurahat pistettiin studiovaraukseen ja Aksu myös. Joulukuun eka viikonloppu saatiin. Enon Osuuspankki antoi vielä lisä apua jotta homma toimisi. Kiitos molemmille sponsoreille koko Sickdan porukalta.
Sovin studion isännän Kuusiston Tomin kanssa että tulemme jo torstaina Lahteen että voidaan nukkua yö hyvin. Näin saimme tehdä. Mahtavaa!
TORSTAI, 30.11.2006: ”Ajoa, Hampurilaisia ja pari pysähdystä”
Matka alkoi aika tarkalleen klo 17.00 kun koko muu crew kaahasi kerpputielle. Miun kamat vain autoon ja nokka kohti Lahtea. Matka jutut olivat mitä mahtavimpia. Simpsonit oli yleinen puheen aihe ja kyseisen sarjan loistohetket, joita löytyy muutama. Teimme pari nopeaa kusi/tupakka pysähdystä, mutta eka pitkä pysähdys oli Varkauden ABC. Nautimme kevyen ja terveellisen mega-aterian Hesburgerin puolella. Tästä ateriasta kehkeytyi kova läppä reissun aikana.
Jatkoimme matkaa ja yritettiin olla nopeita mutta perillä oltiin vasta klo 23 jälkeen. Studioon oli helppo löytää. Tarkastettiin se vielä Lahden ABC:ltä. Voitaisiin vaikka kysyä ABC:tä sponsoriksi, sen verran niissä käytiin tämän reissun aikana. Päästiin studion pihaan ja ohjeitten mukaan saimme ovet auki. Kamat sisään ja sit vähän tutustuttiin paikkaan. Oleiluhuone oli jo aika luksusta. Pöydällä oli tervetulias kirje ja jääkaapissa karjalanpiirakoita. Nousi hymy kaikilla korviin. Mahtavaa palvelua!!! Mie etinkin sit soittohuoneen ja aloin kasata rumpuja. Soitin vuokra rummuilla, ja kasasta löytyi kaikki tuumalleen, värilleen, ruuvilleen ja naarmulleen sellaset kun halusin. Olin että ei vittu tää on unta. Ihan mahtava toimintaa. En todellakaan ole tottunut moiseen. Yleensä sanotaan ”Osta vitun hippi omat rummut” kun niitä jostain kysyy. Nyt kaikki pelaa! Oltiin todella vakuuttuneita. Rummut kun oli kasassa otettiin muutamat ilta oluet kellon ollessa jotain 2. Nukkuma tila oli kylläkin vähän puutteellinen. Sohvan sai levitettyä, mutta siihen mahtui kolme, joten yksi on lattialla. Jaoimme sen sit niin et joka yö yksi saa lattia vuoron. Pistettiin vielä joku leffa pyörimään jonka Pyry taisi kattoo loppuun asti. Muut oli jo taju pois ja nahkakompassi seuraavassa aamussa.
PERJANTAI, 1.1.2006. ”Rummut alta pois ja parille kaljalle”
Perjantai aamuna kello soi klo 8.50. Oltiin Aksun kanssa sovittu et ysiltä alkaa. Mie heräsin jo ennen kelloa. Yllättäen, mut en kyllä ollu ainoa. Pyry ja Heikki nousi myös aika heti perään, kello oli jotain puol ysi. Ylös vaan. Röökille ja kahvit porisemaan. Tais kaikilla vähän jänskättää se aamu. Janne veteli sikeitä vielä pitkälle päivään.
Istuttiin ja vedettiin aamupalaa. Aksun tultua kättelyt ja tervehdykset ja eikun hommiin. Rumpujen mikitys ja tsekkamaan. Aksu teki alkusoundit jotka oli jo paremmat kun millään meidän aikasemmalla nauhotuksella, joten hyvältä vaikutti. Pakko nyt sen verran lespata, että rumpujen mukana ei tullut komppipeltiä koska unohdin sen listasta. Joten pyysin Aksulta hänen rideään lainaan. Eli meidän levyllä kuullaan siis samaa rideä mitä voit kuulla Entwinen levyillä, iiiik!!!
Alotin louhimaan kannuja nauhalle. Nauhotus meni biisijärjestyksessä, joten ekana oli luvassa ”Seal and other ugly faces of nature” niminen ralli. Paahtoa, kunnon tuplabassari poljentaa ja sit poppia samassa. Vähän aikaa meni kun pääsin lämpiämään. Muutamalla otolla sisään. Seuraavaks olikin toisen biisin vuoro, joka sai nimekseen ”Illusion” vasta studiossa työnimen ollessa varsin typerä. Sitä biisiä mie sit sainkin hinkata ihan urakalla. Mutta siitä se sitten taipui. Vanhin biisi jota on jo veivannut, mut ei meinannut vain onnistua. Vikana menikin sitten ”The End” nimeä kantava varsin erikoinen tapaus. Musiikillisesti aika System of a down tyyppistä menoa. Ensi paahdetaan ja sit puhalellaan pillua ja läpsytellään tissiä, sit taas paahdetaan. Siinähän kuulette ;)… Rumpujen jälkeen vielä vähän kitaraa ja sit päivä oli pulkassa. Myö sit yritetään järkeillä et ei tässä ryypätä, muutama kalja vaan. Sit kun kaljat alkaa vajota aatellaan et käydään nopeeta jossain ku kello on vasta ysi. Ok. Päätettiin kävästä Lahden legendaarisessa Torvessa ja sieltä sit takas nukkumaan. Noh…. Taksilla keskustaan ja torppaan. Joka oli kyllä vähän pettymys siihen maineeseensa verrattuna. Siellä sit nautittiin vähän lisää juotavaa. Seuraavaksi päätämme että lähdemme Nightlife nimiseen paikkaan katsomaan meikäläisen kovasti fanittamaa Profane Omenia. PO:n laulaja Jules kävi myös näyttämässä sunnuntaina Pyrylle miten se mies laulaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Kysyimme torpan pokelta ohjeet Nighlifeen. Matka oli lyhyt joten se meni jalan. Matkalla nautittiin hodarit ja Pyry alkoi loistaa. Nightlifessä mie törmäsinkin heti ylläripyllärinä Aksuun. Eiku vain. Sovittiin saman tien et alotetaan huomenna tuntia myöhemmin, aluksi sovittiin klo 10, mut nyt se olikin 11. Ok. Tiskillä käytiin ja istuttiin iltaa. Pyry sääti kunnolla ja oli ihan vitun sekasin. Toisaalta sillä se juominen pysyy aina todella hyvin hallinassa ja siinä on roti.. Oliski… Profane omenin alotettua mie sit katoin keikan. Keikan jälkeen Heikki olikin blackjackin kourissa ja Pyryn kunto parani. Jannen kanssa naurettiin vain heille. Mie kävin PO:n Juleksen kanssa juttelee ja samalla reissulla jäin Aksun kanssa jauhaa. Jossakin välissä Pyry tuli kehoamaan ” Mitä sie otat, mie tarjoon, voitin just bläkärissä”. Mie katoin niitä nappeja. Sillä oli 8 euron edestä niitä nappeja. Mietin vain et ei taida Pyry paljoa harrastaa noita pelejä. No ajattelin et jää Pyrylle siitä mahti summasta jotain et otan kaljan. Hetken päästä Pyry tulikin paikalle toi mulle kaljan ja huuti aika vitun lujaa ”Tää oli tossa pöydällä, ota tää”. ja lähti johonkin. Siistii. Ajattelin et kohta joku vitun iso kaappi tulee ja vetää aivot seinälle et tossa pöydällä oli mun bisse ja se on kuulemma sulla ny, mut selvisin onneks.
Baari meni kii ja myö takas studiolle. Ennen taksiin astumista Heikki vielä sano ”Anna mie istun eessä ku mie maksan”. Ei onnannu koska mie olin siinä kunnossa et mie jopa tajusin et ollaan Lahdessa ja mihin pitää ajaa. Puol korttelia myöhemmin Heikin pää nuokukin jo polvia kohti. Perille päästyä Heikki kuoli saman tien (heräsi jossain vaiheessa halaamaan hyvää ystäväänsä wc pönttöä), ja Pyry viereen. Miun luvattu sänky vuoro meni siinä. Saimpahan nukkuu kaks viimestä yötä sängyllä kun nukun nyt lattialla. Mie uinuin valvomon lattialla parin tunnin ajan..
Pyryn parhaat, jotka jäivät elämään ja olivat/ovat tulevaisuudessa kovassa käytössä:
” Haluut sie että tää homma toimii”
” Se oikeesti välittää miusta”
” Niin,, työ ette tiiä miltä tuntuu kun joku välittää”
LAUANTAI 2.12.2006: ” Roiskareita ja venäläisiä suihkuja”
Herään herätys kelloon kovalta lattialta rumpumatto patjana. Kello on 10.45. Rupeen nousemaan ja mietin samalla minkä pellin käyn ottamassa ja meen yläkertaan vähän herättelee muita. Päädyn chinaan. Juuri kun nousen ja aion lähtee hakee chinaa rumpuhuoneesta Heikki, tai Heikin näköinen zombi tallustaa valvomoon. Jonkun hetken keskustelun jälkeen totean sen Heikiksi. Jannekin herää ja samoin Pyry. Pyry on vielä kännissä joten potkimme sen takas nukkumaan et pystyy laulaa ja viheltää. Janne vetää bassot ja Heikki kitarat. Niistä mulla ei paljon oo sanottavaa, katoin vierestä ja menihän ne ihan jees. Sit Pyry ylös ja koppiin.
Tässä vaiheessa reissua Janne, joka hikoilee kainaloista aikasta paljon alkaa haista aika vitun pahalle. Jätkän dallas meni oikeasti kainalosta nilkkoihin. Ja tätä Jasu hoiti aamuisin aina venäläisellä suihkulla, eli dödöä kainaloon ja baanalle. Studiolla ei toiminut lämmin vesi. Suihku on mut lämmintä vettä ei. Tapa jolla voi peseytyä on lämmittää vedenkeittimessä vettä ja miksailla hanasta tulevaan kylmään veteen niinkun vanhan ajan meininkillä. Mie kävin suihkussa jo näin kahden päivän jälkeen pikku krapulassa. Muut pysytäytyvät vielä hajuissaan. Eka ajattelen et vittu kyllä mie nyt kärsin siinä kylmässä suihkussa käydä.
Yritän mutta se vesi on oikeasti ihan vitun kylmää…. Pakko sitä vettä on lämmittää. Lämmitän pari sankkoa vettä ja sekoitan kylmää sekaan et tulee sopivaa. Tämän jälkeen menen suihkuun ja kyykin siinä viemärin päällä kun olisin kyykkypaskalla. Sit ujotan päätä niin pitkälle kun voin ja kastelen sitä ja laitan shamppoot. Naurattaa ja vituttaa armottomasti samalla. En epäile yhtään miten typerän näköistä touhua. Vähän niin kuin Terminator 2:ssa kun pahis T1000 syntyy. Sekin on munasillaan ja sillai kyykkypaska asennossa. Tämän sektion jälkeen tuntuu kuitenkin todella hyvälle. Sai pestyä paskan ja krapulan pois. Tämän jälkeen nautin ylläripyllärinä Jauheliha mikropitsaa, eli roiskaria. Eikä se ollut ensimmäinen eikä viimeinen. Janne on niistä ihan tulessa. Se vois syödä niitä aamupalaks, lounaaks, päivälliseks, iltapalaks, välipalaks, huvikseen… Ihan hullua. Ei se tainnu muuta siellä syödä. Aamusin leipää, muuten roiskareita. Mie nautin kuitenkin kaikkee kinkkukiusausta sun muut.
Mutta. Lauantai päivä alko olla pulkassa ja kaikki oli narulla. Sunnuntai oli täysin miksaus päivä. Meille iisiä olemista. Illalla syötiin poppareita, karkkia ja limua ja katottiin ehkä pelottavin leffa ikinä. ” The stepfather”. Kukaan ei uskaltanu nukkuu ennen ku loppu. Sickda suosittelee!! The Stepfather. Parasta ja pelottavinta kauhua IKINÄ
SUNNUNTAI, 3.12.2006: ” Sickda perustaa Mc Donaldsin”
Sunnuntaina mie olin eka ylhäällä. Saatiin nukkua pitkään. Muutkin heräili aika siihen samaan syssyyn. Aksu oli jo tullut paikalle, ei kylläkään hajua et monelta. Käytiin sit aamuröökillä ja ruvettiin tappamaan aikaa. PS2:sta. Miun makuun ei ollut pelejä. Pelasin vähän wrc rallia. Katottiin sit mäkihyppyä ja mie pyörin netissä kunnes Janne muisti et netissä on sellanen peli missä voi perustaa Mc Donaldsin. Eikun pelit päälle ja hommiin. Kun siinä pelailun ohella pysähdyttiin katsomaan Simpsoneita, aiemmin mainitsemani bändin Profane Omenin laulaja Jules Näveri soitti. Me oltiin sovittu ennen studiota sähköpostilla et hän tulis vetämään kunnon lauluja sinne taustalla vähän. Jules soitti ja ilmoitti tulostaan. Jules saapuikin aika pian. Mentiin sit ilmottamaan Aksulle ja eikä aikaakaan kun Jules oli jo kopissa lyriikat käsissä näyttämässä Pyrylle miten se mies laulaa, ja perkele että tuli komeasti sitä ääntä!!! Julesta kuulee Ep:n viimeisen kipaleen The Endin vikassa kertsissä. Ja sen kyllä tyhmimpikin tajuaa kun hänen laulu alkaa! Siinä ei säästelty. Jules saatiin mukaan niin et mie ostin heräte ostoksena Profane Omenin uuden levyn koska olin lukenut juuri heistä haastattelun Inferno lehdestä. Tykästyin ihan perkeleesti ja kun sain tietää et bändi on Lahtelainen otin Julekseen yhteyden. Jules ilmoitti että mahtavata kyllä onnistuu.
Tämän jälkeen Jules soitatti vielä joitakin omia juttujaan ja jätimme sit Aksun vääntämään nappia. Turistiin Juleksen kanssa hetki ja sit Heikin kanssa heitettiin äijä juna-asemalle, kiitettiin ja toivotettiin hyvää jatkoa.
Ilta läheni ja Aksu ilmoitti että alkaisi olla valmista. Kuunneltiin biisit. Pari juttua piti vielä säätää mutta se oli sitten siinä!! Tyhjä Cd koneeseen ja poltto käyntiin. Autettiin vielä Aksua kamojen kanssa ja käytiin viemässä Entwinen treenikselle tavaraa. Tämän jälkeen Aksullekkin kiitokset ja tuhatta ja sataa studiolle! Levy soimaan ja kalja auki. Kuunneltiin varmaan kymmenen kertaa koko paska. Ja oltiin aivan vitun ylpeitä!!! Parasta ikinä mitä tällä bändillä on tehty. Soundit aivan täydelliset ja soitto kulkee!!! Helvetin kovaa tavaraa. Itku silmässä mie sit yöllä niitä rumpuja purin takasin keisseihin. Ei olis sillon huvittanu lähtee ikinä. Sit nukkumaan, mut cd kuunneltiin vielä pari kertaa…..
MAANANTAI, 4.12.2006: ” Dinosauruksia ja triviaa”
Aamulla ysiltä kello laulaa. Eikun ylös ja siivomaan. Paikka näytti aika karseelle. Siivottiin oikein kunnolla koska se oli vähintä mitä voitiin tehdä. Sit vaan kamat autoon ja nokka kohti kotia. Koti matkalla pelattiin Trivial pursuittia ja hassuteltiin, kunnes. Käytiin yllättäen ABC:llä syömässä. Tällä kertaa Juvan, kattokaas vaihtelu virkistää. Jatkoimme matkaa kunnes… Edessämme näkyi dinosaurus. Tien vieressä se seisoi. Käytiin ottamassa yhteispotretit ja jatkettiin matkaa. Tämä kuvamateriaali meistä ja dinosta tulee vielä tännekkin sivuille joskus.
Joensuuhun päästyä tunne oli haikea, väsynyt mutta onnellinen ja helpottunut. Uskomaton urakka takana vaikka vain vaivaisen viikonlopun pituinen. Voi vitsi vyö valjaat valo v v v v v v v v v… Niin. Matskua on nyt sellaista että oksat pois!! Kohta se on virallisesti ulkona. Ja sit pitäis perkele alkaa tapahtua!!!!!!!!!!!
-Niko-
Sickda, Kumpurock 27.10.2006.
Jaahas. Se on keikka jonka tieto oli aika mukava yllätys. Kyseisen rockin tuottaja Tuomas ”Tussi jota emme tunne juuri ollenkaan” Partanen ilmoitti ensimmäisiin keikka kyselyihimme että ”Ei onnistu, hirveää paskaahan te ootte”. No tästä kostona palkkasimme muutaman alamaan ihmisen tekemään pieniä edistymis askelia että Partasen kellosakin alkaa ääni muuttua. Oli nimettömiä yösoittoja. Tappouhkauksia. Ihmeellisiä katoomisia ja jne jne…
No ehkä ei ihan… Eipä vissiin… Tussi kuitenkin soitti paria viikkoa ennen rokkia että olisi teille käyttöä, syynä kuulemma yleisöstä tulleet toiveet. Se jos mikä oli mahtavaa kuultavaa.
Yritimme säätää auto asian kanssa aika helvetisti. Kuskia ei ihmeellisestä syystä löytynyt vaikka tarjouksia laitoimme ilmoille. Joten Heikki ajaa, koska autona toimi Heikin ukon VW Golf. Iso farmari auto että kamat mahtuu. Auton kanssa, tai sen saamisessa oli ongelmia joten aikataulut meinasi mennä tiukalle. Luovuimme soundchekistä joka olisi ollut klo 16 maita. Auton arvioitu saapumis aika Enoon oli siinä neljän ja viiden välillä. Keikka oli alkamassa siinä seiskan jälkeen. Oli vähän paniikkia ilmassa että jos auto lähtee viideltä enosta ja pitää olla seiskalta kummussa saadaan ajaa lujaa. Mutta pelko olikin turhaa ja Heikki saapui Pyryn Jasun pihaan jo hyvissä ajoin. Mie olin siirtynyt Japalle hyvissä ajoin päivällä ja tietysti kaupan kautta :)…
Nautittiin Jannen kanssa olutta ja kosketeltiin toisiamme. Ei ehkä niin mutta, vähän…. Kun Pyry ja Heikki saapu kamat autoon nokka kohti Outokumpua. Viime vierailu mulla Outokummussa oli joskus kouluaikoina, joten ikävä tähän kaupunkiin ei ollut niin mahtavan kova. Matka sujui mukavasti, puhuttiin paskaa ja vittuiltiin toisillemme. Matkaa ei onneksi hirveästi ollut. Mie kiusasin Heikkiä välillä ottamalla kuvia salaman kanssa kun vastaan oli tulossa rekka. Tämän jälkeen näkyvyys oli nolla ja riskit korkealla. Selvittiin kuitenkin.
Perillä sitten ajettiin takaovelle ja kamaa sisään. Brownies oli just alkamassa. Ja samalla siis koko tapahtuma. En juurikaan jaksanut kiinnostaa. Päästiin omaan pukuhuoneeseenkin mutta takahuone raideri kylläkin kusi. Saimme vain neljä pyyhettä, missä on 8 kertaa alle 162 cm pitkää aasialais tyttöä, uusin 7-päivää lehti ja kori kossua.
Vähän siinä duunailtiin jotain soitinten kanssa kun joku tuli sisään et näyttäis siltä et osataan jotain. Muuten venyteltiin esaria ja kaivettiin persettä. Ennen keikkaa sit vaatteen vaihto ja on the stage. Meitä ennen veteli Lieksan ylpeys Grokes Clan. Kunnon mättöä siis ja sai muutamat päät ja ihmiset liikkeelle, ajattelin et kyllä meidänkin metalligrungepop Pyryn puhaltelulla luulisi toimivan.
Ja olihan siellä liikettä. Keikka oli omalta osalta ainakin aivan mahtava. Moshaus oli kovaa ja hiki virtasi. Kamerat kuvasi ja salamavalot välkkyi ja yleisö huusi ja taputti. Aivan mahtavaa! Muutamia mokia tuli tehtyä, kuten unohdin laittaa korvatulpat heti lavalle mennessä. Kaksi ekaa biisiä tuli putkeen joten heti kun toka biisi loppui juoksulla päkkäriltä hakemaan ja takasin.
Meikäläisellä aukesi vähän rakkulat ja veri virtasi. Sama oli Jannella. Basso hinkkasi ja käsi ja basso olivat keikan jälkeen karua katseltavaa. Mutta mukavaa oli!! Omasta mielestä keikka oli helvetin hyvä, paras tänä… Ollaanks myö tänä vuonna tehty keikkoja… Anyway. Tämän vuoden paras. Miusta ainakin. Keikan jälkeen Janne ja Pyry kävi syömässä lihakeiton lientä ja mie ja Heikki palloiltiin. Sit pakattiin auto ja Joensuuta kohti. Eräs kaverimmeJenni tuli meidän kyydissä Joensuuhun, ja ei varmaan toista kertaa tule.
Joensuuhun saavuttua Jannelle saunaan, olutta, saunaa, olutta, tupakkaa, olutta, baari, valomerkki, baarin vaihto, ”Liian kännissä ei tänne”, seuraava baari, tervetuloa,,,,,, sumeaa…..
-Nismo-
SICKDAN SALATUT ELÄMÄT OSA 666 : ISMON RAVIVOITTO
SICKDA, ENONVENE (VENHO)
Jaahas... KanavaVAARIrockin jatkoklubi... Tällasta on tiedossa kun joku muu hoitaa keikan meille. Heikkihän sen taisi aivan helvetillisessä tilassa sopia, mitä lie sieniä vetäny. Hoidettaan nyt homma kuitenkin!
Kun keikka aamu valkeni. Olin sitä mieltä että en ole Enoon lähdössä. Edellis iltainen baarireissu painoi jaloissa, päässä, ruumiissa ja mahassa. Päivän edetessä mietin että vittu kai se pitää lähteä. Sain Samulilta kyydin Enoon joskus klo 17 jälkeen. Hakeuduin saman tien Heikin luo, aikomuksena potkia pää irti. Mutta jätin senkin ajatuksen. Kävimme Heikin kanssa meidän soittokamat ja Pyryn. Menimme Pitkäseen kaupan kautta. Pitkäsessä siirryimme nopeasti takapihan terassille ja hupsheijjakkaa olut pullo aukesi ja suu alko napsaa. Istuimme iltaa aluksi kolmistaan, ja illan mittaan alkoi paikalle tulla muitakin ihmisiä. Illan kohokohta meikäläiselle oli se, kun Heikin naapurissa oli Heikin veli Anssi kavereineen saunomassa, jossa oli myös meidän kavereita (oikeasti ne vaan on tuttuja, koska ei meillä oo kavereita). No, väki saunoi naapurissa ja me istuimme Pitkäsessä. Paikalle tuulahti Ihalaisen Juha, joka kyseli että missäs ne porukka saunoo, ja jäi sit vaihtamaan pari sanaa. Eikä hetkeäkään kun Pitkästen talon nurkalle ilmestyy pelkkä pyyhe päällä Ilkka Simonen ja tokaisee "Jupi myö ollaan tuolla naapurissa tuu sinne". Tilanne on huono kuvailla näin koska se olisi ollut näkemisen arvoinen, ja aivan helvetin koominen! Ei voinut kun näyttää hevimerkkiä ja nauraa :)...
Ilta alkoi pimetä ja olut hujeta. Jutut kaivoivat jo syvälle maata eikä rimasta ollut tietoakaan. Meille ilmoitettu saapumis aika venhoon oli "Siinä kahentoista maissa". Teimme työtä käskettyä ja menimme kahdentoista maissa. Illan aloitti, ja meitä lämmitteli Halvat Pojat.................................................................. ............................................................................ ............
Näin! No tiskin kautta ravintolan puolelle odottamaan omaa settiä. Nähtiin paljon tuttuja ja Venho oli tupaten täynnä, nimmareita jaettiin, oltiin yhteyskuvissa, lopulta tilanne kävi niin tukalaksi että tilasimme VIP huoneen... Tämän unen jälkeen havaihduin Pyryn kysymykseen "Onko tulta". Mietin taas, mie ehdin vielä juosta. ei tuo terassin kaide kovin korkea oo, mutta alapuolella vaani lauma teinejä. Vittu. Pakko taipua, taas. Kun Halvat Pojat päätti settinsä Silent night, Bodom nightiin me roudattiin kamat lavalle ja valmistauduttiin. Tällä kertaa se tarkoitti vain olemista. Jännityksestä ei mitään tiettoa. Enemmänkin nauratti, kohta se käy toteen, Sickda vetää Enonveneessä. Voi jumalauta!!.... Ei muuta kun jurpot lavalla ja louhinta pystyyn. Vedettiin vain neljä biisiä, koska oltiin ns. vierailu bändi. Pyry oli jo aivan pihalla ja sekoilu urakalla. Uusi kappale joka kantaa työnimeä "Like a virgin" meni täysin vituksi. Mutta ei sitä tainnut kukaan huomata, hyvä kun itekkään tajuttiin. Suurimman yllätyksen koin siinä, että vanhemmat, keski-ikäisetkin ihmiset taputti aivan onessaan ja katto ja diggaili. Ei siellä mitään moshpittiä saatu aikaan, mutta todella hyvä meno. Viimeisen biisin aikana vihdoin sulin ajatukselle, ei tää niin perseestä ollukkaa, en nimittäin aivan kuvittellu et se näin menee! Mie luulin et sieltää lentää tuoppia ja huutoja "Soittakaa hiljempaa" Ja lopuksi Sami pistää meidät niskapersotteella Kelan rappusia alas. Ei! Päinvastoin!! Aivan yllätys juttu!... Keikan jälkeen mie painuin kotiin. Olin aivan poikki. Edellinen ilta painoi edelleen ja kello nuoli jo kolmosia yöllä. Menin vain kotiin, pötkähdin omaan sänkyyn äitin luo ja nukuin kuin pieni lapsi!
Hellyydellä ja rakkaudella <3 -Nikki-
Sickda, Kanavarantarock, Eno 4.8.2006
Tässä vaiheessa jo tuntuu että tää voi olla tylsää luettavaa, mie kuitenkin tein vaan vitusti duunia, joka ei periaatteessa kuulu Sickdaan mitenkään. Ja mitä oon kuullu näistä muiden jatkobileistä että menee puhekykyä sun muuta, vois heillä olla kiinnostavampaa kerrottavaa,, mut vittu itehän mie tieni olen valinnut. Teen duunia mistä ei ole hyötyä.
Ensinnäkin melkein legendaarista pääsi sattumaan, meistä ei ole ainuttakaan kuvaa! Tai ainakaan tietoisesti kukaan ei ole kertonut. Yleensä meillä on sovittu jonkun kanssa että ottaa kuvia keikasta, nyt se vaan unohtu kaiken hässäkän keskellä. JOTEN! JOS JOLLAIN ON KUVIA SICKDAN KANAVARANTAROCKIN KEIKASTA, LAITA NIITÄ TULEMAAN SICKDA@NETTI.FI Kiitos!
Miun kanavarantarock on alkanu jo vittu aikoja sitten, mutta taidan alottaa ihan vaan pikaisesti rokki viikon alusta ja tarkemmin perjantaista sitten.
MA-TO: Teimme vitusti kaikkea
PE: Päivä alkaa Nikolla klo 7.15 kun äänentoisto firma Haven soittaa että olemme Enossa voitko tulla avaamaan sillan puomin. Miehän käyn. Tulen n. puolentunnin päästä kotia ja katon et tunti aikaa nukkua, herätyskello soi klo 9.00. Yritän nukkua, mutta en saa unen päästä kiinni. Lopulta pienempi Hyttinen herää ennen ysiä ja pelaan aikaa leikkimällä hänen kanssaan. Teen aamutoimet ja syöksyn kanavarantaan kymmenen jälkeen. Äänentoisto firma Haven tekee täydellä päällä hommia ja heillä näyttää hyvälle. Tapan aikaa tekemällä kaikkea pikkuaskareita. Josta tuleekin mieleeni että torstaina sain pikkuaskareita tehdäkin! Perkele. Siinä klo 14 paikkeilla Entwinen keikkamyyjä Ekku soittaa. Luulen puhelua ensin ruutini kyselu puheluksi, mutta kun Ekun ensimmäiset kommentit ovat ”Joo tuota,, istutko alas” päässä kilahtaa saman tien! Ei perkele! Ja niinhän se oli, Entwine peruu keikkansa, Tane (Laulaja Mika Tauriainen) on sairas. Ääni ja niskat paskana. Ei tietoa miksi mutta todella vakavaa. Jauza!! Eikun ettimään tilalle. Jonkun hetken kerkesi vituttaa. Välillä enemmän, mutta millonkaan ei vähemmän. Ekku onneksi auttoi ettimään uutta ja se löytyi joskus seiskan aikaan torstai iltana, Turmion Kätilöt. Hienoa! Voi hengittää…
Mutta takaisin perjantaihin. Olin just tullut kanavarantaan ja katoin et kaikki ookoo. Outokummusta. Paska joukkue.. Tussi tuli ja alkoi vitunmoinen duuniputki. Ensin aitoja paikalleen. JA myös tehtiin Tussin kanssa kyllä melkeen kaikki perjantaina. Ensi kerraksi ehkä pitää saada lisää autollisia ihmisiä ja tekijöitä muutenkin. Käytiin vittu kaikkialla Enossa. Helvetisti ajoa ja tavaran tuontia ja hakua, myö jopa lämmitettiin illalla sauna Turmareille. Backline kuitenkin kahdelta paikalle, kasaan ja suoraan soundchek. Tarkastus meni hyvin ja kaikki oli kunnossa. Ravitsin itseni yhdellä roiskarilla. Kyllä helpotti. Taas hirveää säätöä ja juoksemista tekemistä ja blaa blaa blaa… Ei tee mieli edes muistella. Pakko. Torstai yönä näin unta että heräsin Louhiojan uimarannalta ja olin myöhässä. Piti juosta sieltä kanavarantaan.. Vittu mikä uni, stressiä, njääh… Tapahtuma pyörähti käyntiin kuitenkin kuudelta Kiian soitintahtiin. Siellä samalla säädettiin ja kerkesin myös jossain vaiheessa istua, se oli hieno kokemus. Meidän akti alkoi klo 20.30. Lavamagerina on hienoa olla kun soittaa ite :P.. Tulipahan koettua, seuraava tapahtuma missä olen järjestämässä ei oma bändi todellakaan soita. On niin vittumaista säätöä.
Introlla sisään ja keikka käyntiin. Meikäläinen. Biisilistojen spesialisti. Unohdin ottaa biisilistan lavalle. Ehkä äärimmäisen noloa kun olen muilta jäseniltä murtanu raajoja sen takia että ne biisilistat tulee mukana ja lavalle. Olen pahoillani!.. Keikka itsessään oli mahtava. Tutusti porukka istua köllötti penkeillä, mutta sitä varten penkit luultavasti onkin. Eihän ne rokkitapahtumassa paras vaihtoehto ole, mutta ei se minuu haitannu tippakaan. Helvetin mukava oli louhia. Biisit kulki ahkeran treenauksen ansiosta. Biisilista näytti jokseenkin tältä:
Intro
The Sickda
Over, Over and over again
Needle Kurt Julius
Virgin Fiction (todella uusi, tunnetaan myös nimellä, Like a virgin)
Exhale in Libido
Blink (työnimi uusimalle biisille)
Pedofil figures (osat kertsi + soolo + kertsi)
Hole In One
Slayer and his Blob
Keikka oli kyllä mahtava! Heikki sekoili ympäri lavaa. Pyry oli tulessa (Ihan oikeasti) ja veti todella hyvin, Jannekin piti hyvää liikettä, ja mieki jopa pysyin mukana. Kuuma oli kun saunassa ja hiki virtasi, mutta se kuulu tähän! Pari kapulaankin meni taas soitonohessa poikki mutta ammattilaisen elkein iskukaan ei muuttunut. Katkennu kapula hipoen Pyryn päätä yleisöön sekaan, josta syntyi hirveä kalapaliikki, taisi muutama kuollakkin.
Keikan jälkeen oli pakko pitää vähän palautumistaukoa. Ensin purettiin kamat pois kun Micro veti omilla kamoilla (nyt voidaan lespata että ollaan lämpätty Microa). Sitten vain backstage talolle, ja yksi ohrapirtelö naamariin. Tunne oli mahtava. Sitten takaisin töihin. Muut jatkoivat iltaa, niin kyllä mieki mut eri merkeissä..
Pakko vielä mainita että Turmion Kätilöt. Loistavaa porukkaa! Helvetin mukavaa sakkia ja helvetin hyvän keikan nekin veti, ei voi mitään!! Mahtavuutta oli. Tapahtuma meni kuitenkin vitun hyvin
Seuraavan kerran meitä kuulee luultavasti 11.8.2006, ravintola Enonveneessä Enossa. Se ei ole täysin varma, mutta varmistamme sen teille heti kun itse saamme varmistuksen. Kiitos kaikille keikalla olleille. Ja jos jollakin on niitä kuvia, antaa tulla vaan! Kiitos ja näkemiin :)
-Nikki
SICKDA, 18 – 19.7.2006, TREENIKÄMPPÄ, ENO
Lataa päiväkirja TÄSTÄ
Sickda, 17.3.2006 Kohti Rokkia, Enon urheiluhalli
Vittu, tiiossa olis keikka, mikä? Keikka, niin,,, siis,,, ööö,,, mikä? Kyllä oli tollanen fiilis kun sai kuulla, et meidät on otettu mukaan tuolle kiertueelle. Aivan mahtavaa! Edellinen keikka on ollut Aprillirockissa joskus vuonna yks ja kaks, eli puoltoista vuotta sitten. Et aikaa oli. Treenaus oli ollut puolivuotta aivan pimennossa kun olin intissä, mut nyt saatiin uudet treenit tilat ja keikka tiedossa. Nyt jarrutti Jannen ja Heikin intti, mut hyvin meni kuitenkin. Päästiin treenaamaan ja oltiin valmiina tulikokeeseen…
Perjantai 17.3. Niko-poika saapuu hallille kello 7.00 aamulla, Niko on pop-muusikoilla työharjoittelussa ja on vastuussa siitä että lava kasaantuu ajallaan. Enon työläisten paja rakentaa, vittu että kuulostaa hyvälle, eka pelkäsin sitä että lava ei kasaannu ajallaan, mut kun pääsin hallille pelkäsin koska tulee turpaan! Vitun nyrpeen näköstä porukkaa niskatukkine ja vyölaukkuine, mut lava oli jo kasassa klo9. Ja aikataulu oli et sen piti olla viimestään klo11 kasassa. Jes! Täähän tiesi mulle kaksi tunti tällaista huviaikaa. Otin kaiken siitä irti, eli en tiennyt mitä tehdä, polttelin tupakkaa ja kävelin ympyrää kaksi tuntia. Poppareiden saapuessa pääsen kantamaan mellakka-aitoja sisälle, paskin homma, etenkin rumpalille jolla on illalla keikka. Sellasia 30kiloo painavia rauta-aitoja joista se saa kunnon otetta, niitä piti kasailla ja olin kokoajan paskahousussa että millon jää sormet väliin. Ei onneks jääny. Tämän jälkeen laiteltiin lavaa ja kasattiin backline. Paikalla oli koodien Olli-Matin rummut, jotka oli todella vittumainen kasata. En tiiä onko Olli-Matilla joku oma kaavansa päänsä sisällä sen setin kasaamiseen, mut jos on kyllä se sekava on.
Sain kuitenkin setin kasaan ja päästiin tekemään äänen tarkastus. Juhlaa, Kuronen miksaa ja Markus vetää monitorit! Ei sitten vittu ei pienintäkään ongelmaa, ainakaan mulla. Muista en tiiä, Pyry jotain sekoili että kalsarit puristaa pallien kohalta mut mie yritin selittää et ei se miksaaja sille voi mitään, sitä se syytti silti kokoillan, tais oikeesti olla vähä ihastunu. Kuronen on aika adonis! Äänen tarkastus meni hyvin. Muut lähti henkailemaan vielä muualle mut miun piti jäädä hommiin. Hommat oli, hengailla kunnes alkaa tapahtua, superia! Parasta oli kattoa kun neljän aikaan iltapäivällä alko tulla jonoa jo hallin ovelle, juhlaa! Kun ovet aukeni, oli ryysistä, ihan hullua oli se! Kaikki juoksi kilpaa eturivin paikoille, ei annettu armoa. Oli teleskooppi pamppua takataskussa ja rautariimua paidan alla, niistä tuli jos joku erehty ohi menemään. Mie katoin sieltä pukkareiden luolta ja ajattelin mitä tästä vielä tulee! Kun blackout alotti puol seittämältä, ei kaikki olleet ees sisällä, jono oli vieläkin ihan helvetillinen. Blackoutin keikan aikana myös alettiin valmistautua koska oltiin jo tokana. Ja kyllä jännitti, voi tsiisus! Sydän meinas hyppiä rinnasta läpi. Sit juontaja juonti lavalle ja se oli menoa. Keikka meni aivan helvetin hyvin, virheitä tuli mut ei haittaa. Vitun hyvin meni! Ja yleisöä oli paikalla todella mukavasti (aika varmana eniten kun koskaan ennen meidän keikan aikana) ja mikä parasta en tuntenu juuri ketään eturivin henkilöä, aivan mahtavaa! Meidän keikan aikana Heidi kuvasi videomatskua, ja Seija normi kuvia, kuvat tulee takuulla nettiin, niin ne videomatskutkin, kunhan katotaan läpi ja tsiikaillaan!
Keikka kun oli ohi, tehtiin vielä päivän hyvä teko. Viskottiin muutama Cd-levy yleisöön, jossa on uusimmat biisit tuolta viime studioreissulta. Ja kyllä kelpasi ”Tänne , tänne” Kuului joka suunnasta! Mahtavaa. Tosin olen pahoillani niille jotka eivät sitä saanu mutta olis halunnu! Mut lohdutusta teille, käykää meidän sivuilla download linkissä, sieltä musiikki, ja sieltähän löytyy samaiset biisit jotka oli kyseiselle cd:llä jotka meni yleisöön! Joten käykää ihmeessä hakemassa. Kun cd ja kapulat oli yleisössä. Purettiin nopeaan kamat, sit mie ja Heikki mentiin Susiraja tv:n haastatteluun ja Pyry antoi lausunnot Karjalaiselle. Keikan jälkeen jäsenet kaikkosivat omille teilleen, mut miehän jäin koska olin töissä. Huippua oli Luodin aikaan, joka soitti meidän jälkeen, otin heistä kuvia lavan vieressä, sit menin lavan läpi ja hyppäsin mellakka aidan ja lavan väliin ottamaan kuvia. Muutaman kuvan otettua joku alko yhtäkkiä repiä hupusta, käännyn kattomaan et mitä vittua, porukkaa haluu koskettaa, antaa käsiä et pistä läpsy ja villiinty ihan hulluna! Luoti on varmaan mulle ikikiitollinen siitä et vein sen hetken huomion, mutta onneks tajusin poistua et ei ala mennä tukalaks tilanne! Myöhemmin illan aikana tuli pari nimmaria jaettua ja oltua muutamassa kuvassa. Helvetin kiva ilta ja helvetin hyvin meni! Kiitos kaikille paikalla olleille ja tulkaa uudestaan, kuhan taas joskus on mahdollisuus. Pyrykin soitti illalla ja sano et housut kun otti pois se puristis hellitti, ihme homma….
Rakkaudella: Nikki
Sickda, kuulumiset/katsaus tulevaan. 9.1.2005
Nonniin! Nyt on asepalvelus suoritettu kunnialla läpi, ja vieläpä hyvillä arvosanoilla. Waltter Pitkänen se vielä kituuttaa Kajaanissa, ja bassonpeukuttaja Heiskanen astuu tänä päivänä palvelukseen, buahahahhaaa!! AAMUJA!!!.. Ja nyt on meidän bändissäkin ensimmäinen mies :P
Mutta rock-asiaa! Vaikka Enola laitettiin maantasalle, on Enosta löytynyt uudet treenitilat. Ja niitä pitää ruveta remppaamaan, ja laittamaan kuntoon talkoo porukalla. Eli tilat on tiedossa, joten harjoittelu voi siis kohta alkaa! Luojan kiitos, koska miun armeijan aikana myö ei käyty kertaakaan treenaamassa, joten nyt on korkea aika. Vaikka nyt ei oo käytössä kun minä ja Pyry, tulee tapahtumaan paljon! Mulla on omat visioni mitä tulee tästä eteenpäin tapahtumaan. Kahdestaan joudutaan tekemään, mutta se ei haittaa.
Tapahtumia ja keikkajuttuja on vireillä, mutta osasta juttuja ei ole kaikkea lyöty lukkoon, ja osaa ei saada vielä laittaa julki. Mutta tapahtumassa on kaikenlaista, nyt vaan ajan mittaan alkaa tulla infoa, joten käykää katsastamassa tilannetta täältä.
Mutta nyt se sit alkaa! Tapahtua urakalla kun mie oon vapaa!!!!
<3:llä Nikki
Sickda, Studiopäiväkirja 22-24.4.2005
Perjantai 22.4.2005; koodinimi Jeesus 0.12
Oolrang! Studioon! Juhlaa! Koko viikon olin käyny rankkaa koulu viikkoa, joka aamu kello laulaa 6.00, seiskalta bussiin ja kasilta outo(?)kummussa. Tod vittumaista puuhaa. Torstaina kidutin vielä itteeni valvomalla ja kattomalla Viva La Bamin ja siitä nukkuu. Perjantaina kun kello soi aamulla klo11.00 heräsin hymy varmaan perseestä korviin. Nopee suihku, vähän ruokaa ja kamat kasaan ja menoks. Miun piti kylläkin pyöräillä sinne studiolle, mutta nopeesti taitoin sen matkan. Ajoin varmaan kieli pihalla sillai et se lepattaa tuulessa niinkun koirilla aina auton ikkunasta. En eka meinannu löytyy oikeeta rakennusta, nythän myö siis oltiin tuolla raatekankaalla olevalla Headcase-studiolla. En ollu käyny siellä ennen joten vähän surffailin, mutta nopee soitto miksaaja Väkevälle ja osote löyty. Siinäpä sitten vaan rumpusettivä kasaan ja kokeilua kehiin. Väännettiin sellaset alkusoundit ja sovittiin et väännetään sit miksausvaiheessa lopulliset soundit. Siinä samassa kilahti puhelin ja Heikkihän se sieltä outokummun raikkaana oli tulossa. Heikki vaan kärsi sellasta krapulaa et teki pahaa vierestäkin kattoo, siinä jo ajatteli välillä et pitäiskö tuo päästää tuskistaan ja vääntää vaikka niskat poikki, mut sit meillä ei olis kitaristia, joten unohin sen ajatuksen. Yritin kovasti opetella klikin mukana soittoa mutta siitä ei tullu mitään, joten vedettiin ns. klikkidemokitaralla. Kello lähesty juuri sitä aikaa millon Pyry oli luultavasti ryöminyt kolostaan ihmisten joukkoon, joten soittoa Pyrylle, he ovat Jannen kanssa sopivasti kävelemässä studiolle päin. No, Väkevä läks kotiaan syömään, joten lähettiin Heikki kanssa vastaan loppua mc-ryhmää. Siinä sattumoisin kohdattiin just Tokmannin kohalla, no eikun sisään. Kovat mietinnät oli sisällä, otetaanko hampurilaisia vai roiskeläppiä. Roiskarit veti voiton, Pyry tais ottaa jotain valmis makaronilaatikkoo, joka näytti kyllä jo kerran syödyltä. Sitten mentiin juomahyllyjen ohi, ja matkalta tarttukin mukaan 12x + 6x olutta. Se otettiin Janne kaa puokkiin, ja mie otin vielä pari sidukkaa. Sit ihan mehua, kahvia ja ylisiistejä mukeja.
Tämän kauppa session jälkeen päästiin hengissä studiolle. Sit alettiinkin nauhottamaan. Meikäpoika rumpujen taakse ja nauha pyörii. Biisit meni yllättävän hyvin vaikka viimeks oltiin soitettu aprillirockin keikalla. Tarkotus mulla oli et vedän livenä sisään ja paikkaan sit jos tarttee. Niinhän se meni. Livenä sisään ja aina pari paikkausta sinne tänne. Rummut kun oli narulla oli bassotaitelija mc. Yazu H3iskasen vuoro. Siinä sitten kestikin vähän pitempään. No, siinä vaiheessa oltiin jo korkattu muutama olut, joten mukana ollut videokamera alko pyöriä tiuhaatahtia. Siihen kuvattiin pari oscarin arvosta salkkari tunnelmaista pätkää, kuten ”Pyryllä ei ole oikeita ystäviä”, ”Pyry ja Niko viettävät laatuaikaa”, ”Niko mitä helvettiä”, ja sit myös hupaisia Sickdakeittiö pätkiä. Ja röökitauko kuvaaminen oli myös muodissa.
Jannen bassottelu kun oli ohi todettiin et tää päivä on purkissa ja eikun menoks. Sen jälkeen tulikin miun suosikkihetki. Sanoin Pyryllä joka oi varustautunu ainoalla ystävällään, eli pienellä viskipullolla, et elä sit vedä sellasia pleksejä et jaksat huomenna herätä, soittaa ja laulaa. Niin tyyppi veti taju pultit siitä ja rupes mököttämään. Ja ihan oikeesti mököttämään, oli vaan hiljaa, käveli yksin ja kun sille sano jotain se vaan mutis jotain takasi niiku pikkulapset äitille joka ei osta karkkia. Ja se jakso sitä puoltuntia! Parastahan siinä oli se et seuraavana aamuna se olis vetäny sikeitä ellen mie sille olis soittanu et nyt saatana ylös. Eli siinä vaiheessa mie olisin voinu mököttää sille :P.. En kuitenkaan nähny sitä tarpeelliseks, vaan tyydyin vittuilemaan siihen asti kunnes se myönty. Niin, mut perjantai ilta menikin sit miun luona pari olutta, ja siitä käytiin baarissa parilla, josta Janne ja Pyry jatko keskustaan, ja mie ja Heiggi miun luo nukkumaan. Uni tuli kyllä nopeesti, tarttes vaan mennä vaaka asentoon ja zzzzzzz zzzzzz….
Lauantai 23.4.2005; koodinimi Villasukkia ja päivetystä
Äyrghsrdfdsrtd! Mitä missä, kello soi. Vittu.. Heikin kaa pika herätys, äkkiä esikkopysäkille ja keskustaan. Siitä pizeriaan. No, sehän ei oo vielä auki. Oltiin sovittu et mennään tänään klo12 studiolle, joten meijän piti nähä sovitun pizerian eessä klo10.30. No, eihän se auennu kun vasta klo11 ja herra Hakalistoa ei näy missään, no puhelua vaa ja toisesta päästää kuuluu todella vaivaisella äänellä ”,,,,, p,, py,,, p y r y,,,,”
”Nyt vittu tänne pitserialle sieltä”
”Joo, kyllä mulle pitsa maistuskin”
”Siis täh? Myöhän sovittiin et tullaan aamuks tänne”
”Täh?
”Et sovittiin et tullaan pitsalle heti aamusta”
”Joo, vois kyllä pitsalle lähtee”
”Niin niin ala tulla!”
”Mitä?! Minne?”
”No tänne vitun pitseriaan”
”Joo vois käyvä pitsalla”
”Voi vittu… Niin vois. Eiköhän lähetä!!”
”Joo lähetään vaan, mie tuun sinne”
”Tuu äkkiä tulee kiirre”
”No käyvvään nyt siellä pitsalla”
”No joojoo!! Tuu vaan nyt tänne”
”No mie tuun sinne, niin käyvään siellä pitsalla”
”Ei vittu…"
”Täh?”
”Ei mitään, ala tulla”
”Joo mie tuun ihan just”
Näin… No se jopa oikeesti tulikin sinne. Vedettiin pitsat naamaan, soitto Jannelle et mennään ja menoks. No, tultiin 40 minsaa myöhässä studiolle. Siinä sitten mie pääsin nauramaan et ei tartte soitella tänään sen kummempia kun vähä perkkujuttuja. Heikki ja Pyry veti kepit aika nopeesti. No siinä yhellä tauolla ollessa kateltiin et aurinko paistaa, otetaan vähän päivitystä jaloille ja nostettiin housuista lahkeet ns. shortseiks. Ja siinähän se tuli! Pyryllä oli villasukat jalassa! Buaahahahah! Siitä löyty Jannelle aihetta lopu viikonlopun, ja varmaan loppuelämän ajaks vittuilua. Mie nappasin siinä pari tasottavaa kun muut soitteli jotakin, ei sillai kyllä paljoo kiinnostanu.. Ihan jees.
Mie kattelin siinä pörssiä ja tein muita bisneksiä. Sit Pyry laitettiin koppiin, heitettiin sinne banaani ja katottiin mitä tapahtuu.. Sen jälkeen se laitettiin laulamaan. Nekin meni hyvin, ja vähän uusia juttujankin tuli keksittyä vielä loppuvaiheessa. Sit kun alettiin lopetella kekattiin hurjuus! Kun Pyry ja Heikki tuli molemmat miun luo, käydään kiskalta sipsejä, poppareita ja limuu, ja katotaan mitä ollaan kuvattu. No, studiolta kun lähettiin kävelemään miun luo, jonne kävelee sieltä n. puoltuntii. meillä meni varmaan kaks tuntii! Kerettiin just ja just kiskalle ennen ysiä. Siinä matkalla kuvailtiin ihan pikkasen juttuja. Mm ”Missä me ollaan”, ”Kyllä se mutsi kohta tulee”, ”Pyry pääsee bändiin”, ja lisää ”Niko mitä helvettiä” pätkiä. Pari herska juttua kun pääsis vähän lörts lörts :P..
Miun luo päästyä alko taas sickdakeittiö. Ekana lämmitin pitsaa jotka otin aamulla mukaan, ja puotin sen lattialle täytepuoli edellä. Sit viriteltiin tunnelmaa ja pistin popparit mikroon, no,,, ne vähän kärähti siellä ja koko kämppä hais ihan savulle. Sipsit ja limppari saatiin jopa menemään ihan normaalisti. Katottiin sekoilu video läpi ja naurettiin aivan tajuna! Kyllä myö ollaan hupaisia poikia. Sen jälkeen aateltiin et katellaan miami viceä, no katottiin ehkä viisminsaa ja ruvettiin nukkumaan. Jälleen tuli uni aika nopeesti…
Sunnuntai 24.4.2005; koodinimi Kiinnostusta, herksaa ja uutta valmista matskua!
Sunnuntaina ylös. Leipää nassuun, kiskan kautta vähän roiskareita tyhjä cd ja batteryä ja studiolle. Janne tuli keskustasta ja myö noljakasta, ja oltiin just samaan aikaa studion pihassa. Huvittavaa.
Nyt tietenkin oli maailman luokan ongelma! On tv, mutta ei antennia. Joten ei nää formuloita!!!! Vittu missä tuskassa minuu yritettiin pitää, ihan niinkun olis pippeliä leikattu voiveitellä irti! Onneks kelpaava lohtu löyty. F1:sen sivuilta löyty 5. sekunnin välein päivittävä tilanne. Tilanne oli kutkuttava kunnes Kimppa, eli Kimi, Kimppa näin kavereiden kesken ajo ulos kahdeksannella kierroksella.
Sunnuntaihan oli miksauspäivä. Taidettiin sitä synaa sinne vähän laittaa ja taustalaulua. Sit miksausta. Alko kuulostaa pirun hyvälle mitä lähemmäs valmista se oli.
Sit vielä siivottiin studio hyvään kuntoon ja laiteltiin taas kamoja kasaan. Lopuks annettiin miksaaja Väkevälle palkinto, Jonnan juliste meidän nimmareilla! Aki oli ihan sanaton, pari kyyneltä tippu poskelle, luultavasti meni jotain skönkkää silmään. Väkevän Akille oikeesti aivan perkeleellinen kiitos!! Loistavaa työtä!!! Ollaan koko remmi todella tyytyväisiä materiaaliin, kuulostaa todella hyvälle ja teit todella hyvää työtä!!!!! Kiitos!!!!!
No, kun matsku oli valmista eikun cd:lle, ja sit kotia kohti. Maanataina vitutti kyllä palata takas normaaliin arkeen… Kyllähän sitä tuota rokkia tekis mielellään 24/7. Mut nyt on tehty hyvät pohjat sille, et miksei kohta vaikka tehtäis ;)
Ilman virheitä ja loistavalla kirjoitus taidolla päiväkirjan teki N!kki
Sickda, Uimaharju Aprillirock 2.4.2005
Ihanuuden avaus, pitkästä aikaa pääsee keikkailemaan! Oltiin vaan varmaan yliodotuksissa tai jotain... Treenaus ainakin oli hieman vähemmistön puolella, mut hyvin se siihen nähen meni, kai... Ja ajatella miten jotkut pikkuasiat ratkasee paljon, viimeks kun tuolla kansantalolla oltiin niin backstagena toimi yläkerrassa ollut helvetillinen lukaali huone, totta munassa varauduttiin et sama huone on nyt, ja kun vastaus oli "Ei oo, siellä asuu nykysin joku", voe vittu, ensinäkin, kuka helvetti haluu muuttaa uimaharjun kansantalon yläkertaan! Ja toisena, backstagena toimi sit sellanen vitun siivouskomero johon mahtu 5 ihmistä. Mietittiin myöhemmin Pyryn kanssa et itseasiassa koko illan meininki oli siitä kiinni et olis ollu se lukaali backstage, ajatella sitä humalan määrää mikä olis ollu, sit kun sinne siivouskomeron nurkkaan jouduttiin nyhjöttämään niin oli humalan haku ja halu aika kaukana. Ehkä se välillä on ihan hyväkin (just).. No jokatapauksessa..
Lähtö lauantaina tapahtui enosta miun porukoiden pihasta, Janne lähti Männistön kanssa edeltä viemään kamoja, ja loput tuli Papen kyydissä. Mukana oli minä, Pyry, Heikki ja meidän v.i.p ihminen Päivikki. Uimaharjuun päästessä paikalla oli funmedia, ja ehkä maailman paras miksaaja Kuronen! Juhlaa, oltiin liekeissä. Kamoja kasaan ja soundchekkiin. Lavalla oli helvetillisen hyvät soundit ja kaikki kulki, juhlaa! Siitähän se loppuillan mökötys lähti, ei mitään tekemistä, ei pystyny lähtee mihinkään koska jos kävellen olis lähteny niin takasin ei olis löydetty. Eikä ollu kuskia joka olis ajanu ees takasin meitä pitkin Uimaharjun raittia.. En sit tiiä oltasko jaksettu pidättää henkeä niin pitkää aikaa jos "keskustaan" olis lähdetty. Sit vaan möllötettiin siellä kansantalolla.. Aika nyt onneks meni yllättävän nopeesti, siinä kateltiin pläkauttia ja kindom of prutalitiä, jauhettiin paskaa. Välillä rakasteltiin keskenämme ja välillä yksin, joko muiden katsoessa tai ihan yksin (mitä vittua).. No joo..
Siinä suicide fanclubin aikana käytiin Pyryn kanssa Jyrkin autossa ottamassa pari bisseä jonka aikana Jyrki hauskuutti meitä jutuillaan, siellä oli ehkä illan siisteimpiä hetkiä. Kävi se Samulikin näyttämässä lärviään (ja jos jotakin jäi vaivaamaan, kyllä kysessä oli samuli putro). Meillähän oli myös mukana videokamera joka koki välillä kovia, anyhow sillä kuvailtiin vähän kaikenlaista, ja tämän autosektion jälkeen yritin pihalla kuvata näytä kännääviä teinejä, mut oli sen verran pimeää ettei näkyny.. Ja tästä tulikin mieleen, et kyseessä oli nollapromile tapahtuma, ja jos yleisössä välillä porukka riehu ilman paitaa toisen kaverin reppuselässä, voisin lyödä pallini vetoa että se ei ollu selvinpäin. Siitä yleisöstä näki ketkä oli selvinpäin ja ketkä ei, toiset riehuu niin et pää on irrota ja toiset istuu kiltisti penkeillä takana, hmmm...
Ennen keikkaa huomasin kun vaihdoin keikka-asua et minuu jännitti, ja just kun intro lähti soimaan sydän pyssytti tajutonta tahtia. Lavalle mennessä oli kiva huomata et lavan eessä oli porukkaa. Ja jotkut vielä heilutti nyrkkiä ja hevimerkkiä ilmassa, juhlaa! Lavalla tehtiin kyllä sitten bändin mokia vaikka muille jakaa, Pyryltä katkes kitaran hihna, mie tein soittomokia, peltiständit ei oikeen pysyny paikallaan ja kesken biisin lähti bassarinpedaalista nuijja irti, en siis minä vaan se nuijapallohässäkkä mikä hakkaa bassarin kalvoa, eikun juoksulla backstagelle hakee rumpuavain ja takasin ruuvvaa se kii.. Keikka meni keskivertoisesti, omat mokat vitutti ainakin. Yleisölle iso kiitos! Hyvä yleisö! Tulkaa toistekki. Kaikista paras oli kun roudasin kamoja pois ja eräs tyttö kysy kapulaa, siis rumpukapulaa, annoin kyllä loppuun hakatun puukapulan mut pakko se oli antaa kun joku multa sitä kysyy!
Mie katoin vielä 51koodia ja sit pakattiin auto ja enoon. Enossa lähettiin sit Heikin ja Pyryn kaa enonveneeseen, en tiiä oliko se hyvä vai huono ratkasu, se riippuu miten sitä kattoo... Juteltiin siinä kaikenlaista, vaan just kun päästiin puhumaan oikeesti järkevää asiaa, mikä on harvinaista meiltä, siihen tuppas vitun känninen äijjä joka esitteli ittensä Pete 36weeks. Mie en tajunnu mitään mitä se puhu, ei siis niin et en olis saanu selvää mut tyyppi puhu yhen lauseen aikana kolmea eriasiaa. Se alko pikkuhiljaa vituttaa, itseasiassa aika paljon. Pyry luultavasti huomas asian koska aloin jo miettiä et jos nousisin seisomaan se vetäsin koko voimalla pleksiin lentäsköhän se miten pitkälle. Pyry kuitenkin pelasti tilanteen sanomalla et sie alat pikkuhiljaa vituttaa joten painutko vittuun siitä, niimpä se sit lähti... Tuhottiin muutama tuopi olutta ja pari drinkkiä, enemmän olis menny mut baari meni kiinni.. Siitä ei keksitty mistä sais lisä viinaa niin kotia nukkumaan.
Tänne luultavasti tulee sillä kameralla kuvattua matskua jossain vaiheessa! Seuraavan kerran tarinoin sit studion jälkeen!
-N!kki-
.
Kuulumiset 20.12.2004
Vaikka te ihmiset vietätte hiljaista ja rauhallista joulunaikaa, ja muumit nukkuvat talviunta, ollaan me kuitenkin kaikessa hiljaiselossa tehty uutta matskua oikein urakalla! Valmiina on tällä hetkellä 3-uutta biisiä (työnimiltään vielä; Needle, Over over and over again, ja Exhale in Libido josta löytyy treeniksellä kasetti nauhurilla c-kasetille nauhoitettu versio. Sen voi joulunajan imuttaa Uutisissa olevassa "tästä" linkistä. Keikkoja olis taas tarkoitus alkaa tekemään ensi vuoden alusta lähtien, ja myös tarkoitus olisi hiipiä oikeaan studioon nauhoittamaan uutta matskua ja saada sitäkin teille :).. Eiliset ja tämänpäiväiset 3-tunnin treenit ovat aika hyvin vieneet miun voimat, vaikka kovakuntoinen hyvä kroppainen 18+ äijjä olenkin, joten ens jaksa enempää kirjoittaa! Pidämme teidät ajan tasalla tekemisistämme! Nähdään joskus ensi vuonna! Sitä ennen odotamme joulua ja uuttavuotta kuin tuon maanantaileffan loppua.
-bITCH Hyttinen-
.
Sickda, Marks 4.11.2004
Ja Marks, jälleen.. Tällä kertaa kokopitkän setin kanssa! Odotus oli aika kova, ja tällä kertaa se kannatti, keikka oli aivan loistava. Meni meikäläisen parhaat keikat listalla aika hyvin kärkeen! Työstäminen tätä varten alko mulla tiistaina, keikkahan oli torstaina mut ei ketään tainnu haitata. Soittelin läpi nuokkarit ja kaverit että saa kamoja tarpeeks! Vittu pitäis voittaa lotossa niin ei tartteis aina kamojen kanssa säätää… Sainkun sainkin kaikki kamat keskiviikko päivään mennessä hommattua. Ja puhelinlasku oli 1.11.2004-5.11.2004 ajalta 12 euroa, terveisin sonera. Oolrang!
Torstai olikin sitten aika ihana päivä mulle, aamulla klo8.00 kouluun. Sitten klo13.40 bussilla Joensuuhun, ja 15.20 bussilla enoon. Enossa 16.00. Siitä kävellen nuokkarille hakee enolan avaimet ja sitä kotiin. Kerkesin olla kotona tunnin, koska lähtö takasin Joensuuhun oli sit klo18.00 enolan pihasta. Kerkesin syödä ja taas menoks. Enolasta tavarat messiin ja menoks. Tällä kertaa kuskina toimi Ihalainen. Kyydissä lähti minä, Gary-Jani, Janne ja Männistö. Heikki tuli kummusta. Joensuuhun mennessä sain flässejä siitä kuinka olin joskus nähnyt ruokavaraston mainoksen jossa oli 12x olutta 7.90euroa, ihanaa!!!!!. Asiahan oli tarkistettava, ja kun se kävi toteen, ai että, olimme liekeissä!
Kaljat kun oli ostettu heitettiin ne miun luo ja Marksiin soundchekkiin. Siellä sain kokea itseni lanseeraaman termin Korvaorgasmin! Lavalle mennessä chekkiin huomasin että kaikki kuuluu, soundit ovat hyvät! Eikä ole valittamista! Ihanaa!! Kun laitoin silmät kiinni näin kuinka iso jättiläisjalka liiskaa Screamin miksaajine päivineen! Kun tsekit oli tehty ja kaikki oli valmista, oli hieman luppoaikaa. Se kulutettiin miun luona. Matkalla miun luo pysty oikeesti sanomaan ääneen ”Kaikki on hyvin, ei oo kun mennä lavalle”. Miun luona sit nautittiin virvokkeita ja puhuttiin paskaa. Mukana oli myös Ihalainen, Männistö ja Päivikki bändin lisäksi. Terveisiä kämpiksille! Pari kaveria tuli käymään….
Edettiin Marksiin koska aluksi meille oli kerrottu että soitto alkaa klo22 jälkeen. Siellä kuitenkin saatiin tietää että meidän soitta alkaa vasta klo23. Noh, kun aikaa oli yli tunti päätiin kokeilla sitä mikä mieltäni oli painanut melkeen kokoillan. Kävelin tiskille ja kysyin ”Saako artistit kaljaa”. Ja kun vastaus kuului ”Toki”. Olin ulvoa ilosta! Bändille varattu 10 kappaletta puolen litran bisseä! Ihanaa!!!!!!! Siitäpä siis tuumasta toimeen… Hieman ennen keikkaa valmistauduttiin hieman. Meidän oli tarkotus käyttää introna yhdysvaltain kansallislaulua, ihan sen kunniaks kun tuo meidän Keorke meni ja voitti! Ihanaa sekin! Erittäin.. Aaargh!... Mutta se ei toteutunut koska ei ollut cd-soitinta käytettävissä.
Hieman ennen lavalle menoa huomasin että jännittää aivan vitusti! Ei ollut pitkään aikaan jännittänyt noin paljon ennen lavalle menoa! Mutta eikun stagelle! Sinne mennessä huomasin myös toisen loistojutun. Porukka oli pakkautunut siihen aivan eteen, ja jotkut joutu seisomaan takana tuoleilla että näki lavalle! Aivan fantastinen fiilis. Pyssytettiin oikein kunnon setti!! Ja porukka taputti, diggaili ja huuteli! Loistavaa! Tässä huomas sen eron oikeilla baarikeikan ja sellasen 0-promille tapahtuman, jossa sana Olut tuottaa kirouksen sen paikan päälle ja sanoja saa kuolemantuomion ja joutuu helvettiin. Ennyt halua dissata nimillä mutta, sanotaan S.kerma. Ehkä liian paljastavaa, mut sanotaan et sen nimisiä teinikauhuleffoja on tullut muutama.
Keikka meni aivan helvetin hyvin porukka oli fiiliksissä! Me taas liekeissä! Keikan jälkeen tuli porukka kehumaan ja selittämään kaikkea. Kaikkea, ”Miten pitkään te ootte soittanu” ”Onks teillä jotain levyä tai matskua” Ja muuta vastaavaa… Ihanaa!.. Keikan jälkeen sulkeuduimme Pyryn ja Janne kanssa backstagelle, jossa seuramme oli myös Katla-yhtyeestä tuttu, ja myös Joensuulaisen levy-yhtiön Vapaat Levyt dude Tomi. Janne lähti aikasemmin pois mutta me istuimme loppuun asti ja joimme kaljaa! Loppuillasta Tomin idea ”Lähdetään meille saunaan” oli siinä vaiheessa vallan loistava idea! Eikun sinne!... Ja siitä se ajatus sitten lähti…
-bITCH Hyttinen-
.
Sickda, bändikilpailu in the Marks, 23.10.2004
Kylläpä oli latausta tähänkin systeemiin varattu!! Voi luoja sitä jännitystä mikä mulla oli, liikunnan tunnilla piti tehdä kävelytesti jossa käveltiin 2km sellasta ripakkaa vauhtia, sit katottiin miten pitkään meni ja paljon pulssi, no mulla meni 16minuuttia 54sekunttia, ja pulssi oli 113. Mutta tuolla kun tuomari meni lavalle ja alko kertoo tuloksia oli pulssi minimissään siinä 230-250. Sitten kun tuli ne legendaariset sanat helvetin hitaasti ”Ja,,,, voittaja,,, on,,,,” Siinä tais pumppu pyssyttää aika tehokasta päälle 300!
Valmistautuminen alko jo edellisenä iltana Pyryn luona. Koska sai vetää vain yhden biisin päätettiin se ja sumplittiin hieman kyytejä. Biisi valinnassa oli hieman erimielisyyksiä, Janne ja Pyry kannatti Hole in Onea, kun taas mie ja Heikki meidän uusinta biisiä (Exhale in Libido-niminen). Vähän aikaa taisteltiin ja mietittiin, Heikki taipu sit Holen kantaan. Sitten alettiin huutaa, jonka jälkeen otettiin nyrkit peliin. Mie tietysti laitoin muut solmuun ihan mennentullen ja samalla käärin toisella kädellä sätkää… Miekin sit loppupelissä taivuin siihen Holeen. Ajateltiin et otetaan ns.varman päälle ja soitetaan tutumpi biisi. Meillähän on tämmönen hauska traditioninen ilmiö, et se iki ihQ Pedofil Figures on vähä niiku meidän Join me, ja sit hole in one on taas meidän rakkautta ja piikkilankaa :P..
Kyytiä yritettiin hankkia vielä… Mie siirryinkin sit oluen ihmeelliseen maailmaan kaverin luo, josta sit Enon paikalliseen yökerhoon. Jossa oli muuten strippari sinä iltana! Rock’n roll…
Seuraavana aamuna heräsin aivan helvetin kummalliseen ääneen, sellanen vinkumisen, ähkimisen ja rälläämisen sekainen ääni. Yritin vielä painaa unta palloon mut ääni oli niin ärsyttävä että oli pakko nousta ja kattoa mikä vittu se on.. Naapurin talon pennuilla oli yhellä mopo, joka huuti kuin perkele! Sinä vieressä 5 muuta joista kaks huuti suoraa kurkkua ”Anna mie kokeilen, mieki haluun” ja loput jotka olivat about 8-10wee huutivat ainakin samalla äänentasolla kuin se mopo ”Vähä siisti tuo siun mopo, vähä siisti tuo siun mopo, hei kuulitsie! Vähä siisti tuo siun mopo” Johon mopon omistaja ”Mitä? En kuule! Mitä? En kuule!”. Oli kuin sketsi sarjasta, saimpahan iloisen herätyksen!
Kyyti ongelma ratkesi, mennään bussilla! Jes!… Yritin nauttia äitin tekemästä spagetista ja jauhelihakastikkeesta, mutta juoma puoli maittoi paremmin (mehu, limppari, vesi). Menin Janne luo ennen lähtöä josta Janne sitten ylpeänä ajokortin saaneena heitti meidät muut paitsi Garyn asemalle! Gary tuli myöhemmin… Nyt oli normaali matka! Joensuussa juoksi kämpältäni soittokamani ja sit sinne Marksiin. Venattiin että loput bändit tulee paikalle ja sen jälkeen arvottiin soittojärjestys. Meidän aika oli 17.20. Eli oltiin kolmansia tai neljänsiä, emmuista. Siitä sit Anttilan kautta miun luo. Anttilasta mukaan tarttu mikroruokaa ja bilsneriä. Nautittiin talon antimista ja tarkkailtiin pörssiä. Nopeaa virvokkeiden tuhoamista ja takasin Marksiin. Kerkesin nähdä vähän bändiä joka soitti ennen meitä, en oikeestaan muista yhtyeestä mitään. Valmistauduttiin keikkaan, lataus oli aika kova, vaikka aikaa oli vaan se yks biisi! Lavalle kun päästiin ja biisi kun alko pauhaa huomasin harvinaisen asian meidän keikoilla, lava soundi oli aivan helvetin hyvä! Kaikki kuului, jopa bassari! No, Reinaudio olikin vastuussa siitä äänentoistosta joten en ihmettele yhtään!! Loistavaa!!!.. Biisi kun loppu, oli ihmeellistä pistää kamat kasaan ja lähtee pois. Wierd!
Siitä suunnattiin jälleen miun luo nauttimaan lisää virvokkeita. Se onnistui, kuten soittokin. Tuhottiin sitä kaljaa ja juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä… Noi puol kasin aikaan taas takasin Marksiin, tulokset nimittäin julkistettiin klo20.20. Paikan päällä oli pakko rentouttaa itteensä, joka tapahtui tiskin kautta. Jännitys kasvoi vain sanoi kasvain kuin kasvoi vain… Sitten kun tuomari paukutti lavalle! Siitä se ajatus sitten lähti… Vittu mikä jännitys! Ja tuttuun tyyliin sitä venytettiin ja kierreltiin, yleisö äänestyksen voitti sitten Voltas, joka voitti myös koko paskan! Mut eihän se meidän vika oo jos tuomarit valitsee väärin ;P.. Onnea kuitenkin Voltakselle! Pakko teidän jotain on osata kun meidätkin voititte :DD.. Siitä suunnattiin sitten illanviettoon paikkaan jos toiseen… Kalliksi kävi, mut elämä on…
-Niko a.k.a bITCH
.
Sickda, Scream(?) 1.10.2004
Nyt kun tietäis mistä alottaa niin kyllä joo silleen tai jotain… Voisin niiku tiivistää tänkin tarinan sanoihin; aamu, hyvä sää, soundchek, olutta, keikka, olutta, baari, olutta, bileet, olutta, baari, olutta, kotiin, aamu, darra… Mut päivä kokonaisuutena oli sen verran koominen monilta osin taidan nyt tarinoida teille ihanille luonnonlapsosille sen, hihih!!
Ei pitäis ikinä herätä hyvillä mielin keikka aamuna, etenkään todeta ikkunasta katsoessa ”Ompa hyvä sää”. Vaikka olis kuinka hyvä sää, vaikka satais kaljaa tai Joey Jordinsoneita ei ole hyvä sää,,, paitsi jos nyt oikeesti… Noo niin!!
Tarinahan alkaa melkein jo torstai-illasta, jolloin oli ns. kenraaliharjoitukset! Sovittu aika oli klo19.00. No meikäpoika taaperti iloisesti pienillä laukkahypyillä kohti Enolaa, jossa treenitila nykyjään on. Paikalle päästynäni se olikin tupattu täyteen jotain 40+ epäonnistuja erakoita joilla oli näytelmä harjotukset! Varmaan opettelevat jotain elämän tarkoitusta tai jotain… Ne kuitenkin totes et niillä on joka torstai kuulemma siellä treenit! Hyvä niin siis! Meillä on treenivuorot maanantaisin ja torstaisin, joten heillä ei oo kun tiistai, keskiviikko ja perjantai mahista treenata sitä hölmöilyään! Onneks me suurimmaks osaks käydään treenaa viikonloppusin. Sovittiin sitten että mennään klo21.00. Siihen mennessä niiden sessioiden piti olla ohi. Menin sitten Pyryn luo jossa oltiin molemmat vähän levottomia… Ei sillai sen leffan tyyliin vaan jotenkin ihmeellisesti, en oikeen ees muista mitä siellä tapahtu. Se oli kummaa… Klo21.00 päästiin sit treenaa ja soitettiin setti ihan päin vittua, mutta ei välitetty sen enempää.. Treenien jälkeen painuttiin kotiin nukkumaan!
No aamullahan oli sitten se vitun hyvä sää! Arska paistaa ja syksyinen sää. Fiilistelen kotona sillä aika pitkään. Sovittiin että mennään kaikki klo15.00 treeniksen eteen hakemaan ne kamat mitä kukin tartteen. Taapersin sinne ja pistin rumpupellit ja ständit kasaan. Pyrykin tuli ja otti skebansa mukaan. Kyytinähän meille oli järkätty limusiini kyyti Enon lentokentälle, josta lento Joensuuhun, ja sieltä taksilla screamiin… Ainakin leikisti, jouduttiin siis tyytymään ihan tavalliseen bussikyytiin. Kuskilla oli luultavasti onnen päivä, ainakin niin rempseänä se meitä auttoi ”Teillehhän pitäs kuorma-auto olla kun on tuota tavarroo”… Terve vaan sullekkin, ei se meidän vika oo vaikka kuukautiset alkaa. Sulkeuduttiin tämän yhteenoton jälkeen linkan penkeillä miettimään tapahtumaa, purskahdimme kaikki itkuun… Traumaattista! Lohdutimme toinen toisiamme ja saimme lisävoimia!
Joensuuhun päästyä painelimme Screamiin jossa yllätys yllätys hieman soundchek ajat kusi, yllätys yllätys, lavalla kasasi kamoja miksaajamies joka ei osaa juurikaan paljoa (joka onneksi ei sitten miksannutkaan vaan se toinen, joka ehkä jotakin osasi)! Ihanaa! Missä vitussa on reinoaudio?!? Näin meille oli kerrottu että ne hoitaa äänentoiston, vitut. Siellä ne samat urpot mitkä aina siellä palloilee kasaa kamoja ja miettii mitä ne siellä tekee. No, tyydyttiin tähän ratkaisuun jos se parhaaksi nähtiin pitäjän kannalta. Sitten soundchek oli tunnin myöhässä. Siinä sitten istuttiin ja pädettiin… Jonka jälkeen päästiin tsekkaamaan. En tiedä enkö puhu tarpeeks selvästi tai jotain, mielestäni taisin sellaset 666 kertaa sanoa miksaajalle ”Haluun bassariin sellasen napsahtavan soundin”. Mahis on sekin että puhun selvästi, mutta mitäs tavantalliainen äänentoiston ihmekielestä tajuaa! Tehtiin jotakin ja mentiin pois… Anttila pelasti 4.90 maksavalla 6-patterilla olutta, käytiin ne ja miun luo nauttimaan niitä. En ees muista mistä juteltiin, en varmaan ees haluu, muutenkin ihme päivä, en muista oikeestaan mitää, miehän keksin tän kaiken… Joo.
Juotiin sitä kaljaa ja jauhettiin kaikenlaista. Pyry valitti taas ettei pysy tajuissaan, se aina välillä pyörty miun lattialle. Myö muut nostettiin se takas penkille ja potkittiin munille. Se vaan ulis. Aikaa ei ollu liikaa joten jouduttiin aika äkkiä lähtemään takasin. Me soitettiin tällä kertaa ekana, ja se tapahtu klo19.30. Ei haitannu minuu juuri ollenkaan. Mentiin seiskan jälkeen paikalle ja vaihdettiin keikka vaatteet päälle ja psyykattiin toisiamme, hieman ennen lavalle menoo herätettiin Pyry taas uusiin voimiin. Intro paukahti soimaan ja mentiin lavalle. Jälleen koin sen hauskan näyn mihin olen tottunut, yleisöä oli ihan kivasti paikalla, ja nekin noin kilometrin säteellä. Muutama dude lavan läheisyydessä, siellä kaukana pöytien luona istu kans sitä jengiä, tiskillä, joka paikassa, jotkut meni varmaan vessaan ja totes ”Hei hitsi, täällä ei oo ketään, jäädään me tänne”. Keikalla sitten tapahtu. Miun ongelmat oli se etten osaa soittaa, tiputin kapulan keikan aikana kolme kertaa, enemmän kun viime vuonna yhteensä. Sitten se helvetin rumpusetti luisti, huono matto niin setti luisuu joka bassarin polkasulla poispäin. Mulla on myös sellaset tuplapedaalit, en tiiä mitä niillä tehään mut ne on siistit, vasemman puoleinen pedaali luisti sitten haikun alle ja sen polkeminen oli välillä todella hankalaa kun se viihty haikun alla sillai et jalka piti taivuttaa mitä ihmellisempään asentoon. Jossain vaiheesssa tajusin et bassari ei taida kuulua taaskaan yleisöön juuri ollenkaan, näin päätin soitella omiani eikä kukaan huomaa mitään, näin siinä kävi, kukaan ei huomannu mitään. Jannella oli ongelmia lainabasson kaa, kaula oli noin jalanpaksunen joten sen ympäri oli vaikea saada sormet ja vielä soittaa lisäks… Sitten oli se yleisö, mie alan uskoa et ne oli robotteja. Kaikki seiso ihan samassa asennossa koko keikan, eikä varmasti ees hengittäny. Ne vaan seiso eikä reagoinu mihinkään juuri mitenkään. Biisin loppuessa kesti välillä aikalailla kun ne hieman taputti. Heikillä tippu kitara yhessä vaiheessa lattialle, mäisk! No, ei mitään reaktiota. Kaikki vaan tapitti paikallaan eikä mitään… Ajattelin et jos ottasin sen pommin mikä mulla oli repussa ja toisin lavalle, mut ajattelin et säästän sen siihen junaan mihin se piti viedä. Koska tuskin olis mitään siihenkään tehnyt, tuijottanu vaan sillai ”Hwooh”
Keikan jälkeen kattelin vähän aikaa Klaus Thunderia joka on ehkä Joensuun kovin artisti! Aivan saatanan kova! Sieltä sitten jatkettiin Jasun kaa miun luo nauttimaan lisää olutta. Juotiin niitä ja mentiin kerubiin, jossa Janne kerkisi istua pöytään kun tuli soitto ”Lähetään kohta”. Jasu veti ykösellä tuopin alas ja lähti. Pyry vissiin oli lähteny Enoon ja Heikki katos keikan jälkeen.. No, siitä se ajatus sitten lähti….
-Niko a.k.a Pirate bITCH-
.
Sickda, Kanavaranta rock 3.7.2004
Olihan aika pirun erikoinen päivä. Meni hyvin, vitutti, meni hyvin, vitutti jne jne… Aamulla herään ja aukasen verhot, katon ulos ja mietin vaan ”Aah, mikä ihana päivä tulossa”. Sillon olis pitäny vaan olla ajattelmatta mitään niiku yleensä. Siellä mie takapihalla ihailin auringon paistetta ja fiilistelin sillä. Aamulla oli oikeesti vitun hyvä pössis! Siitä kevyt aamupala naamaan ja kanavalle soundchekkiin.
Perille kun pääsin sain jo ensimmäisenä ihmetellä että mitä vittua, kaikki muut meijän dudet on jo täällä, mie olin viimenen! Huhhuh, yleensä se oon mie joka on aina ekana, treeneihinkin mie tuun aina varttia ennen sovittua aikaa kun muut tulee siinä tunnin sisällä. Jopa Pyry oli, aikasessa ilman krapulaa, se oli jo mitä vittua, ja Janne kans aikasessa! Luulin näkeväni unta mut….
Siitä eikun kamoja laittelemaan lavalle ja tehtiin soundchek. Kesti jotain 20-30 minuuttia. Sen jälkeen sitten itse asiaan, eli kauppaan. Pyry jäi terssin kaa tekeilee jotain mut myö muut mentiin kauppaan. Matkalla vastaan tuli hieman rennoimpiin vaatteisiin pukeutunut Tero joka lähti peesiin. Kaupasta sitten hieman olutta mukaan ja takasin viettämän laatu aikaa.
Siinähän sitten ihaltiin kaikkea ja puhuttiin kaikkea, tarkasteltiin pörssiä, osakkeemme oli nousussa. Syötiin pippuripihviä ja nautittiin erillaisia viinejä…. Niinno! Ankaran poikien huumori luisti ainakin hyvin ja kyllä ne jotkut riffinki jutut on ihan jees ;).. Ennen terssiä kuitenkin kateltiin taivaalle ja siellä alko ikävästi näkyy vähän tummahkoja pilviä. ”Vitut, nuo pilvet ei sada” niitä kuuluisia viimeisiä sanoja. Terssin alotettua alko sataa ja sitä tuli taas, vittu taas! Ja taas sitä tuli kun Pyryltä kusta, paljon, lujaa ja pitkään! Välilä vaakatasossa niin että meinas lähtee mukaan! TRS veti loppu keikan sateessa. Stu myös joka harmittaa. ”festarin” paras bändi vetää sateessa ja kun on sellanen luonne mulla et ajattele oman perseen parasta jäin siis sisälle nauttimaan alkoholi juomia. En halunnut kastua ja jätin Stun keikan välistä, sori pojat, kalja vei voiton,,, mut älkää harmitelko koska se meinas viedä voiton jo omastakin keikasta! Ei kuitenkaan.
Stun lopetettua mentiin kasaamaan kamoja ja samalla todettiin että piru täällähän ei sada enää. Roudauksen jälkeen käytiin sisällä vaihtamassa vielä keikkavetimet päälle. Ja meikä oli nero, ei vittu. Niin pahasti jäi Slipknot meininki päälle siitä keikasta ja muuta ei oo paljoo tullu kuunneltuu niin ajattelin että vedän sellasen hienon maskin päähän. Maski oli oikeesti hieno mut huonoa siinä oli ettei saanu happea se päässä. Kaks biisiä pysty vetämään mut sit kun alko näkyy valkosta valoo ja pietari huuteli portin suulla ajattelin et ota sen pois. Sit helpotti ja loppu keikka meni hyvin. Just kun pästiin lavalle rupes aurinko paistamaan ja paisto loppuillan. Vittu mikä säkä! Yleisökin oli paikalle löytäny, mut ne puupenkit tais kiihottaa niin kovasti ettei niistä voinu persettä nostaa! Vittu kun tullaan rokkia kattomaan niin sillon istutaan! Niinhän se menee, jos en ole kännissä en voi pitää hauskaa! Se on hyvä motto!
Sitäkään en tiiä kuinka moni sinne tuli diggailee, kuinka moni tuli vaan kun ei ollu muutakaan. Kaikki istu ihan paskan jäykkinä penkissä ja biisi loppu taputettiin, välillä sanottiin jee ja mentiin äkkiä kykkyyn posket punasena jos joku kuuli. Jennille ja Heidille kuitenkin iso kiitos todella hyvistä kuvista!!
Keikan jälkeen vähän aikaa puhuin paskaa kavereiden kaa, sit bisseä äkkiä päkkärillä naamaan. Ilta jatku vielä enonveneen puolella jonne oli kerettävä ennen kymmentä koska sillon oli vielä ilmanen pääsy, kunnon kyytiä kaljaa naamaan ja ravilla veneeseen. Kello uhkasi ettei keretä mutta onneks Samula kurvas hopeisella limusiinilla eteemme ja tarjosi kyydin. Täysin selvänä hän meidät rauhallisesti kuskasi veneen ovelle. Kiitos kuitenkin!! Siellä ilta meni ihan hyvin,,,, kai… Kivaa kuitenkin oli ja sillai… Nähään taas jossain!
PS: Ainut kunnon pettymys oli se etten kuullut yhtään ”Vitun meikki homo, halutko turpaas” huutoa. Mihin ENO on mENOssa,,,, EI! Ei parempaan!!
-bITCH (Niko)
.
Sickda, Kitee 22.5.2004
Nyt olikin sitten sen jo ehkä liikaakin odotetun Kiteen keikan aika. Lataus oli aika kova ja fiiliskin vielä aamulla suht hyvä. Aikainen herätys, kello soi klo7.30. Äkkiä suihkuun ja aamupalaa naamaan ja sillai. Tällä kertaa kuskina toimi Make jolle hevosen molon kokoinen kiitos! Ei oltas paljo soudeltu ilman Makee. Bändikseltä kamat kyytiin ja kohti,,, jotain…
Ensimmäinen pysähdys olikin Joensuun Prisma, siihen ei mitenkään vaikuttanut oluen halpa hinta. Siitä sitten turpa kohti Kiteetä. Matka oli hauska ja mukava. Läppä lenti ja jutut sitä tuttua pahasti riman ali juttua. Järkihän siinä oltiin kotiin jätetty alettiin jossain vaiheessa huomaamaan. Sen tajusin ainakin sitten kun uniklubin rakkautta ja piikkilankaa alko kuulostaa hyvältä ja kaikki veivaa sitä kurkku suorana mukana, yhtä pelottavaa kuin sana rakkaus. Kiteelle päästyä löydettiin soittopaikka melkeen suorilta käsin. Paikalla ollut bändivastaava Juha oli helvetin mukava tyyppi ja hänelle muutenkin jumalan siunausta!! Kateltiin paikkoja ja pädettiin.
Kunnes!!!! Itse asiassa olikin jo aika!!.. Kävelen auton takakontille rupeakseni laittamaan rumpuvehkeitä kasaan, alkaa sataa sitä vitun vettä ja kaiken hyvän lisäks ihan vitusti vieläpä!! Sitä tuli samalla paineella kun Pyryn kusi yleensä tulee, ja kestikin samoja aikoja. Kyllä se puolen tunnin sade kuitenkin tehtävänsä teki ja kasteli kamat aika hyvin! No lavalla oli onneks niin paska katto että sekin vuoti ja monitorit ja kaikki märkänä. Miksaaja sanoo että kestää että kamat kuivaa ja pressukatos on saatava lavan ja miskauspöydän päälle. Siellä kokopaskan herra iso herra (ei tämä Juha) vaan joku tyyliin 60wee ja kuoleman väliltä oleva sälli miettii ”No mitäs sitä nyt tehdään” Jotenkin se mulla vähän kiehahti kun kuulin sen kommentin ja tokasin takasin ”Jos nyt aluks otat sen peukalon perseestä, hommaat ne pressut ja alatte laittaa niitä”. Ilme olis ollu kiasman arvotavaraa joten se sano että näin tehään.
Aikataulu veny sen verran että lähettiin syömään. Meille oli järkätty seisovapöytä jostain raflasta. En mie ainakaan valita. Sellasia pään kokosia lihapullia ja perunoita! Mulle ei uponnu oikeen paljoo, ei maistunu, ja yhessä vaiheessa kaljakin takkuili, alko jo pelottaa et mitä vittua tää nyt on. No syötiin ja mentiin takas keikkamestalle. Siellä oltii saatu jotain aikaan. Epiclore halus soittaa eka ku niiden rumpali oli kiirre joensuuhun. Ne alotti about klo15 aikoihin. Me sillä aikaa laitettiin kamat kasaan ja juotiin autossa kaljaa. Pyry olikin vetäny 8 niitä lihapullia ja sitten hapokasta kaljaa, ei tainnu olla hyvä yhdistelmä joten se sit laatas siellä pihalla. Muut ei kestänny mut mulla oli hauskaa. Heikkikin meinas jo ruveta puhaltelee. Mie nauroin itteni kipeeks!!..
Sitten lavalla ja nopee saundtsekki ja keikka käyntiin. Tarkemmin kun miettii niin mie oon tyytyväinen siihen että sitä vettä sato, vaikka se sillon vitutti. Vaan nyt oli tullu tyyliin 10 kertaa enemmän jengiä paikalle. Ei ne nyt kieltämättä mitenkään parhaissa meiningeissä ollu, johtunee tietenkin siitä koska alkoholia ei ollu tarpeeks veressä, perkele! Kyllä siellä sitä porukkaa ihan mukavasti oli ja kattohan ne ihan hyvillä mielin mut ei niihin liikettä olis lekallakaan saanu. Ulkomaalaiset taaskin otti kuvia ja kävi diggailee sun muuta. Heillä oli hyvä pössis.
Keikan jälkeen katottiin Pyryn kaa Reflective ja sit ajamaan pois. Pois tulo matka oli enemmänkin aika hiljasta. Kalja kylläkin upposi iha kivasti. Kamat Enoon ja minä, Pyry ja Make jatkettiin joensuuhun. Pyry liukeni kaverinsa luo mut me Maken kaa lähettiin hyviin bileisiin yhelle mökille. Keikasta jäi sellanen kuivan suklaan maku suuhun, kusen haju sormiin ja koiranpaskaa housun lahkeeseen. Ihan mukava reissu oli, lähtisin uuvestaan kyllä!! Seuraavaks sitten kotiyleisön edessä Kanavaranta Rockissa. On se hauskaa pitkästä aika kuulla niitä ”Vittu työ paskoja vitun homot” huutoja. No joo… Nähkäämme siellä ketkä sinne on tulossa J
N!ko a.k.a bITCH
.
Sickda, Scream 21.4.2004
Siellä oltiin joo… Kattoo nyt mennäänkö enää..
Sickda, Itsenäisyys Rock Uimaharjussa(?), 5.12.2003
Ja vanha kunnon Itsenäisyys rock. Luottettavan hyvä paikka ja rokki. Siellä pari kertaa ollaan jo oltukin, viime vuonna sitä ei ollu mut nyt taas jytää J.. Perjantaina 5.12 oli siis rokki päivä. Ihan normi koulupäivä kaikilla. Mie nyt en jaksanu lähtee kouluun, sato lunta! Nukuin sit kunnolla et jaksaa painaa. Aamu meni pari tuntia möllöttäessä, sit skarppaus, syön ja laitan vaatetta päälle ja hiukset kondikseen ja odotan muita. Lähetään kiellettyyn (uimaharjuun) päin ajeleee neljän maissa, meidän kyydissä tulee minä, Jasu ja Heikki. Pyry tuli terssin kaa. Paikalle ku päästiin nii ihmeteltiin ja näytettiin tyhmiltä. Sit ennen kuulumaton juttu, backstage on yläkerrassa! Äkkiä tsekkaa ja toteemaan et aika vitun hyvä paikka! Iso yläkerta ja helvetisti tilaa, siinä oli parhaimmistoa backstage osastolta tähän asti! Odoteltiin soundstekkejä. Siinä sivussa huomattiin et ei oo toista bändikellarin kitara styrkkaria, niistä vastaavat jotka niitä kuljetti sano et olis pitäny ilmottaa mitä tarttee, noh, eihän sitä voi päätellä kun bändissä on neljä jäsentä ja kaks kitaristia, niin ei ite voi päätellä et sen toisen olis tarvinnu! Varmaan olis tullu liikaa aivotyötä tai jotain… Se saatiin sit uikan nuokkarilta mikä oli ihan paska! Soundit päin vittua ja muutenki aika… joo… No se heitettiin mäkeen. Soundtsekki meni ilman Pyryä, kuulosti ihan paskalta! ja kesti ehkä 10 minsaa.
Sit kateltiin ja oltiin kunnes rokki alko. Terssi eka. Hyvin näytti menevän kunnes koko lava pimeni, sähköt pois. Vitutti. Vika saatiin kuntoon pariks biisiks ja taas pimeni. Vitutti. terveisiä Riffille ;D
Huhujen mukaan se vika saatiin kuntoon ja siltä vaikutti, Keen veti ongelmitta! Keenin aikana sit backstagella laitettiin vähä meikkiä, vaihdettiin keikka-asu ja ajeltiin säärikarvat. Miksaaja ei oikeen haltsannu Introa mut mentiin sit kesken lavalle. Noh, bassovahvistin ei toiminu, virtaa ei tullu! Vitutti. Siinä sit lavalla pällötettiin kunnes miksaaja sai sen toimimaan. Sit eiku setti käyntiin tumpulla. Yleisö oli tainnu juoda vähä limsaa ylimäärästä ja parit karkit kans, nimittäin istumasta tuli siihen eteenki porukkaa, hyvä juttu! Kesken keikan huomasin et virvelin kalvo alkaa repeillä ilkeesti, yritin skarpata ja lyödä vähä eri kohtaan, vittu ei auttanu yhtään, se repes kokoajan lisää ja oli lopulta ku sisällä olis räjähtäny pommi. Vitutti. Samalla radalla Pyryltä katkes kitarasta kieli ja se ties viritystä kokoajan ku vire vaihtelee. No, vedettiin pedofiili ja lopetettiin ku ei sillä virvelillä olis soittanu eppu normaalinkaan rumpali. Jäi soitamatta ovulaatio ja leathal. Vitutti. Sit eiku pois ja Stella lavalle. ne kehu meitä, oikein!..
Kutsu olis tullu kotibileisiin mut kyyti ongelmien takia piti lähteä enoon sillä vitun yleisbussilla. Vitutti. Siellä kaikki teinit 4 pulloa lärvissä ja ihan pihalla huuti ja örvelti.
Perille päästyä kamat mukaan ja menoks, viimeiset hei heit tutuille sun muille, nuuhkaisu Enon raitista ilmaa joka uimaharjussa ei ihan edustanut itseään, katsoimme pimeää kylää joka nukkui, ainakin joistain paikoista, menimme sinne missä silmät raotti, kylmyys kiihotti, ja vajosimme Enon yön syleilyyn.
Kirjoitti; Kaikkien oma Bitch, N!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1ko
.
Sickda, Otsolan vitun hurjissa halloween "pippaloissa"
Nyt on onneks tullu nukuttuu yön yli. Vitutus ja viha on päässy pikkasen laskee, nyt ei pyöri enää eilinen mielessä, pyörii tuleva ilta millon oon vitun kännissä ja saan puhuu niin paljo paskaa eilisestä että perse repee!!!... Mutta, alotetaan ihan alusta ja alku tunnelmista!
Keskiviikkona, illalla ennen treenejä Pyryn luona mietittiin kovasti millä me päästään sinne, (mut jos olis tienny millasta tulee olee en olis koskaan lähteny) No kyyti ongelmia oli hieman aluks mut sit se toinen bändi, paskanmarjat nimeltään, sano et niitten kitara styrkkareita voi lainata. Eli ei ongelmaa. Meitsi otti vaan pellit ja ständit bändikseltä megee (ja vittu niin turhaan ku maailmassa voi). Pyry lähti ulkomaille, eli Outokumpuun muija kaverinsa luo yöks ja tuli seuraavana päivänä sit joensuuhun.
Seuraavana ilta päivänä mie lähinki sit aikasemmin joensuuhun et pääsin syömään maailman parasta pitsaa! Samassa mestassa missä screamin keikan aikoihin. Udskubar tai vastaava on sen paikan nimi! Sinne kaikki! Paras!.. Kävin sit syömässä ja chillasin vähä kaupungilla ku muut tuli sit seiskan aikaan kaupunkiin. Siitä sit urheilu talon pihaan missä Pyry venas meitä muna pystyssa ja kieli kii mattotelineen raudassa (nuija ja tosinuija style). Meidän piti valuttaa lämmintä kuolaa kielelle et se lähtee irti, Pyry tykkäs! Sit lähettiin kohti otsolaa, sisäistä kuolemaa, paikkaa jossa saatana sisäisti meidät, jumala rankaisi. Matkalla vielä heitettiin läppää ja nauratti oikeesti!.. Perille ku päästiin…..
EI VITTU!!!!!!!
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Noh, sit ei ollu sähköä tarpeeks missä palo kallista aikaa sitä ettiessä. Käytiin alkulämpimäks kusemassa pitkin ikkunoita seiniä siellä takapihalla Pyryn kaa. Noh sit ku oli valmista vähä asun vaihtoa ja lavalle, lattialle, yleisön sekaan, miten sen nyt haluu myöntää. Alotettiin soittamaan. Fiilistä oli yhtä paljo ku kattoa emmerdalea tai oikeutta ja kohtuutta. Nolla!.. Soitto meni kuitenki hyvin ja pari tyyppiä diggas, Sit oli niitä hoppari spedejä lahkeet sukan sisässä tyyppejä jotka jotain yritti mut sai palkkioks keskisormea… Mutta, 6 biisiä oltiin vedetty niin joku järjestäjä pelle tulee sanoo "Meiltä loppuu aika, pitää lopettaa, ja mölykin on liian kova". Aikaa ei ollu enää ku 25 vitun minuuttia, meinas kuolla se jätkä siihen paikkaan!.. Noh, setti lopetettiin kesken, paikka oli sellanen ettei paskempaa maailmasta löydy, ja ne bileet,, ne oli maapallon ja vittu universumin säälittävimmät ja surkeimmat bileet ever ja tulee aina olemaan, mikään ei voi olla huonompaa ku ne bileet + tuo paikka!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!....
Sit oli backstagelle järkätty porukkaa ettei hajotet mitään, mukaa lukien varmaan maailman vähä älyisin muija jonka kysymyksiä mm, oli "ootteks te joku bändi vai" Sickda "En oo kyllä ikinä kuullu",, mikskähän et, kannatais käydä muuallakin ku teidän koulu hurjissa halloween pirkeissä.. Kamoja pakatessa tuli vittuiltua kaikille paikalla olijoille paitsi bändille, koska ei ollu mitään sanottavaa. Sit se vitutus nousi niin isoks ettei ees halunnu sanoo mitän. Teki mieli vetää pää täyteen ja tappaa joku, tappaa niitten bileitten keksijä… Väitetään et menestys nousee päähän! EI!.. Jos joskus haluutte meitä keikoille, siellä pitää olla kunnon PA, hyvät valot, LAVA, backstage tilat jossa ei kokoajan joku huora juokse peilailemassa itteään, ruokaa tai jotain muuta, ja keikka palkkio, sanotaan 40E ylöspäin. Riippuen paikasta, me sit kerrotaan hinta. Ne tuli opittua tällä kertaa….
Tapahtumaa ei voi luokitella keikaks, eikä treeneiks, koska treeneissäkin on siistimpää ku tuolla oli… Tuo ei ollu mitään, pahaa unta joka tapahtui todellisesti! Tai jotain vastaavaa… Ei voi keksiä mitään koska se oli niin paska paikka!!!!!.. Ihmiset! Älkää vaan vittu koskaan menkö Otsolaan kouluun, välttäkää sitä paikkaa niin pitkään ku voitte, parasta jos lopun elämänne, ette koskaan käy edes lähellä. Me tehtiin se virhe, ja siitä jäi ikuiset arvet ja joka öisiä painajaisia!... Otsolaan terkkuja vaan!!Haistakaa vittu,hankikaa elämä ja bileet!!!
Kirjoitti N!ko, vitutus ja sisäinen saatana
.
Sickda, Scream 13.9.2003
Paljon odotettu ja mainostettu nuorisokahvila Scream Joensuussa kutsui. Pyry oli edellisenä iltana lähtenyt ryyppäämään ja jaksoin epäillä miten se lähtö onnistuu (joskus on ollut hieman ongelmia). Hyvinhän se, Pyry heräsi kun piti ja kaikki muutkin. Janne oli jonkun serkunpojankaimanisänkaverinveljen ristiäisissä tai joissan, what ever. Janne siis oli ennen muita jo Joensuussa. Me muut lähdimme Joensuuhun päin kolmen aikaan iltapäivällä. Janne menikin jo aikaisemmin paikalle kattelemaan meinikejä. Ihan hyvät olikin, se joku Jimi Pääkallo juniorit bändi neuvvo ensin tien takaovelle, toiset sanat heiltä olikin "Oisko sulla pilvee". Terkkuja pojilla vaan!! Ehkäpä onkin mut onkos teillä ;D..
Noh, kun takapihalle löydettiin alettiin roudaamaan kamoja ylös. Vittumaisesti parkkeerattu valkoinen Mazda oli just siinä oven edessä ja se piti aina kiertää seinän ja auton välistä jossa meni metrin rako, siitä olikin mukava kantaa kaikki kitarastyrkkarit sun muut. Auto saikin ansaitsemansa kohtelun, klimppejä,urea pesun ja pari kolhua. Omistajalle terkkuja, ihan hyvä auto sori nyt silti!! Me vietiin molemmat kitara styrkkarit jotka painaa perkeleesti. Auto pakattiin täyteen ja sit kun sinne päästiin tultiin sanomaan ettei ois tarttennu tuoda mitään ku on jo valmiiks. Vitun jees, ei siitä ois kannattanu ilmottaa, mielellään me ihan huvin vuoks tuodaan Enosta asti sata kilosia kaappeja!!.. Prkl…
Niin, sitten soundchek. Vittu!! Elämäni paskin juttu ever. Mieluummin olisin kuorinu perunoita tai kattonu Emmerdalea! Helevetti… Soitettiin 5 biisiä chekissä, ja pedofiili kahesti. Kesti vähä päälle tunnin. Se pisti vituttaa sen verran ettei paljoo kiinnostanu siellä paikalla chillata et lähettiin suoraan syömään. Heikki meni omille teilleen, me luultiin et se meni nurkan taa ampuu itteensä lugerilla kaulaan, mut syömään seki meni! Käytiin Jannen ja Pyryn kaa jossain minkä nimee en muista, siellä on ainaki joensuun parhaat pitsat. Käykää kaikki siellä!! Sitten parit bisset ja siiderit käytiin ostaa ja erään ystävän kämpille chillaa. Siellä sit jauhettiin shittiä ja yheksän aikaan takas screamiin. Backstagella sit vietettiin se turha aika, sit ku Pääkallot lopetti roudattiin kamat lavalle (Kitarat, basso ja rumpu pellit)
Vähän meikki naamaan ja kun intro soi lavalle. Nyt oli "It" leffan ansiosta ilmapallo teema ja heiteltiin niitä yleisölle, nehän meinas tappaa toisensa ku niistä kiisteli :DDD Keikka meni muuten hyvin jos niitä 666:tta ongelmaa ei oteta huomioon. Basso ei toiminu kahen ekan biisin aikana. Ja rummuista ei kuulunu ainakaan bassari ja tomit. Muuten oli hyvä keikka! Yleisölle kiitos, olitte hyvä yleisö! Oltiin taas energisin porukka ja se näky, mulla ainaki oli ihan vitun kuuma. Sen varmaan jotkut huomaski.
Keikan jälkeen Pyry lähti muijakaverinsa luo okuun melkee heti. Me jäätiin oottaa et Row lopettaa et saadaan kamoja pois. Meikä kävi siellä pihalla pyörii ja kattelee oisko tuttuja. Kyllä siellä positiivisia palautteita tuli, ja sai kuulla kaikkee siistii, olin sit räkässy yhen nätin tytön housille, sori siitä!! Voin kyllä korvata asian, vaikka privaatisti ;)… Row ku lopettii kamat autoon ja enoon. Janne jäi Joensuuhun ja Pyry män okuun. Meidän kyydissä tuli sit pari frendiä. Keikka omistettiin kuskillemme Anssille jolla oli menny käsi vähä särki lätkämatsissa. Enoon sit ajeltiin kahentoista jälkeen, ja kuten kotiteollisuus laulaa, se oli aika kirjaimellista, mentiin helvetistä itään J..
Kaikille katsojille iso kiitos!!! Kiva kun teitä oli niin paljon, tulkaa useammin ja toivokaa meitä kaikkialle ;)… Miksaajalle, joka sai lempinimen Mister Mukava, siitä se lähtee. Mut tuu sit töihin ku osaat tehdä työs. Ei pahalla. Mut luulen et bändit haluaa kuulostaa hyvälle. Nyt vaan toivotaan et lisää keikkaa tulee ja paljon!!!!.. ;)…
Kirjoitti N!ko
.
Sickda studiopäiväkirja 18-19.8.2003
[Ei suositella heikkohermoisille ja huonon huumorin omaaville, ja myös huom, tämä on meidän huumoria, jos ette tykkää, ei ole pakko lukea, ja äpisemään on turha tulla, se ei vaikuta mitään]
Ja prkl, studio kutsuu jälleen! Nyt kiitämme siitä kumpurockin ihmisiä ja niitä ketkä tämän maksaa, heidän isä ei turha jätkä olekkaaan :D… Nyt olikin jo tiedossa mitä halutaan ja saundit mielessä! Nikokin keskityi soittoon eikä siihen että viina odottaa jääkaapissa ( niin ainakin luultiin )
Paikalle perseemme raahasimme klo 11.00 ja eikun kamoja kasaan,, hmm, kamoja kasaan.. Niin, sit hetken kuluttua alotettiin. Biisit kulki hyvän treenauksen johdosta ja uusintoja ei montaa tarvittu, muutamat kitara jutut ja vähän laulua!… Miksauksen hoiti helvetin mukava mies Dyny, joka jopa ymmärti meidän huumoria (harvinaista),, naista… Kun pleikkari ei ollut toiminnassa mietittin jo et mitä vittua, mut sit löyty pelastukset! Pöydällä oli kasa pornolehtiä! Ja näin saatiin se viimeinen potku soittoon, N!ko sai potkua pitämällä lehteä auki bassarin päällä jossa oli eukko römpsä levällään koko aukeaman verran! Pyry käytti samaa kitaran soitossa ja eräs soolo menikin maailman ufoimassa asennossa kahden pornolehden ja keskisormen ollessa avoimenaan vieressä!.. Ongelmat jatkuivat, Pyryn laulu ei tuntunut sujuvan, mutta pelastus löytyi, housut vaan pois ja munasilleen koppiin, N!ko avitti tanssimalla japanilaiseen tyyliin vieressä ilman paitaa! Kun soitot ja laulut oli saatu nauhalle oli miksaajan päivä täysi, yli 8 tuntia on liikaa muuten äänestä tulee puuroa!.. Siinä sitten ei pitkään mennyt keksiessä tekemistä, käytiin muutama bisse kaupasta ja vietettiin aikaa! Helevetin hauskaa oli, käytiin siinä sivussa vähän kaupungilla pyörimässä. Pyryn perkele sitten lähtikin baarissa käymään, mutta ikävä alkoi painaa ja nopeasti hän palautuikin Sickdan seuraan, ja siitä se alkoi, se miksi tämän bändin nimessä on sana SICK.
Digikamren ollessa läsnä innostuttiin ottelemaan kuvia, jotka johtivat siihen että pornolehdet tekivät tehtävänsä ja vaatteet alkoivat vähentyä. Pari hyvät kulli kuvat saatiin ja muutakin kivaa, bändin suosiksi nousi missä kulli lepäsi kivasti ruisleivän päällä sinapin kera! (Niitä oikeasti sairaita ei kerrota, kysykää jos haluatte tietää)! Aamulla sitten itku kurkussa poisteltiin kuvia koska kamera ei ollut meidän kun ne meni kumpurockin tyypeille, ja vitutti aika rankasti kun kuvat poistettiin maailmasta, mutta hauskaa ainakin oli!!.. Sit alkoi akustiset soitannot, alasti tottakai. Näihin huveihin osallistua suurimmaksi osaksi Pyry ja N!ko. Muut sitten löysäilivät, nössöt!!.. Sitten takit housuiksi ja pihalle, siellä sit juostiin parkkipaikkaa ympäri!.. Kello alkoi lähennellä kolmea yöllä ja todettiin että ruvetaan nukkumaan! Yö nukuttiin hyvin ja aamulla miksattiin sitten biisit oikeen hyvään kuntoon, lisättiin jotain kitara juttuja ja vähän synaa. Hauskaa oli koko helvetin ajan!! Biisien ollessa valmiit pakattiin kamat kiiteltiin Dyny hyvästä työstä! Hän oli mahtava mies ja osasin työnsä, kiitos Dyny!!.. Sit kohti kotia!!!
Toivomme että jos joku Mediaworksin ihminen tämän lukee voi vielä antaa meille anteeksi! Olemme nuoria ja tyhmiä, ja meidän huumori nyt on…! Otamme vaikutteita helposti, syytäkkää siis Kurt Cobainia, HIMiä, Slipknottia ja negativeä… :D Ei me mitään olla tehty!!
Sickda ( Kirjoitti N!ko )
.
Sickda, Outokumpu, kumpurock, 25.7.2003
Aamulla herätys kymmenen maissa, ja ja matka alko,,, hmm, matka Alko… Niin, matka alkoi yhentoista jälkeen! Matkalla ripsi yhessä vaiheessa vettä mut eipähän tota muuten tullu. Matkalla oli huomattavissa mikä juttujen taso saataisi tulla olemaan, enkä ollu väärässä ;).. Outokumpuun päästiin siinä puoli kahentoista maissa. Saatiin Artisti-passit jonka olis varmaan saanu joka ikinen vastaan tulija! Sounchek myöhästy varmaan puol tuntia mut meni muut hyvin! Ainakin loppuillan läppä oli meidän Gun's and roses asenne, "tuotko mun plekun, mä en voi soittaa ilma sitä" :D.. Siinä sit chillattiin Outokummussa, käytiin pitsalla jossain pitseriassa mikä ei silti mikään huono ollut!! Siinä syödessä katteltiin ikkunasta ja tykästyttiin näihin pillurallin ajajiin, joita enossakin on "muutama". Niille siinä naureskeltiin ja nimettiin valkonen ford sierra Peteksi ja Pateksi! Kuva on mitä mahtavin!!!!!!!..
Sit chillattiin keskusta ihan vaan huvina ja eka näytti siltä et alkaa sataa mut ei onneks!! Ukkonen kyllä jytisi jossain vähän matkan päässä!! Sit oli sitä venaamista ja venaamista!!
Kyllä se venaaminen oli vittumaista! Röökiä meni ihan vitusti!!.. kaheksan aikaan illalla sit käytiin vielä kaupungilla ostaa keikka juomat, Ed:iä ja limppaa!! Pyryn ja Jannen kaa pari bisseä ostettiin ku ei muuta keksitty! Yhet siinä keskustassa ja ennen keikkaa, paitsi mulla se oli keikka juomana! Sit kaks matkalla enoon tai enossa! Yheksältä ruvettiin laittautuu keikkaan, vähä kajaalia, keikka asu, ja hiukset hyvin(ainaki multa). Keikka meni soitannollisesti ihan vitun hyvin!!
Keikan jälkeen kamat kasaan ja autoon(Kiitos Anssille) ja katottiin viimeinen bändi ihan huvina! Todettiin ja ei väärässä oltu et oltiin energisin bändi!! Ne muut jazzi systeemit seiso aika paikallaan! Row hieman mut kyllä meillä oli energisin show! Korjatkaa muut bändit jos luette tätä et olenko väärässä??
Sit alkoikin matka enoon ja rokki oli ohi!!! Helvetin kivaa oli!!! Bändi hajos 666 kertaa ton aikana mut silti ollaan yhessä :D… Meininki oli vitun hyvä ja aivan perkeleen kivaa oli!!!
Päiväkirjaa piti ja kirjoitti N!ko